lauantai 31. heinäkuuta 2010

Haaste

Osallistuin tällaiseen haasteeseen Lennun käsityö-blogissa.

Haasteeseen kuuluu lähettää jotain itsetehtyä viidelle ensimmäiselle, jotka jättävät kommentin tähän postaukseen. Heidän tulee vuorostaan julkaista tämä omassa blogissaan ja lähettää jotain itsetehtyä viidelle ensimmäiselle, jotka siihen kommentoivat. Sääntönä on, että yllätyksen pitää olla itse tehty ja toimitettu osanottajille vuoden 2010 aikana!!

Katsotaan, ottaako tämä tuulta alleen täällä..!

torstai 29. heinäkuuta 2010

Myrskyjä ja poutapilviä

Edellisestä postauksesta on ehtinyt kulua jo melkoisesti aikaa; on ehtinyt tapahtua niin paljon. Hyvää ja huonoa.

Petterin tapauksessa oli huono onni matkassa, eikä asioista tullut yhtikäs mitään, jolloin jäi kissa saamatta. Kaksi remonttia painettiin läpi yhtä aikaa ja eräs ihminen katosi elämästäni ilmeisesti lopullisesti. Henkinen stressi on ollut melkoinen, ja koko ajan olen sairastanut saamatta juurikaan apua.

Tasan viikko sitten elämääni tassuttelivat kuitenkin Magnus ja Felix. Pienet orpokissaraukkani, joilta kuoli emo kun pojat olivat kolmiviikkoisia;


Magnus

Felix

Ehdin pitää poikia kaksi yötä, kunnes sain niin pahoja allergiaoireita, että jouduin menemään päivystykseen ja poikien piti muuttaa evakkoon äitini luo. Sain uusia lääkkeitä ja pidän tassuja ristissä, että lääkkeillä olisi minuunkin vaikutusta. Monien kissa-allergikkojen oireet ovat hävinneet kokonaan tuolla lääkkeellä. Oli melkoinen yllätys, että kuukauden kissattomuus puhkaisi noin kovan allergian..!

Kaiken tämän ohessa kärsin enenevissä määrin sydänoireista ja kilpirauhasen vajaatoiminnan oireista. Vihdoinkin eilen tapahtui odotettu asia; kaiken jahkailun jälkeen sydämeni temppuili niin paljon, että oireet otettiin todesta ja sain lääkkeitä sekä ajan tarkempiin tutkimuksiin! Samoin kävi kilpirauhasen kanssa, sain siihenkin lääkkeet.

Onhan tämä melkoista kun on jo tässä iässä niin rempallaan, että ei paljon huomisesta päivästä tiedä. Ei tarvitse enää ihmetellä, miksi olen vuosien kuluessa mennyt aina vain huonompaan kuntoon. Sairauksia on vaikka muille jakaa ja lääkkeitä senkin edestä. Mutta olen yhä edelleen elossa ja aina tähän saakka on saatu sairastamiset melko hyvin kuriin hoitamalla! Elän siis toivossa että saan nauttia kauniista päivistä ja oikeasta elämänmakuisesta elämästä vielä pitkään!

Eilen(kin) pohdin runsaasti elämääni, ja tulin siihen päätökseen, että minun on tehtävä jonkinmoinen elämäntapamuutos, jotta pysyisin paremmin terveenä. Kaikki karsittavissa olevat stressitekijät pois, rauhoitetummat aikataulut, enemmän unta, enemmän liikuntaa, enemmän rentoutumista ja itsestä huolehmista. Vähemmän epäterveellistä ruokaa, televisiota, tietokoneella istumista, jatkuvaa stressaamista ja muista huolehtimista (hyvissä määrinhän sitä on tietysti harrastettava). Näillä eväillä pitäisi koettaa mennä!

Olen myös ajatellut paljon joulua; siinä aihe joka ei sinällään tuota stressiä, korkeintaan positiivista sellaista! Olen hankkinut viime päivinä jokusen joululahjan, tehnyt lahjalistoja ja kuunnellut muutaman joululaulunkin. Siinä vasta stressinpoistaja; joululaulut! Pohdin myös oman joulublogin perustamista. Siitä saatte kenties kuulla lisää lähiaikoina.

Lähiaikoina aion kertoilla myös kodin ja mökin remontin etenemisestä, pihavaraston rakentamisesta ja muusta kesäpuuhasta, joka on pitänyt minut melko tehokkaasti poissa blogin ääreltä.

Näkemisiin,

torstai 8. heinäkuuta 2010

Aamulla

Aamulla lähden tapaamaan Petteri-poikaa.

Pitäkää minulle peukkuja!

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Syitä ja seurauksia

Eilen saapuivat ruumiinavauksenkin tulokset, uurnan lisäksi. Tuntui melko raskaalta avata se kirje, ja taisivat ne kädetkin täristä melkoisesti. Olin pyöritellyt erilaisia vaihtoehtoja mielessäni, joten toisaalta oli hyväkin saada asia selville.

Ainoat muutokset löytyivät sydämestä, joten ns. viralliseksi kuolinsyyksi tuli äkillinen sydämen vajaatoiminta. En ollut käsittänytkään, miten moninaisia oireita se voikaan pitää sisällään! Koska mitään muutakaan selitystä ei löytynyt, pakko kai tuo on hyväksyä. Mitään ei kuitenkaan olisi voinut tehdä. Tuntuu jotenkin käsittämättömältä, että toissa syksynä kuollut mummoni kuoli täsmälleen samaan vaivaan! Muutenkin välillä ei tahdo jaksaa ymmärtää, että ennestäänkin pieni lähiperheeni kutistuu aina entisestään. Fabu liittyi nyt parinkymmenen edesmenneen perheenjäsenen, ystävän ja eläinystävän joukkoon tällä vuosituhannella. Lapsuuden perheestäni minulla on jäljellä vain äiti!

