maanantai 30. heinäkuuta 2012

Huh hellettä -

- Siis heinäkuun viimeisiä päiviä viedään!



Nyt on kyllä saatu nauttia helteestä, erityisesti tänään. Mittarissakin on esiintynyt numerot kolme ja nolla. Tämän helteen kunniaksi on päästy vihdoin ja viimein kokeilemaan kaikki kesän kommervenkit: ollaan syöty jäätelöä ulkona sekä maattu pihalla pitkin pituuttaan (koko kesänä maa ei ole ollut riittävän kuiva siihen operaatioon). Puhumattakaan siitä, että on päästy valittamaan helteestä ja sen mukanaan tuomista vaivoista!




Eikö ihminen olekin hassu? Minä en ole laisinkaan helle-ihminen eikä minua haittaa laisinkaan sateinen kesä. Siitäkin huolimatta tuntuu siltä, että tarvitsen sen kovan helteen - päästäkseni valittamaan siitä! Mutta ehkä se on ainakin minun kohdallani jokin sisäänrakennettu juttu..? Jollei kesää voi moittia, tuntuvatko syksy ja viilenevät ilmat jotenkin huonommilta ja vähemmän arvokkailta asioilta?


Noh, pohdin aihetta vielä lisää jäätelömaljan äärellä... Sitä ennen kuitenkin nauttimaan vielä saunan lämmöistä!

Poika saunoo



"Magnus-poika saunoo
se kylpee, se laulaa ja huutaa."

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Ikävän olemuksesta

Tänään olisi isäni täyttänyt 56 vuotta. Jos perinteet olisivat jatkuneet, olisi päivänsankari herännyt mansikkakakun ja kahvin tuoksuun ja lähtenyt sen jälkeen pitkälle kalareissulle. Kohtalo - tai sattuma, kuka mitenkin haluaa ajatella, päätti kuitenkin toisin.


Vaikka isän kuolemasta on jo 11 vuotta, ajattelen häntä edelleenkin suhteellisen usein. Missä hän olisi, mitä tekisi. Olisiko kenties lähtenyt vielä opiskelemaan ja olisiko nykyään ravintolakokki? Siitä hän haaveili parina viimeisenä vuonnaan. Isä rakasti ruoanlaittoa ja myös muitakin kotihommia, sillä niitä hän ihan mielellään teki. Vaikka äidillänikin on ruoka-alan koulutus, teki isäni meillä ruoan poikkeuksetta. Näin jälkikäteen harmittaa, että olen unohtanut monen isäni valmistaman ruoan ohjeen. Muistan jokseenkin maun, tai ainakin ruoasta syntyneen tunteen, jollen muuta. Tiedän kuitenkin, etten enää koskaan tule syömään samanlaista ruokaa. Enkä enää ole viitsinyt edes yrittää rakentaa samanlaisia ruokia. Ne maistuvat aina väärältä.

Kaipaan tuollaisia kotoisia ja tavallisia asioita kaikkein eniten. Silloin kun sairastin, oli joku aina kotona. Isäni työskenteli aamuisin ja iltaisin, äitini taas päivisin, joten lapsena minulla oli aina joku läsnä arjessa. Talvisin kävimme hiihtämässä, sillä isäni oli myös intohimoinen hiihtäjä. Muistanpa muutamat pilkkireissutkin.

Ehkä suurin ikävä on alkanut muuttua jo kaipaukseksi. Ikävä ei enää raasta samalla tavoin kuin vuosia sitten. Ei tunnu enää niin epäreilulta enkä ole enää vihainen. Isän poistuminen tästä maailmasta kävi niin yllättäen, ettei siihen kukaan tiennyt varautua. Tästä syystä tunsin pitkään maailman kohdelleen perhettäni epäoikeudenmukaisesti. Nyt kun aikaa on kulunut jo reilummin ja paljon vettä on virrannut sillan ali (kuten taidetaan sanoa), on tunnekirjo ehtinyt kulkea monen myllerryksen kautta sinne kaipaukseen. Kenties odotukseenkin, että jonakin hetkenä saattaisimme vielä tavata?

