tiistai 19. helmikuuta 2013

Pienen pieni tyttö

Vein oman koneeni tarkastettavaksi ja toivottavasti huollettavaksikin. Samoihin aikoihin selasin vanhoja valokuvia ja löysin monta julkaisematonta kuvaa Esteristä ajalta, jolloin tyttö leikattiin. Aikaisemmin julkaistuissa kuvissa tyttö on vielä hieman pökkerössä leikkauksesta, mutta näissä kuvissa Esterissä on jo virtaa normaaliin tapaansa!




 Leikkiminen alkoi maistua melko pian leikkauksen jälkeen.


Leikkauksesta on nyt aikaa kaksi vuotta. Ester on kasvanut normaalisti leikkauksen jäljiltä ja on reipas tyttö. Ei sen puoleen poikienkaan kasvussa tapahtunut mitään merkillistä, vaikka jotkut varhaiskastraatiota sen pelossa vierastavatkin. Kaikki kasvoivat siis oikein hyvin, vaikka leikkausajoilla olikin hieman eroa.



Kokoamassa mummolle crosstraineria.


Leikkaushaavan paikasta ja siitä mahdollisesti jäävistä jäljista oltiin kyselty: leikkauspaikkaan ei ole jäänyt ainakaan minun silmilläni mitään suurempaa huomautettavaa. Paikalla kasvaa normaalia karvaa ja arpikaan ei ole huomattava. Leikkaustapaa ei siis voi päätellä mistään ulkoapäin.

Kaksi vuotta, uskomatonta miten paljon aikaa tästäkin tapauksesta on...

8 kommenttia:

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Voi pientä tötteröpäätä. Ester näyttää ihan pikkuleijonalta kun kurkkii tuolta pesästä. Kyllä Essu onkin kaunis:)

Saila kirjoitti...

Aika tosiaan kuluu nopeasti. Justiinhan sinä nämä kolme pentua esittelit ;-)
Ester on söpö, jo pienenä!

Keltsu kirjoitti...

Niin se aika vain kuluu... :)
Ester siis leikattiin kyljen kautta? Tuota kyljestä leikkaamista olen nyt pohtinut kissan anatomian kohdalta, enkä vastausta vielä ole mietintääni löytänyt. Millainen kohta, mitä siinä leikkauskohdassa mahtaa olla...? Jännettä, lihasta?

Vatsassahan on hyvin tärkeää leikata jännesauman kohdalta, meillä meni keisarinleikkaus muutaman millin sivusta, lihaksesta. Tuloksena kiinnikkeet(kohdusta suoliliepeeseen, suoliliepeestä rakkoon ja vatsapeitteiden lihaskerrokseen), eikä myöhemmin steriloinnissa voitu edes koko kohtua poistaa suuren verenvuotoriskin takia ja sterilointi oli muutenkin paljon vaativampi, kestoltaan pidempi ja tietysti sitten hinnaltaankin moninkertainen.

Sen verran jäi trauma tästä Ellan tapauksesta, että jatkossa en anna minkä tahansa pilipalieläinlääkärin kissaani leikellä - okei, sektio oli hätätoimenpide, mutta oletusarvoista mielestäni on, että sekin tehdään tilanteesta huolimatta ammattimaisesti...

Cheri kirjoitti...

Esteriä ei näytä leikkaus haittaavan, uskomatonta miten nopeasti nuo pikkuiset toipuvat operaatioista. Söpöä ♥

Katjusha kirjoitti...

Ompas komee kauluri!!!!

Mamma N kirjoitti...

Leikki tuntui maistuvan, vaikka operaatiosta oli vähän aikaa! Erittäin hyvä merkki tuo oli :)

Mehu kirjoitti...

Ihania kuvia!!! ^^,♥

Meillä on Sisun leikkaus maanantaina edessä. ;)

Leikkausarvista sen verran, että Mehtiksestähän ei tiedetä onko sitä leikattu. Mitään arpea mummelilta ei löydy ja pentujakaan hän ei ole tässä yli 10 vuoden aikana tehnyt. :O
Keke-tyttösellä puolestaan on niiiin paksu "villa", ettei siitä masusta kyllä arpea voi löytää.. Jos ajaisi karvat pois, niin sitten voisi katsoa jäikö mitään. x)

AnnaS kirjoitti...

Reipas ja veikeän näköinen potilas! Meidän Sulo joutunee lähiaikoina vastaavaan operaatioon. Poikakissoilla se on kyllä pienempi toimenpide, mutta henkilökuntaa tietty vähän jännittää.