maanantai 14. kesäkuuta 2010

Rikki revitty

Eilen Fabu oli aivan vaisu eikä siihen saanut kontaktia. Maha oli sekaisin ja tahtoi vain paeta piiloon.

Päivystyksessä kuumetta oli 41 astetta, muuten ihan ok. Sai kuumelääkettä ja ripuliin lääkettä.
Iltaan saakka kaikki näytti menevän ihan hyvin, mutta puolen yön jälkeen jouduttiin lähtemään kiireellä uudestaan päivystykseen. Pojalta alkoi pettää jalat alta, kävely oli heikkoa eikä jaksanut kävellä kuin ehkä metrin kun kaatui. Sydän- ja keuhkoäänet normaalit, ja neurologiset vasteet hyvät. Vasenta reisilihasta aristaa erityisesti. Ei mitään käsitystä mikä sillä on, kun nyt alkaa hiljakseltaan ilmestyä noita oireita. Joutui jäämään sinne tippaan ja seurattavaksi, ei mitään hajua milloin pääsee pois. En osaa sanoin kuvailla, miltä tuntui kun piti jättää ihmettelevä ja sairas kissa katsomaan jälkeensä.

Tänä aamuna Fabu oli ollut suhteellisen reipas vieraasta ympäristöstä, suuresta tippapaketista ja kaulurista huolimatta. Kohta lääkärin pitäisi soittaa ja kertoa mitä kokeita tänään tehdään.

Ja että pääseekö poika kotiin tänään vai joutuuko jäämään sinne :(

Surevin terveisin

4 kommenttia:

Tupasvilla kirjoitti...

Voi itku :( Tosi paljon voimia täältä sinne ja lämpimiä ajatuksia, haleja! Pidän peukut pystyssä.

Miia kirjoitti...

Voi ei! Toivottavasti selviää mikä kaveria vaivaa. Peukkuja myöskin täältä! Kertoile kuulumisia.

sssalka kirjoitti...

toivottavasti fabu tervehtyy, kuulostaa aika kamalalta. voimia <3

Elina kirjoitti...

Kiitos teille.