Mitä ikävä lopulta on? En tiedä paljon maailmasta enkä minä ole mikään sanomaan mitään varmaa, mutta olen tullut itse päätellen siihen lopputulokseen, että ikävä on yksinkertaisuudessaan ja kaikessa monisävyisyydessään kaunis kertomus rakkaudesta. Rakkaus ei ole koskaan rumaa, vaan rakkaus on aina puhdasta. Rakkautta on olemassa monenmoista sorttia ja mielestäni ikävä onkin yksi rakkauden "alalaji", jos sitä sellaiseksi voisi nimittää. Ihminen ehtii ikävöidä monta asiaa elämässään. Poisnukkuneet rakkaat, ohi kiitäneet vuodet, menetetyt tilaisuudet - ihminen ikävöi ja suree elämässään paljon. Elämä on menettämistä, joka ihmisen on pakko hyväksyä jossakin vaiheessa elämäänsä.

Suru ja ikävä eivät päältäpäin katsottuna näytä millään tavoin hyviltä tai positiivisilta asioilta. Ne kuitenkin kertovat siitä, että on rakastanut. Olipa rakastamisen kohde sitten mikä tahansa, kertoo menetyksen tunne aina kiintymyksestä ja rakkaudesta. Ovatko ne sitten elämän vakioita? Jos on joutunut suremaan paljon, tietää että on ehtinyt rakastaakin paljon. Ja olisiko elämä mitään ilman rakkautta? Ei minun mielestäni.

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Mustikkaa ja mansikkaa

Nyt on osa sadosta säilötty, ainakin mansikat ja mustikat. Mustikoita ajattelin kylläkin vielä poimia sen verran, että hilloa saisin tehtyä. Etenkin eväin varustauduttuna metsäretket on mahtavia!

Tarkoitus on saada säilöön ainakin vielä vadelmia, lakkoja, puolukoita ja herukoita.
Mahtavaa olisi kyllä saada talteen myös omenoita ja sieniä.

Lakkoja on kuitenkin täälläpäin aika harvassa ja vadelma-sadosta on povattu huonoa.
Josko edes jotakin saataisiin talteen?

Sittenpähän päästään myös korjaamaan satoa kasvimaasta ja pikkuhiljaa siirrytään myös kohti metsästys- ja muikku-sesonkia.



Onko kenelläkään muuten tarjota hyväksi havaittua mustikkahillon reseptiä? Saisi olla jotain vähän spesiaalimpaa, sillä hilloa en tee enempää kuin muutaman yksittäisen purkillisen.

Mansikoita on kertynyt tähän mennessä noin 80 litraa, tänään tuli vieläkin hieman täydennystä. Niinpä samalla tekaisin vielä mansikkakakun, kun illansuussa saadaan kahville vieraitakin:


Mitä enemmän minulle tulee lisää ikää, sitä vahvemmaksi muuttuu kaipuu omavaraisuuteen...
Mitä ei itse olisi mahdollisuus kasvattaa, voisi edes pyrkiä vaihtokauppoihin.

Ainahan saa haaveilla!

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Peti-asiaa jälleen

Kissat saivat eilen mökkituliaisina "isoveljen" vanhan pedin. Fabu ei hirveän innokkaasti nukkunut erinäisissä kissojen pedeissä ja tämä kyseinen ei saavuttanut minkäänlaista suosiota. Sänky oli edes hieman käytössä, mutta tähän ei koskettukaan.