Mutta itsesääliin on turha vaipua. Pakko myöntää, että joskus minulla on siihen taipumusta. Sitten kuitenkin täytyy muistaa, että monella menee huomattavasti huonommin ja onhan minulla niin paljon mistä olla kiitollinen.

Toivon lujasti, että omaan pieneen (tällä hetkellä siis yhden hengen -) perheeseeni liittyy toinenkin jäsen piakkoin. Olen tutustunut hiljakseltaan hurmaavaan kissapoikaan, joka etsii kotia. Ajattelin ensin, että tämä tulee liian nopeasti, mutta silti tämä tuntuu oikealta. Voisi sanoa, että minulla on "tunne". Tämä kissapoika on niin samanoloinen tavoiltaan kuin Fabukin, vaikka en tietenkään hae ketään Fabun "korvaajaksi". Hauska sattuma vain. Toivon todella, että tämä onnistuu. Ensi perjantaina lähden tapaamaan tätä poikaa, ja sitten tiedän kertoa enemmän.

Ei siis saa jäädä tuleen makaamaan, vaan elämän on jatkuttava.
Tulipa eteen sitten mitä tahansa.

torstai 1. heinäkuuta 2010

Fabrizio

Fabrizio

09.10.2007 - 15.06.2010

Olit luonamme niin pienen hetken.


"Päivänä kauniin kesäisen
hiljeni sydän kultainen.
Lähtösi vaikea kestää on
surumme suuri ja sanaton."

Olet aina sydämessäni.
Lepää rauhassa, pieni enkeli-kissani.


perjantai 25. kesäkuuta 2010

Mukavaa juhannusta!

Toivotan mukavaa juhannusta teille kaikille siellä, vaikka täällä onkin vähän ankea tunnelma toistaiseksi. Tulin eilen kotiin, on vähän outoa näin alkuun.
Ystäväni oli yökyläilemässä, ja tänään hän lähti juhannusjuhliin, joissa minäkin ehdin käydä jo kääntymässä. Ennen lähtöään hän teki minulle ystävällisesti tällaisen rusettikampauksen;


Pahoittelen hieman huonoa kuvaa ja hieman likaisia hiuksianikin, kampaus tahtoo mennä omille teilleen luonnonkiharoiden kanssa muutenkin.

Youtubessa samaisen kampauksen teko-ohjeet:



Nyt vielä suihkuun ja odottelemaan toista ystävää, joka tulee juhlistamaan kanssani keskikesän juhlaa. Millainen ilta onkaan tiedossa, ei vielä tiedä. Kauheita ryyppyjuhlia en ole koskaan harrastanut, mutta nyt kipeänä ei muutenkaan sovi oikein kova juhlinta.

Nähdään pian!

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Lopun ajat

On jotenkin niin ontto olo. Valvoin viime yön ja vein kaikki pojan tavarat äitini luo. Sen verran pojalla oli tavaroita, että kaksi henkilöautokuormallista niistä syntyi. Ensimmäistä kertaa melkein neljään vuoteen tuntuu, että asun liian suuressa asunnossa, kun nyt kerran jäin yksinäni. Huoneet tuntuivat niin tyhjiltä ja hiljaisilta. Varsinkin kun kaikki pojan huonekalut ja muut ovat kerran poissa. Normaalisti sitä on aina jotain ääntä kuulunut pojan puolesta, kun oli niin kamalan kova juttelemaan ja kehräämään.

Aamusta kävin vielä viemässä pojan mukaan toissa talvena neulomani ja ristipistoin merkkaamani viltin. En enää käynyt katsomassa poikaa, kerran yöllä jätettiin jo pitkät jäähyväiset. Fabu joudutaan lähettämään Helsinkiin ruumiinavaukseen, kun kuoli niinkin oudoissa olosuhteissa. Tuntuu vähän kamalalta, kun tuhkaus on avaamisen jälkeen ainoa vaihtoehto, mutta valitsin pojan näköisen uurnan ja muutaman viikon kuluttua poika tulee "takaisin kotiin".

Viimeisinä elintunteina koetettiin kaikki mahdollinen, ja oltiin valmiita lähtemään Helsinkiin Yliopistolliseen eläinsairaalaan tehoyksikköön hoitoon, vaikka siellä hoitovuorokauden hinnaksi saattaa tulla jopa pari tonnia. Siellä etelässä oltaisiin voitu ottaa esimerkiksi magneettikuvat (tämä tosin olisi vaatinut Vantaalla käymisen, kun Helsingissä ei ole neurologia kesäisin paikalla) ja tosiaan siellä olisi ollut maan paras teho-osasto. Tila kuitenkin heikentyi jo sillä välin kun menin paikalle, joten siirtäminen ei tullut enää kysymykseen. Koetettiin erilaisia lääkkeitä, jos tila olisi parantunut edes sen verran, että olisi jaksanut siirtämisen. Pohdin kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja, olin valmis harkitsemaan myös kotimaan lentoja jos olisi kestänyt nousun ja laskun, sillä oltaisiin päästy nopeasti perille, kun lentokenttä olisi ollut niinkin lähellä. Fabu ei kuitenkaan pärjännyt enää ilman lisähappea viimeisinä elintunteinaan, ja sai opiaattisen kipulääkityksen lisänä diapamia jotta pysyi rauhallisena. Erilaiset laajakirjoiset antibiootit eikä kortisoni auttaneet mitään. Lopulta poika oli mitä ilmeisemmin vain nukahtanut happikaapissa, tuskin oli ainakaan tuntenut kovin paljon kipua.