perjantai 21. helmikuuta 2014

Perjantaipiirakka jauhelihasta


Perjantaipiirakka jauhelihasta

Tarvikkeet

Pohjaan:
100 g margariinia
2 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
3 rkl vettä

Täytteeseen:
300 g jauhelihaa
150 g aurinkokuivattua tomaattia
80 g sinihomejuustoa
1 iso punasipuli
3-4 dl ruokakermaa
3 kananmunaa
suolaa
pippuria
paprikajauhetta
chilikastiketta

Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola, nypi margariinin kanssa.
Lisää vesi ja sekoita nopeasti, painele voidellun vuoan pohjalle.

Ruskista jauheliha ja mausta suolalla, pippurilla ja paprikajauheella. Kuori ja pilko sipuli, kuullota hetki pannulla jauhelihan kanssa. Suikaloi aurinkokuivatut tomaatit ja murusta sinihomejuusto, levitä kaikki täytteet vuokaan tasaisesti. Sekoita ruokakerma, kananmunat ja chilikastike keskenään, kaada täytteen päälle. Paista 200 asteessa noin 40-45 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsä ja kullanruskea.



Jauhelihan ja aurinkokuivatun tomaatin kanssa tarvitaan mielestäni hieman makeutta, mitä chilikastike tuo mukavasti. Muuten mausteiden kanssa kannattaa olla sen verran varovainen, että suolaa ei tule liikaa. Pohja ja sinihomejuusto ovat jo itsessään melko suolaisia, joten hurjia määriä ylimääräistä suolaa ei enää välttämättä tarvita. Omia makumieltymyksiä kannattaa seurata.

Piirakka sopii myös tällaisenaan ruokalajiksi salaatin kera.

Maukasta perjantai-iltaa ja viikonloppua!

2 kommenttia:

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Taatusti nälkä lähtee!

Elina kirjoitti...

Kyllä lähtee :)