Mökillä peti makaili makuuhuoneen kaapin päällä aivan käyttämättömänä, kunnes se sitten juolahti yks kaks mieleen. Niinpä eilein saimme tuliaisia ja peti pääsi koekäyttöön. Alkuun Magnus pelkäsi petiä suorastaan pomppien, mutta kohta tilanne oli jo tämä:




Ester ei ole innostunut vielä pedistä, mutta katsellaan. Kyseessähän on mitä mainioin Tom & Jerry-peti!

torstai 26. heinäkuuta 2012

Prinsessa ja herne

Onko prinsessan patjan alla herne?




Ei onneksi, hyvin nukuttaa!

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Jamie Oliver kokkaushaaste: Kala-ateria

Tälle kala-aterialle kokosinkin tarjottavat useammasta ohjeesta: pääosaa näyttelee ohje "Uuniturskaa, kirsikkatomaatteja, basilikaa ja mozzarellaa" ja sivuosia esittävät ohjeet "Ranskankermassa marinoitua mozzarellaa" sekä "Maailman parhaat paistetut sipulit. Naaam! Tuoretta kalaa en saanut meidän pieneltä kylältämme siihen hätään, mutta tässäpä onkin oiva kalaohje muuttamaan tylsä pakasteseitikin maistuvaksi herkuksi!



Uuniturskaa, kirsikkatomaatteja, basilikaa ja mozzarellaa s. 56
2 annosta


2 225 g viipaletta nahatonta ja ruodotonta turskafileetä
oliiviöljyä
mauste- tai merisuolaa ja vastarouhittua mustapippuria
2 kourallista kirsikkatomaatteja halkaistuna
1 kourallinen tuoretta basilikaa silputtuna
1 pallo (buffalo-) mozzarellaa ohuina viipaleina
1 kourallinen parmesaaniraastetta

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Pane turskafileet uunivuokaan. Valuta kaloille ensin oliiviöljyä ja mausta ne sitten suolalla ja pippurilla. Levitä tomaatit, basilikasilppu ja mozzarellaviipaleet fileiden päälle. Ripottele pinnalle vielä parmesaania, roiski sinne tänne hieman oliiviöljyä ja työnnä vuoka uuniin. Paista 15-20 minuuttia eli kunnes kalafileet ovat pinnaltaan kullanruskeita.



Todella hyvää kalaa! Normaalisti seiti on melko tylsä kala, mutta tällä tavalla sekin muuntautuu melkoiseksi herkuksi.

Ranskankermassa marinoitua mozzarellaa s. 93


Leikkaa mozzarella noin sentin paksuisiksi viipaleiksi ja levitä ne isolle lautaselle tai vadille. Lusikoi päälle ranskankermaa ja mausta mielesi mukaan mauste- tai merisuolalla ja vastarouhitulla mustapippurilla. Pese sitruuna ja raasta sen keltainen kuori tai leikkaa suikaleiksi kuorimaveitsellä. Silppua suikaleet ja ripottele silppu tai raaste mozzarellojen päälle. Puserra pinnalle aluksi puolen sitruunan mehu (lisää mehua myöhemmin, jos makunystyräsi kaipailevat lisää terävyyttä. Ripottele päälle kunnon kourallinen tuoreita meiraminlehtiä. Maista että, maut ovat tasapainossa. Halkaise muuta tuore chilipaprika ja poista siemenet. Silppua chilit ja levitä juustoviipaleille. Valuta vielä päälle oliiviöljyä. Tarjoa sellaisenaan tai lisäkkeenä. Säilyy jääkaapissa pari päivää.

Aivan hurjan hyvä ohje! Nämä juustot olivat niin hyviä, ettei olisi tehnyt mieli lopettaa syömistä laisinkaan... Tuoreita meiraminlehtiä ei meiltäpäin saa, mutta laitoin sitten kuivattua.

