maanantai 25. elokuuta 2014

Britakakku


Britakakku

Pohjaan:
150 g margariinia
1 1/2 dl sokeria
4 kpl keltuaista
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl maitoa

Marenkiin:
4 kpl valkuaista
2 dl sokeria
3/4 dl mantelilastuja

Täytteeseen:
2 dl kuohukermaa
250 g maitorahkaa
1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
10 dl vadelmia


Lämmitä uuni 175 asteeseen.

Erottele kananmunista keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin.

Tee ensin pohja:
Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi, lisää kananmunat yksitellen joukkoon.
Sekoita jauhot ja leivinjauhe, siivilöi vuorotellen maidon kanssa taikinaan.
Levitä ohueksi kerrokseksi pellille, jätä odottamaan.
Marenki:
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeria vähitellen.
Seos on valmista, kun se kiiltää kauniisti ja pysyy kulhossa, vaikka sen kääntäisi ylösalaisin.

Levitä marenki kerrokseksi paistamattoman taikinan päälle ja paista noin 30 minuuttia.
Pohja on valmis, kun marenki ja mantelit ovat ruskistuneet kauniisti.

Jäähdytä pohja.
Täyte:
Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta ja sekoita maitorahka kevyesti joukkoon.
Leikkaa pohja puoliksi, jolloin saat kaksi yhtä suurta levyä.
Levitä täyte ja suurin osa vadelmista pohjan päälle ja nosta toinen pohjalevy kakun kanneksi.
Koristele lopuilla vadelmilla.


Tämä britakakku matkusti syntymäpäivälahjaksi kummitädilleni.

6 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Voi, miten ihana! Tuo on ihan parasta kakkua, keveää ja raikasta. Onnea kummitädille!

Paula kirjoitti...

Herkullinen kakku. Ja ihana lahja kummitädille. Kiva kuulla sinusta.

AnnaS kirjoitti...

Brita-kakku on lempparini ♥.

Mamma N kirjoitti...

Oi kuinka herkullinen! Osaisipa itsekin.

Mehu kirjoitti...

NJAM! :P´ Äh, nyt kyllä tekee mieli kakkua.. *hih*

Elina kirjoitti...

Saila: Todellakin, se on hirmuisen hyvää!

Paula: Olen viettänyt varsinaista hiljaiseloa koko kesän, mutta ehkä tästä nyt vilkastun!

AnnaS: Se on kyllä hyvää, voi olla että siitä tulee myös minun lempparia! :)

Mamma N: Tämä on helppo ohje, kyllä sinäkin osaat tätä tehdä! :)

Mehu: Toivottavasti sait jotain herkkua kakunnälkään! :D