perjantai 2. heinäkuuta 2010

Syitä ja seurauksia

Eilen saapuivat ruumiinavauksenkin tulokset, uurnan lisäksi. Tuntui melko raskaalta avata se kirje, ja taisivat ne kädetkin täristä melkoisesti. Olin pyöritellyt erilaisia vaihtoehtoja mielessäni, joten toisaalta oli hyväkin saada asia selville.

Ainoat muutokset löytyivät sydämestä, joten ns. viralliseksi kuolinsyyksi tuli äkillinen sydämen vajaatoiminta. En ollut käsittänytkään, miten moninaisia oireita se voikaan pitää sisällään! Koska mitään muutakaan selitystä ei löytynyt, pakko kai tuo on hyväksyä. Mitään ei kuitenkaan olisi voinut tehdä. Tuntuu jotenkin käsittämättömältä, että toissa syksynä kuollut mummoni kuoli täsmälleen samaan vaivaan! Muutenkin välillä ei tahdo jaksaa ymmärtää, että ennestäänkin pieni lähiperheeni kutistuu aina entisestään. Fabu liittyi nyt parinkymmenen edesmenneen perheenjäsenen, ystävän ja eläinystävän joukkoon tällä vuosituhannella. Lapsuuden perheestäni minulla on jäljellä vain äiti!

Mutta itsesääliin on turha vaipua. Pakko myöntää, että joskus minulla on siihen taipumusta. Sitten kuitenkin täytyy muistaa, että monella menee huomattavasti huonommin ja onhan minulla niin paljon mistä olla kiitollinen.

Toivon lujasti, että omaan pieneen (tällä hetkellä siis yhden hengen -) perheeseeni liittyy toinenkin jäsen piakkoin. Olen tutustunut hiljakseltaan hurmaavaan kissapoikaan, joka etsii kotia. Ajattelin ensin, että tämä tulee liian nopeasti, mutta silti tämä tuntuu oikealta. Voisi sanoa, että minulla on "tunne". Tämä kissapoika on niin samanoloinen tavoiltaan kuin Fabukin, vaikka en tietenkään hae ketään Fabun "korvaajaksi". Hauska sattuma vain. Toivon todella, että tämä onnistuu. Ensi perjantaina lähden tapaamaan tätä poikaa, ja sitten tiedän kertoa enemmän.

Ei siis saa jäädä tuleen makaamaan, vaan elämän on jatkuttava.
Tulipa eteen sitten mitä tahansa.

3 kommenttia:

Jasmin S. kirjoitti...

Yksi monista hienoista piirteistä sinussa on tuo, miten kykenet missä tahansa tilanteessa vain jaksamaan. Kerta kaikkiaan ihailtava piirre, vaikka ei tietenkään helpota tuskaa juurikaan.
Täältäpäin paljon halauksia ja voimia sinne suuntaan, ja peukkuja uudemman kaveruksen suhteen. :)

Sanna kirjoitti...

Minusta tuo "Ei saa jäädä tuleen makaamaan" on hyvä sanonta, hoen sitä joskus itsellenikin. Ja olen myös sitä mieltä, että surun karkotukseen auttaa parhaiten eläinystävä. Unohtaa ei tarvitse, eikä etsiä korviketta edesmenneelle, mutta joku halailtava on hyvä olla olemassa. :)

Olin jo aiemmin tulossa kertomaan, että meidän naapurissa on pieniä kissanpentuja, jos kiinnostaa, mutta tuo kotia etsivä kuulostaa paljon paremmalta (enkä henkilökohtaisesti haluaisi tukea ko. henkilöiden "leikkaamattomat tyttökissat vaeltelevat vapaasti pitkin kyliä" -metodia yhtään enempää).

Elina kirjoitti...

Jasmin: Kiitos kaunis lämpimistä sanoistasi!! Aina vain ei siltä hienolta kuitenkaan tunnu itsestä, mutta pakkohan se vain on puskea eteenpäin.

Sanna: Niinpä, halailtava on hyvä olla olemassa!
Se metodi on kyllä aika ikävä, mutta ei kovinkaan torjuttavissa :/