Maailman parhaat paistetut sipulit s. 206
4 annosta


4 kuorittua (isoa) sipulia
oliiviöljyä
2 kuorittua valkosipulinkynttä
4 rosmariininoksaa (nypi ja silppua alimmat lehdet)
8 rkl kuohukermaa
pari kourallista raastettua parmesaania
merisuolaa ja vastarouhittua mustapippuria
4 viipaletta pekonia

Keitä sipuleita väljässä vedessä n. 15 minuuttia, jotta ne hieman pehmenevät ja nosta ne sitten kattilasta ja anna jäähtyä. Leikkaa terävällä veitsellä 2,5 sentin viipale joka sipulin kärjestä. Silppua viipaleet ja siirrä syrjään odottamaan Leikkaa tarvittaessa sipuleiden kannat tasaisiksi, jotta ne pysyvät pystyssä vuoassa. Koverra tai leikkaa sipulin sisustaa noin kukkuraisen ruokalusikallisen verran pois. Älä riko ulkokuorta. Silppua sisustat hienoksi ja lisää edelliseen silppuun. Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Kuumenna paistinpannu, lorauta siihen hiukan oliiviöljyä ja lisää joukkoon valkosipuli- ja sipulisilput sekä hieman rosmariinisilppua. Kuullota pari minuuttia eli kunnes sipulit pehmenevät ja vähennä sitten lämpöä. Lisää kerma ja ota pannu lämmöltä. Sekoita joukkoon parmesaani ja mausta suolalla ja pippurilla.

Kietaise sipulin ympärille viipale pekonia ja kiinnitä se joko rosmariininoksalla tai hammastikuilla. Nosta vyötetyt sipulit uunivuokaan ja lusikoi jokaisen täytteeksi sipuli-parmesaaniseosta. Paista sipuleita noin 25 minuuttia (tai kunnes ovat kypsiä).

Tässä ohjeessa oli taas sellainen ainesosa, jota ei meidän kylältä saanut eikä minulla kasvanut juurikaan yrttejä tänä vuonna, nimittäin rosmariini. Muistaakseni laitoin mausteeksi hieman kuivattua basilikaa, mikä sekin toimi mielestäni ihan mukavasti.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Yösaunassa



Illan ja yön hämärässä saunomisessa on sitä jotakin, ihan erityistä tunnelmaa.

Jamie Oliver kokkaushaaste: Klassinen penne carbonara

Heti alussa voitaneen huomata, että ruokakuvassani ei näy penne-pastaa... Sitä en tähän hätään hankkinut, kun syön melkoisen vähän pastaa. Hyvää tuli kuitenkin vaikka fusilli-pastasta onkin tehty. Ohje on kirjasta Alastoman kokin onnenpäivät.

Klassinen penne carbonara s. 129
4 annosta


450 g pastaa
10 viipaletta pekonia
oliiviöljyä
8 munankeltuaista
1 dl kuohukermaa
125 g. parmesaaniraastetta
suolaa ja vastarouhittua mustapippuria

Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä al denteksi eli juuri ja juuri kypsiksi. Paista pastan kiehuessa pekonit pienessä öljytilkassa rapeiksi, ota pannusta ja murentele paloiksi. Sekoita kulhossa keltuaiset, kerma ja puolet juustoraasteesta. Kaada kypsät pastat lävikköön ja ravistele, jotta vesi valuu rivakasti. Kumoa pastat sitten kuumina keltuais-kermakulhoon. Lisää pekonipalat ja sekoita nostellen. Jos kumoat pastat takaisin kattilaan ja kaadat muna-kermaseoksen sinne, kastike saattaa kypsyä munakokkeliksi. Tee siis päinvastoin: kuuma pasta kypsentää riittävästi tarjoilukulhossa olevaa muna-kermaseosta ja kastike pysyy tasaisena ja samettisena.
Lisää mausteeksi rouhittua mustapippuria ja loput parmesaaniraasteesta. Tarjoa heti.

