keskiviikko 19. elokuuta 2009

Makuuhuone

Makuuhuone on kokenut kovasti muutoksia sillä välin kun olen tässä asunnossa asunut. Nyt jälleen kerran huone on löytämässä oman, tämänhetkisen asunsa.
Tältä huone on kuitenkin näyttänyt ennen:

Muuttaessani tähän asuntoon minulla oli vahva punainen kausi meneillään.

Punainen kausi alkoi hiljaa saada seurakseen ruskeaa, johon ihastuin suuresti.


Intohimoisen punaisen jälkeen aloin kaivata rauhoittavia sävyjä, jolloin sininen saapui luonnollisena jatkumona seinien sävylle:


Sitten palataankin nykyhetkeen;


Vuodeverho kiinnittyy kattoon yksinkertaisimmalla mahdollisella tavalla.

Kissalla on oma, takorautainen sänkynsä, jossa se tosin nukkuu lähinnä vain päiväunet. Neuloin sänkyyn viltin viime talvena, ja kirjoin siihen pojan nimikirjaimen ristipistoilla.

Uni ei tule silmään ilman unileluja :)

Pienen vuoteen tyyli on mahdollisimman lähellä oman sänkyni tyyliä.


Mielestäni tuon nojatuolin sävyt eivät oikein istu tuonne huoneeseen. Tuoli on kuitenkin perintötuoli, joten en sitä ole hävittämässä. Uuden päällisen saatan hankkia siihen joskus, tai sitten se siirtyy paikkaan, johon se istuu kuosiltaan paremmin.
Kokovartalopeili on taasen uusin hankintani. Se hurmasi minut täysin tyylillään, ja lähti mukaani ilman sen kummempia miettimisiä.

Huomaamattani olin ostanut samaa kuosia olevat kynttilälyhdyt ja sisustustyynyt, eri kaupoistakin vielä.


Tällainen on siis kotimme makuuhuone. Yhteistä, kokoavaa linjaa siellä ei ole, vaan niitä tavaroita, jotka ovat minulle tärkeitä ja rakkaita.
Seuraavaksi tulette tutustumaan kotimme takka-, työ- ja kirjastohuoneeseen.

5 kommenttia:

Tupasvilla kirjoitti...

Aivan ihana idea tuo kissan sänky! Mistä olet moisen ihanuuden löytänyt?

Elina kirjoitti...

Katariina: Pienestä sisustuskaupasta vain pisti silmään :)
http://www.vilttipuoti.fi/ mikäli haluat kauppaan tutustua!

Hannah kirjoitti...

Nättiä <3

Anne kirjoitti...

Kivan näköistä! Minäkin ihastuin tuohon minisänkyyn! Oliko se hintava?

Ja miten olisi tuon muuhun ympäristöön mielestäsi sopimattoman nojatuolin kanssa, jos vaihtaisitkin siihen vain koristetyynyn. Jos koristetyyny olisi samaa sävyä/materiaalia kuin vaikka sänkysi, sulautuisiko se paremmin maastoon? Ihana nojatuolihan se on:) Selkänojallakin voisi roikottaa torkkupeittoa, joka sointuu muualle huoneeseen.

Mulla oli myös aika samantyylinen, korkeaselkänen nojatuoli, joka aikansa (monta vuotta) odotti uudelleenpäällystämistä. Se vain on niin tyyristä hommaa, etten koskaan raskinut ryhtyä siihen. Niinpä lopulta hankkiuduin tuolista eroon :(

Elina kirjoitti...

Hannah: Kiitos <3

Anne: Sänky maksoi muistaakseni 70 euroa. Kirpaisi se hieman, mutta toisaalta, patjan sai mukana ja se kuitenkin on takorautaa.

Tyynyn ja torkkupeiton vaihtaminen on hyvä idea, täytyypä huomenna heti katsoa kaupungilta löytyisikö sopivaa. Kiitos :)