torstai 26. tammikuuta 2012

Uusia tuulia - näen punaista!

Voi mikä väsymys... Mutta miten voikaan olla samaan aikaan niin innostunut?


Päivät ovat melkoisin pitkiä, mutta nyt olen jo sairaana, näin alkuunsa.. Jokin tulehdus elimistössä jyllää, mutta se ei ole uutta. Viime viikolla loppui edellinen antibioottikuuri ja kai se on käytävä lääkärissä ensi viikollakin, mikäli tilanne ei viikonlopun aikanakaan hellitä.


Palasin siis opiskelemaan pitkän tauon jälkeen. Huonekaluentisöinti on hyvin mielenkiintoinen ala! Halusinkin tässä samalla esitellä teille kouluprojektini, ensimmäisen entisöintityöni:


Kyseessä on 1800-luvun (mitä ilmeisimmin loppupuolen) pieni kaappi, jossa on kaksi vetolaatikkoa. Vaikka valmistusajankohtaa ei olekaan tiedossa, kaapissa ei ole taustana vaneria, mikä taas puoltaa ajankohdaksi 1800-lukua. Vaneri yleistyi 1900-luvun alusta alkaen, minkä jälkeen sitä on käytetty hyvin paljon vastaavanlaisten kaappien taustana. 1800-luvun puolia pitävät myös puunaulat, joita on käytetty tämänkin kaapin valmistamiseen. Liitokset ovat lujat, vaikkakin joudun liimaamaan pari liitosta uudestaan luu- ja nahkaliimalla.

Kaappi-parka on asunut ulkotiloissa viimeiset parikymmentä vuotta. Pelkästään puhdistukseen kului aikaa n. kolme työtuntia.


Kuvissa kaapin maalinpoisto on vielä hieman keskeneräinen ja siinä on jonkun hienoja viritelmiä paikoillaan. Kaappiin oli myös isketty PALJON turhia nauloja, huvin vuoksi. Nyt olen kuitenkin saanut maalit poistettua ja seuraavana teen tarvittavat liimaukset. Sen jälkeen pääsen hiomaan ja laittamaan pienen puupaikan pariin kohtaan. Lopulta kaappi saa uuden punaisen öljymaalin.


Meillä ei ole näkynyt juurikaan punaista viime vuosina. Kaappi kuitenkin muuttaa meille asumaan, joten makuuhuoneen entinen, suuri Malm-kampauspöytä etsii paraikaa uutta kotia. Kaapin väri on niin kaunis ja olisi melkoisen rikollista sekä epäeettistä vaihtaa kaapin väri esimerkiksi valkoiseksi, joten punainen värikin saa taas muuttaa meille asumaan!


Kaunista torstai-iltaa jokaiselle!

8 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Punaisesta tulee talvella mukavan lämmin olo :-) Ihana kaappi, kiitos tiedoista kun minullakin on tuttavilta saatu kaappi ja klaffilipasto ja olenkin miettinyt miltä ajalta ne saattavat olla.

Elina kirjoitti...

Niin tuleekin, ja alkuperäinen väri on ikäänkuin vieläkin ihanampi luonnossa (kuva vääristää hieman)! Samaan sävyyn pyrin sekoittaessani uuden värin.

Onko sinulla blogissasi kuvia kaapistasi ja lipastostasi? Mielenkiinnolla ihastelisin :)

Paula kirjoitti...

Vanhojen kalusteiden korjaaminen on tosi mielenkiintoista. Toivottavasti näytät kaappisi myös valmiina ja lopullisessa sijoituspaikassaan. consessu

Riitta kirjoitti...

Hienoa! Aivan mielettömän kaunis kaappi. Iloa ja energiaa opiskeluun, paranemisia myös :)

Elina kirjoitti...

Ehdottomasti kaappi tulee esittäytymään valmiinakin, ja varmaan vielä ennen valmistumistakin.

Kiitos! :)

Sanna kirjoitti...

Hieno kaappi ja mahtava punainen väri. ♥ Millä olet maaleja poistanut?

Mietin, että mulla on jossain tullut vastaan kaappi samanlaisella tausta"levytyksellä", mutten kuolemaksenikaan muista missä (ja mikä kaappi) se oli. Vaikka se oli kyllä muutenkin tuoreempi tapaus, viime vuosisadalla tehty.

Sanna kirjoitti...

Ai niin, mikä tuo laatikko tuon yhden laatikon sisällä on? Ja onko tuolle isolle lovelle (samassa laatikossa) olemassa joku syy?

Elina kirjoitti...

Maalia on tullut rapsuteltua jos milläkin tavalla; tavis-maalinkaapimilla, kuumailmapuhaltimella, hammaslääkärin välineillä ja silläkin kirurginveitsellä.

Laatikko ei ole ehkä täysin alkuperäinen, vaan se on luultavasti valmistettu tähän joskus 1900-luvun alkupuolella. Siinä ei ainakaan ole samanlaista punaista maalia kuin kaapissa, mutta luultavasti asiaa tulee tutkittua tarkemmin kunhan siihen vielä perehdyn lisää.

Isolle lovelle on tosiaankin syy :'D

Kaappi on kokenut kovia ja se on saanut mitä ihmeellisimpiä virityksiä ylleen. Tuossa kyseisessä lovilaatikossa on ollut aikaisemmin lukko... Siitä saattaakin arvata sen, että avain on joskus kadonnut jäljettömiin! Joten sinne on sitten murtauduttu ei-lukollisen laatikon kautta...