Mitä kaikkea tuolille on tehty?
Aloitin määrittämällä tuolin pintakäsittelyaineen sellakaksi. Vioistaan huolimatta tuolissa oli kaunista patinaa, joten oli turhaa lähteä poistamaan pintaa kaikkialta. Tuoli oli hyvin likainen ja kovia kokenut, joten puhdistin tuolin kolmeen kertaan hyvin laimealla astianpesuainevedellä. Sellakka-pinta ei kestä vettä, joten puhdistaessa saa olla varovainen. Nihkeänkin rätin jäljiltä pinta täytyy kuivata välittömästi kuivalla rätillä.
Puhdistamisen jälkeen koittikin liitosten irrottaminen, sillä liimaukset oli laitettu aikaisemmin vähän miten sattuu ja tästä johtuen tuoliin oli jouduttu laittamaan myös metallivahvikkeet.
Liitoksissa oli käytetty alunperin perinteistä puusepän kuumaliimaa, mutta jonkun "korjatessa" tuolia liitoksiin oli lisätty myös nykyaikaista liimaa. Ilmeisesti siitäkin johtuen liitokset olivat hyvin nitkuvat ja epävakaat. Nykyaikaisesta liimasta johtuen irrotin liitoksia laimentamattomalla etikalla. Etikasta huolimatta kaikki liitokset eivät irronneet ja kolmen turhan työtunnin jälkeen oli pakko luovuttaa niiden kohdalla. Onneksi etujalkojen liitokset kuitenkin irtosivat. Liitoksien uudelleenliimaamisen yhteydessä lisäsin myös yhden paikkapalan ja viilutuksia tukevoittamaan rakenteita. Selkänojakin oli päässyt myös hieman rakoilemaan (valmistettu kahdesta vastakkainliimatusta kuvioleikatusta vanerista), joten sitä liimailin kuntoon viidessä erässä.
Verhoilu oli tässä tuolissa chippendalelle epätyypillistä nahkaa. Nahkaverhoilu oli kuitenkin hyvin kaunis, joten halusin pitää nahkan edelleenkin tuolin mukana. Irrotin nahkan saadakseni sen elvytettäväksi ja tarkastaakseni missä kunnossa verhoilu muutoinkin olisi. Nahkan alta löytyi vain yksi kerros vanua, mutta muutoin pohjatyöt oli tehty huolellisesti. Tästä johtuen en purkanut alimmaisia kerroksia, vaan jätin ne paikalleen. Pesin nahkan kahteen otteeseen satulasaippualla ja rasvasin neljään kertaan nahkabalsamilla. Aikaisemmin hyvin pergamenttimainen nahka muuttui joustavaksi ja heräsi tavallaan eloon. Kyllä se minun käytössäni kestää vielä vuosikausia, kunhan vain muistan rasvata nahkaa tietyin väliajoin. Lisäsin muutaman vanukerroksen nahkan alle pehmeyttä tuomaan ja kiinnitin nahkan takaisin paikoilleen verhoilunauloilla.
Tuolin pinta oli hyvin kärsinyt ja sitä oli korjattu aika heppoisesti. Poistin tuolista hieman viilupintaa ja laitoin uuden koivuviilupalan tilalle. Toinen erityisesti vaurioitunut osa oli selkänojan koristekuvion luona. Sille alueelle laitoin yhden pienen koivuisen puupaikan ja pintahalkeamiin laitoin vahaa. Kevyen hionnan jälkeen petsasin uusien pintojen ohella myös kuluneita kohtia Herdinin tummalla pähkinällä, jolloin pinta saatiin elpymään ilman kokonaisvaltaista uusimista.
Pintakäsittelyaine oli alunperinkin sellakkaa, joten käsittelin pinnan 3-8 kertaa (riippuen kohdasta, uudet paikkaosat useammin, jotta niihin tulisi sama kiiltoaste kuin muualle tuoliin) ohennetulla orange sellakalla. Viilupaikkoja saan lakata vielä uudestaan kotonakin, koska uusi käsittelemätön pinta imee lakkaa aikamoisesti.
Loppumetreillä kävi pieni onnettomuus. Tuolin pintaan oli sivelty aikanaan ties mitä lakkaa, hyvin huonosti ja sinne tänne hutkien. Tästä johtuen kuluneisiin pintoihin laittamani petsi imeytyi paikoitellen tämän mysteerilakan alle, jolloin pinnasta tuli hyvin laikukas ja epämääräinen. Nämä kohdat hioin ja petsasin vielä uudelleen ennen sellakkaa.
Sellainen on chippendale-tuolini tarina, vaikka oikeastaanhan sen seikkailut minun kanssani ovat vasta alkamassa. Nyt tuoli etsii paikkaansa makuuhuoneessani, ensin täytyisi kylläkin saada entiset huonekalut menemään eteenpäin. Lähiaikoina tuoli saanee kaverikseen myös koululla olevat kaapitkin.
Mukavaa ensimmäistä pääsiäispäivää!
