tiistai 16. kesäkuuta 2009

Ulkoasupäivitys tuloillaan

Olen lopen kyllästynyt tähän ulkoasuun, vaikka eihän tässä mitään vikaa sinällään ole. Ei kuitenkaan kuvasta minua ollenkaan, vallan persoonaton siis. Koskapa olen varsin onnettoman tumpelo koneiden kanssa, varsinkin koodien, eräs ystäväni on luvannut muokata minulle ihka-uuden ja mieleisen ulkoasun! Jotenkin tämä nykyinen latistaa kirjoitusintoanikin... Parempaa tulevaa siis odottelemaan :)

Juuri nyt ulkona on surkean harmaata, juuri kun olin suunnitellut meneväni ulos kuvaamaan hiukkasen pientä puutarhaani. Minun tuurillani kukkaset ehtivät lakastua ennenkuin ehdin niitä kuvata..! Noh, voihan sateisen päivän viettää käpertyneenä viltin sisään ja lukemalla jotakin ihanaa. Tällä hetkellä luenkin Stephenie Meyerin Epäilystä. Ah, että se sarja on vienyt minut vallan mukanaan!

Loppuun pieni päivitys talven ajalta; kun hyvä ystäväni lähti syksyllä Tansaniaan puoleksi vuodeksi, aloin neulomaan torkkupeittoa, se onkin tuo aiemmin mainitsemani viltti siis. Noin puoli vuotta siinä meni, mutta lopulta se valmistui. Sittemmin päädyin vielä neulomaan sille kaveriksi tyynyn. Tällaisia niistä lopulta sitten tuli:

1 kommentti:

Hannah kirjoitti...

Heippa Elina! Mitä sulle nykyään kuuluu? Löysin tän sun blogin ja ajattelin kyllä alkaa lukemaan.

-Hannah_^ (jos muistat)