perjantai 4. joulukuuta 2009

Jouluaskarteluja ja vähän muutakin

Viime päivinä on ollut jos jonkinmoista tuprakkaa. Olen valmistautunut ahkerasti jouluun, pitänyt korttitalkoita, suunnitellut syömisiä, virkannut ja puunannut. Keskiviikkona kävin Kari Tapion joulukonsertissa, eilen kaupungissa, tänään toisessa kaupungissa joulumarkkinoilla, ja juuri äsken tulin kotiin jälleen kerran kinkkubingosta. Tämän hetkinen voittosaldo on: 1 kinkku, 1 kahvipaketti ja 2 kiloa sokeria :)

Kävin myös vaihdattamassa romukultaa uuteen koruun, vanhan romun tilalle sain Naisen ääni-Kalevala korun;




Ostin ihanan ruokakellon, lyhdyn saunaan, ja tuo alla oleva villashaalikin on uusi.

Tällä hetkellä kummitätini on täällä meillä käymässä, pientä arkista ohjelmaa on vielä tiedossa, muttei enää mitään ihmeellistä. Kummitäti voitti äsken kinkun :) Hän on täällä sunnuntaihin, jolloinhan on myös itsenäisyyspäivä. Siihen onkin suunnitteilla jos monenmoista ruokaa päivälliselle, ja tietysti vielä linnanjuhlien katsomiseen pitää olla omanlaistaan evästä!

Olen askarrellut tosiaan suhteellisen ahkerasti. Joulukortteja en tässä vielä esittele, sillä tiedän että saajia käy täällä lueskelemassa, vaikkette kommentteja jätäkään kovin ahkerasti ;)
Olen huovuttanut tonttusarjaa, tehnyt joulukranssin, virkannut jne. Tässä muutama esittelyssä;


Vilkas on ensimmäinen seitsemästä tonttuveljeksestä.


Tämä tonttu ei ehtinyt saada nimeä ennen uuteen kotiin pääsyä, mutta yksi veljes se silti on.

Huovutin kukkasen kummitädilleni, siitä saa vaikkapa rintaneulan.

Askartelin tänään kodinhoitohuoneen oveen jouluisen kranssin (ovi on keittiössä).

Ihanaa joulukuun alkupuolta ja viikonloppua!

3 kommenttia:

LENNU kirjoitti...

Huomenta Elina!

Ihan hengästyin kun luin mitä kaikkea olet kerennyt tekemään!

Ihania käsitöitä ja tuo kranssi on erityisesti minun mieleeni.

Kaulakoru on upea ja puhumattakaan noista muista ostoksistasi.

Olen läpeensä jouluihminen minäkin, yleensä suunnittelen ruokalistat joulunpyhille jo hyvissä ajoin ja siinä rinnalla sitten kauppalistaa, on helppo mennä ostoksille eikä mitään varmasti unohdu kun saman tien kirjaa ylös mitä resepteihin tarvitsee.
Olen edelleenkin saikulla - jo kolmatta viikkoa on mennyt tämän nuha/kuumeen ja muiden uusien "vikojen" ilmaantumisen myötä. Nyt on keuhkoputkentulehdusta ja ääni mennyt. Onneksi pystyy bloggailemaan vielä ihan reippaasti, hih.

Oikein ihanaa Itsenäisyyspäivän viettoa Sinulle ystäväni.

Unknown kirjoitti...

voi ihme sentään
minullakin on ollu jopa korttirallia, voitko uskoo, mutta kohta ne alkaa valmistua,vielä hetki pitää niitten vierellä viivähtää.

Minä oisin halunu nähä sen villashaalin, mutta ehkä tulevissa jaksoissa sitten, minä oon ettiny pontsoo ihan hirveenä, mutten oo mistään löytyny, pitää varmaan kohta itte alkaa värkkäämään
ulla

Elina kirjoitti...

Lennu: Kiitos paljon! Se on ihanaa tämä joulunaika :) Ja ruokien suunnitteleminen on hirmuisen kätevää, ei tule hirveää stressiä sitten. Toivottavasti paranet pian!

Ulla: Ohhoh, jännää nähä kortit, kun oot ehtiny tehdä ne ite :)
Näät sitten kaikki joulujutut kun tuut Koto-Suomeen, pianhan se on jo!