lauantai 2. heinäkuuta 2011

Kipeänä jälleen kerran

Voi, voi ja vielä kerran voi! Meillä sairastetaan jälleen kerran...


Olemme juuri saaneet Esterin antibioottikuurin loppumaan, kun Felix sairastui jälleen. Toissapäivänä poika antoi ylen kerran, eilen kahdesti ja tänään seitsemän kertaa. Mitään erityistä emme voi nyt tehdä, muuta kuin juottaa poikaa (tarvittaessa viedään taas nesteytykseen, mikäli alkaa näin helteillä kuivua) ja toivoa parasta. Varasin meille viikon päähän perjantaille ajan endoskopiaan, eli tähystykseen. Hermostuttaa ja pelottaa jo etukäteen, kun pikkuinen, laihtunut ja sairas poika täytyy kuitenkin rauhoittaa melko vahvasti operaatiota varten. Emme pääse edes omalle klinikallemme, sillä heidän endoskooppinsa on yhä matkalla Suomeen (oli jumissa matkallaan jo pääsiäisenä). Joudumme siis menemään aivan uuteen paikkaan, mutta onneksi heilläkin on kuitenkin heräämö - emme joudu heräilemään kotona eikä tarvitse itsekseen huolehtia akuutista reaktiosta.


On se niin surullisen riipaisevaa katsoa, kun pikkuinen sairastaa eikä itse voi tehdä oikein mitään :(

Eikä asiaa paranna lainkaan se, että joudun lähtemään jälleen muualle ja Felixin täytyy jäädä hoitoon. Onneksi hoitopaikka ei ole nytkään vieras, vaan Felix menee mummolaan hoitoon, minun äitini luo. Silti surettaa.


Jälleen kerran jään vain ihmettelemään ja kysymään,
"miksi taas näin".

6 kommenttia:

Katjusha kirjoitti...

Voi itku, surullista kertakaikkiaan. Nyt vain kovasti jaksamista teille sinne, raskasta on seurata vierestä, mutta varmasti selviätte tästä!!!

Minni kirjoitti...

Tuo on todella kurjaa. Pikaista paranemista Felixille!

Mamma N kirjoitti...

Voi! Toivottavasti helpottaa pian ja aiheuttaja löytyy!

ella kirjoitti...

Voi pientä kissaparkaa <3 Paranemisia suloiselle Felixille ja jaksamisia teille muille!

Elina kirjoitti...

Kiitos kaikille! Pian päivitänkin Felixin tilannetta taas :)

purplerain kirjoitti...

Hi!! how beautiful cats!! I love them! I also have some pictures about them in my blog:
http://jaymagallery.blogspot.com/
You can have a look and follow it!!! Greetings from Spain
María (purplerain)