Maku oli aika hyvä, tuo keltuais-kermaseos oli mielenkiintoinen käytettävä ja sopiva pastalle, teen sitä toistekin. Aikaisemmin olen tehnyt lähinnä vain kermakastikkeita vastaavaan käyttöön. Pastan suolaisuus oli niin ja näin. Tein itselleni toki pienemmällä tarvikemäärällä tuon yhden annoksen, joten ehkä en katsonut raaka-ainemääriä niin tarkalleen. Juusto ja pekoni ovat tietenkin todella suolaisia, mutta toisaalta olisin melkein saattanut lisätä joukkoon vielä erikseen suolaa. Keitän pastan merisuolavedessä ja keittovedessä on aina runsaasti suolaa, joten siitäkään ei tuon pitäisi olla kiinni. Yhtä kaikki, kelpo pastaruoka!



sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Hassuttelua


Puhuiko joku jotakin ruoalla leikkimisestä?

Hassunhauskaa sunnuntaita!

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Jamie Oliver kokkaushaaste: Pikkunaposteltavaa elokuvailtaan

Tiedättekö mitä? Sukulaisreissuilta palattu, mutta ehkä hieman ikävin seurauksin: nenä vuotaa ja on aivan vetämätön olo. Kävin äsken virumassa saunan lämmössä, mutta siitäkin huolimatta poskionteloita särkee ja nenäliinapaketti on tarpeen. Onneksi ei juuri nyt ole ohjelmaa lähipäiville, niin ei tarvitse perua mitään.

Aloitan kokkaushaasteeni kertomalla elokuvaillan pikkunaposteltavista. Vieraanani oli Tanskassa asuva ystäväni, jota näen aivan liian harvoin. Puhumista tuppaa olemaan usein enemmän kuin kerrallaan ehtii puhumaan, mutta ehdimme me kuitenkin yhden elokuvankin katsoa. Kokeilin seuraavanlaisia ohjeita iltaa varten:

Paistetut chili-suolamantelit
Houkuttelevan helppo inkivääriolut
Jogurttijäädyke

Manteli-ohje on kirjasta Alastoman kokin paluu ja kaksi muuta ohjetta ovat kirjasta Alastoman kokin onnenpäivät.

Paistetut chili-suolamantelit s.39
8 annosta


½ rkl (oliivi-)öljyä
250 g. kuorittuja manteleita
1-3 kuivaa, pientä punaista chiliä
2 runsasta hyppysellistä gourmet- tai hienonnettua merisuolaa

Pane öljy ja mantelit kuumaan pannuun. Paista, paahda tai kuumenna jotenkin kullanruskeiksi. Ravistele pannoa silloin tällöin, jotta mantelit ruskistuvat tasaisesti. Samalla niiden maku voimintuu. Murenna chili joukkoon ja lisää suolaa. Sekoittele ja tarjoa (mielellään) kuumina.

Itse korvasin kuivatut chilit chilijauheella. Nämä olivat mitä mainioimpia! Olen aina miettinyt, että miltä suolapähkinät maistuvat. Nämä ovat kaiketikin aika lähellä. Ihan ehdottoman hyviä leffanaposteltaviksi!

Houkuttelevan helppo inkivääriolut s. 297
4-6 annosta


140g. tuoretta, pestyä ja kuorittua inkiväärinjuurta
4 rkl fariinisokeria
2-3 sitruunaa
1 litra hiilihapollista kivennäisvettä
tuoreita mintunoksia

Raasta inkivääri karkeaksi raasteeksi. Kumoa raaste ja inkivääristä valunut mehu kulhoon. Ripottele päälle sokeria. Kuori 2 sitruunaa perunankuorimaveitsellä. Heitä kuoret inkiväärikulhoon ja painele niitä survimella noin 10 sekuntia, jotta kuorista irtoaa makua. Purista sitten sitruunooista mehut ja kaada melkein kaikki kulhoon. Lisää kivennäisvesi.

Anna maustua 10 minuuttia. Maista. Jos maku on liian hapan, lisää hieman sokeria, tai jos makeutta on liikaa, lisää silloin sitruunaa. Koska ainemäärät hieman vaihtelevat, niin maistele ja seuraa omaa makuasi. Kaada lopuksi inkivääriolut harvan siivilän läpi kannuun, lisää paljon jäämurskaa ja muutamia mintunoksia.

