perjantai 30. lokakuuta 2009

Joulutaulu

Olen viime päivinä tehnyt paljon kaikenmoisia käsitöitä. Juuri nyt on tekeillä huovutettu tonttu kummitädilleni, huomenna menen kyläilemään. Samoin isoäidinneliöistä tekemäni torkkupeitto. En tosin tee perinteistä peittoa, vaan yhdeksän jättineliötä, ensimmäinen on pari kerrosta vaille valmis :)

Joulutaulua olen väkertänyt muutamana päivänä. Maalasin taulupohjan harmaalla, krakleerasin ja maalasin uudestaan punaisella. Se menikin hieman mönkään, sillä lakan levitettyäni hoksasin, ettei minulla olekaan oikeanlaista töpötintä. Hätäpäissäni käytin vanulappuja, ja tietysti se meni hieman mönkään. Perfektionistina, mutta toisaalta "rötyisiä" tavaroita rakastavana olin hieman kahden vaiheilla, mitä kehyksen kanssa tehdä. Päätin kuitenkin säästää kehyksen, sillä kaikkine virheineen se on kaunis.
Sitten tulikin toinen ongelma eteen; decoupage-lakan kanssa tehty kuvio ei erottunut pohjasta kunnolla. Mietittyäni ratkaisua päädyin huopakuvaan, sillä niitä olen tehnyt viime aikoina suhteellisen paljon.
Ja tällainen taulusta lopulta tuli;


Suuri kiitos innoittajalleni, Lennulle Miss Marple-blogista!!

Pieniä kissoja ison kissan seuraksi.


Ripustin myös eilen kolmannet valot esille, ne pysyvät ihanan helposti tiilien väleissä!
Kävin etsimässä lisävaloja tänään, jotta saisin valot taisaisesti molemmin puolin valokuvaa. Ei löytynyt samanlaisia valoja, joten metsästys jatkuu ensi viikolla.

Ihanaa viikonloppua!

5 kommenttia:

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Oi Elina, siitähän tuli oikein kaunis.Sen krakleerausaineen kanssa sitä opetellaan täälläkin.Samoin dekun kanssa. Sitä servettiä kun on niin vaikea saada siveltyä suoraksi. Aina jää kupruja.Voiskohan silittää sitä päältä kun se on kuivunut?Olen ihan uuno vielä siinä hommassa.
Minäkin olen huomannut, että tänä vuonna on aika vaikea löytää kivoja valojuttuja.On kaikenlaisia uusia hörsylävaloja mutta sellaset pienet perusvalot on lähes kokonaan pois kokoelmista.Tuntuu et vuosi vuodelta ne muuttuu hirveämmiksi.Se rauhallisuus puuttuu kokonaan.Täytyy turvautua oikeisiin kynttilöihin.
Kehräyksiä Fabriizziolle.Bella,bella
Terkuin Kaisa

Elina kirjoitti...

Hei Kaisa, ja kiitokset :)

En tiedä yhtään siitä silityksestä, voisin kuitenkin epäillä että ei.. Mutta tosissaan, hankalaa! Ja krakleeraus, noh, nyt minulla on kunnollisia töpöttimiä, ja voisin pian kokeilla uudestaan!

Juuh, tuollaisia "tavisvaloja" ei oikein enää hirveän paljoa ole. Ja itse tykkäisin kaikkein eniten lämpimän valkoisista valoista (vai onko ne kirkkaat nimeltään?). Pitää vain jatkaa metsästystä.

Fabrizio lähettää kehräyksiä myös!

Lennu kirjoitti...

Kaunishan tuosta taulustasi tuli, ja noi kissat on kyllä upeita huovutustöitä.
Mukavaa, että saat inspiraatioita Miss Marplesta, niin se on kun toisten blogeja kiertää niin saa aina uusia ideoita ja innostuu itsekin kun saa vähän kiitosta, eikö?

Noista jouluvaloista - tänään viimeksi kattelin kaupassa sellaisia ja täytyypä sanoa, että sinne saa jäädäkin, ovat niin krumeluureja ja värikkäitä hökötyksiä. Nyt kun on käännytty marraskuulle, alan laitella pikkuhiljaa joulumieltä kotiimme. Valot taitavat olla ne ihka ensimmäiset mistä aloitan.

Kivaa alkavaa viikkoa.

Lennu kirjoitti...

Ai niin se piti sanomani, että puhkaise reikä ja "silitä" sormilla ilmakupla suoraksi, niin mulle neuvottiin kun olin sellaisella dekupee-kurssilla.

Elina kirjoitti...

Lennu: Niinhän se on!
Harmillisia tosiaan ne valot, löytyisipäs juuri oikeanlaiset ihanuudet jostain.
Ja kiitokset vinkistä :)