Tässä oli jokseenkin hassu maku. Olen maistanut kaiketin kerran aikaisemmin inkivääriolutta, eikä tämä maistunut kyllä ainakaan mielikuvieni mukaan samanlaiselta. Ei tämä pahaakaan ollut, mutta ehkä tätä on kehiteltävä. Itse vähentäisin hieman inkiväärin määrää ja lisäisin vähän sitruunaa (tuon ohjeessa mainitun kolmannen). Kokeilen kyllä uudestaan ja annan tuomioni vasta sitten.

Jogurttijäädyke s. 89
4-6 annosta (ohjeselostus on oma mukaelmani alkuperäisestä)


300 g. hyviä pakastemarjoja (minä käytin kylläkin tämän sijaan säilykemangoa, sillä uusia marjoja ei oltu vielä kerätty tuohon aikaan)
5 dl maustamatonta jogurttia
2 rkl juoksevaa hunajaa
koristeeksi esimerkiksi keksejä

Jäisiä/kylmiä aineksia käytettäessä ainekset voi sekoittaa tehosekoittimessa kerralla, noin 30 sekuntia riittää. Mikäli käytät sauvasekoitinta, toimi hieman varovaisemmin, kaikkia aineksia ei kannata sekoittaa kerralla.

Mangoa käyttäessäni soseutin mangon ensimmäiseksi ja lisäsin vasta sitten muut ainekset joukkoon. Tämän jälkeen seos oli pakastimessa jäätymässä ja se nautittiin pääosin jäätyneenä.

Aivan mainio "jäätelönkorvike" ja kesähelteiden virkistäjä, kunhan muistaa seisottaa jäädykettä hetken huoneenlämmössä ennen syömistä.

Mukavaa lauantai-iltaa kaikille!

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Mamma-koiran karkuretki

Parisen viikkoa sitten olin hoitamassa tyttöjä.


Nyt koirat olivat kotiväkineen meidän mummolassa kyläilemässä ja minäkin palasin juuri parahiksi sukuloimasta. Vaan mitenkäs kävikään? Mamma-koira katosi melkein heti meille tultuaan. Ei tullut kutsuttaessa eikä näkynyt jälkeäkään. Koira oli kadoksissa muutaman tunnin ja sitä etsittiin lähialueilta ja jopa kotoaankin, josko olisi juossut sinne metsien läpi. Ei ole karannut kuunaan tällä tavoin, ja koiralla on kuitenkin ikääkin jo 11 vuotta.

Puoli kymmenen maissa koiruli kuitenkin palasi takaisin, kovasti märkänä ja väsyneenä. Liekkö jahdannut jotakin pitkin peltoja ja metsiä.

Onneksi palasi, niin kaikki saavat nukkua rauhassa!

Palailen myöhemmin mukavien kommenttienne pariin, kunhan kotiudun vielä huomiselta sukulointireissulta.

 


keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Tunnistusopas

Saan aika usein kuulla kysymyksen, että miten ihmeessä erotan kissat toisistaan. Siispä tässä helpot vinkit siihen, miten erottaa kissani toisistaan ;)

Tassut, erityisesti etutassut:

Felixin tassut on helpointa erottaa toisista, sillä Felix on kokonaan punainen kissa.


Esterillä on veljeensä verrattuna hienot, lyhyet ja valkoiset hansikkaat. Sukiksikin näitä kissapiireissä sanotaan.


Magnuksellakin on sukat, mutta pidemmät kuin siskollaan. Toisen etukäpälän sukka on pidempi ja epätasaisempi kuin toisen käpälän.



Hännät:

Felixillä on pitkä häntä, joku sanoisi ehkä että ruipelokin (?!). Pitkä ja kapea siis.


Esterillä on lyhyt ja pitkäkarvainen häntä, sellainen pörheä malli veljiin verrattuna.


Magnuksen häntä on aika jämäkkä ja pitkä sekin, mutta lyhyempi kuin Felixin. Hännät on kerran jopa mitattu senttimetreissä ja järjestys todellakin oli Felix-Magnus-Ester pisimmästä hännästä lyhyimpään.



Massukarvat:

Felixin kohdalla vedotaan jälleen yksivärisyyteen: punatiikerillä on kokonaan punainen massu.


Esterillä on Magnus-veljensä tavoin valkoista massussa ja kaulassa. Kauluri ei kuitenkaan yhdistymällä yhdisty etutassujen kohdan valkoiseen, vaan se on oma valkoinen alueensa.


Magnuksella on myös valkoiset kuviot massussa. Magnuksen kauluri ulottuu kuitenkin hieman pidemmälle mahaan kuin Esterin kauluri, lisäksi Magnuksen kauluri yhdistyy myös rinnan valkoiseen läikkään toisin kuin Esterillä.



Naamat eli nassut eli kasvot: 

Kaikille yhteistä on silmälasikuviot.

Felixin naama on siro ja kokonaan punainen, helposti erotettavissa.


Esterillä on valkoinen kauluri ja pienet valkoiset kauneuspisteet viiksityynyissä.


Magnuksella on siskonsa tavoin valkoinen kauluri, muttei valkoista muualla naamassa. Joskus teini-ikäisenä Magnuksen kasvoissa oli hauskasti (minun silmääni) itämaisia piirteitä, jotka toki hävisivät maatiaiselta iän karttuessa. Korvat ovat suurehkot nykyisellään.


Pituus- ja kokoerot:

Felix on solakka ja keskinkertaisen pituinen ruumiinrakenteeltaan.


Ester on lyhyttä ja paksumpaa mallia, kuvittelen Esterin usein pieneksi emännäksi, jolla on esiliina päällään ja pikkuinen kaulin toisessa tassussaan. Magnus taas on pitkä ja roteva, suhteellisen lihaksikas verrattuna sisaruksiinsa. Painii ihan eri kokoluokassa kuin toiset. Tässä hyvin havainnollistava kokovertailu vierekkäin, vasemmalla Ester ja oikealla Magnus:



Turkit:

Felixillä on lyhyt ja punainen turkki, punatiikeri taitaapi olla virallinen nimitys vaikkakin tiikerikuvio on haalistunut melkoisesti pojan kasvaessa. Riippuu hyvin paljon valosta ja kulmasta, milloin kuvio näkyy selvemmin ja milloin epäselvemmin.


Esterillä on hieman pidempi ja paksumpi turkki kuin pojilla, en tiedä menisikö se lopulta puolipitkäkarvaisesta, ei luultavastikaan. Kuitenkin selkeästi erilainen turkki kuin pojilla. Ester on punatiikeri valkoisella, vaikkakin tämä kuva on Felixin kuvan kaltainen, missä tiikerikuviota ei juurikaan näy. Esterin kuvio onkin ehkä laimentunut kaikkein eniten, enkä tiedä onko Esterin kuviointi enää riittävän vahva tiikeri-nimitykselle. Onneksi nämä ovat vain tällaisia arvioita ja mielenkiintoisia asioita miettiä, mutteivat lopulta mitenkään hurjan tärkeitä ja olennaisia tietoja!


Magnuksella on lyhyt turkki, mutta se on laadultaan ihan pikkuisen pidempi (ja paksumpi) kuin veljellään Felixillä. Esterin tavoin Magnus on punatiikeri valkoisella ja Magnuksella raitakuvio onkin kaikkein selkein, vaikkei sekään ole enää niin vahva kuvio kuin pentuna. Useasti kutsun poikaa raitapöksy-pojaksi.



Toivottavasti oppaasta on apua tunnistus-tehtävissä...