keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Jumalaista juustokakkua piirakkavuokassa


Vaikka ei olisi hurjaa määrää mustikoita tänä vuonna saanutkaan, 
niin tähän ohjeeseen niitä kyllä kannattaa käyttää!

Jumalainen valkosuklaa-mustikkajuustokakku 
piirakkavuokassa

200 g kaurakeksejä
80 g rasvaa

400 g tuorejuustoa
3 kananmunaa
3/4 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
130 g valkosuklaata
3 dl mustikoita

Murskaa kaurakeksit ja sekoita sulatetun rasvan kanssa. Painele piirakkavuoan pohjalle, älä reunoille.

Sulata valkosuklaa ja jätä jäähtymään hetkeksi.
Soseuta mustikat sauvasekoittimella tasaiseksi, lisää sokeria maun mukaan.

Vatkaa tuorejuusto pehmeäksi ja sekoita joukkoon sokerit. Lisää kananmunat taikinaan yksitellen välillä vatkaten. Sekoita joukkoon sulatettu suklaa ja kaada keksipohjan päälle.
Valuta mustikkasose ohuena nauhana päällimmäiseksi ja vedä veitsellä taikinaan marmorikuvioita.

Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia.


En ole tehnyt juustokakkuja piirakkavuokassa aikaisemmin, mutta tämä näyttää toimivat oikein hyvin. Näin juustokakusta saa matalan ja se on helppo leikata sopiviksi annospaloiksi. Tämä kakku soveltuu myös erittäin hyvin pakastettavaksi, joten matalat palat ovat myös käteviä vierasvaroja.

Pitää vain varoa, ettei syö itse koko kakkua!


Herkullista päivää kaikille!

11 kommenttia:

Mamma N kirjoitti...

Kylläpä näyttää ja vaikuttaa hyvältä!

Sanna kirjoitti...

Näyttääpä herkulliselta :P Pitänee kokeilla, kun saan mustikat mökin pakastimesta kotiin :)

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Mustikkaa ei tänä vuonna pakkaseen paljon saatukaan. Mutta tuo piirakka kuulostaa ja näyttää älyttömän herkulliselta!

Elina kirjoitti...

Mamma N: Ja olikin tosi hyvää!

Sanna: Kokeile ja kerro, mitä tykkäsit!

Myrsky ja Minna: Me ei kerätty tänä vuonna mustikoita ollenkaan, ihan senkin takia että ampparit olivat niin äkäisinä. Hyvää olikin, onneksi on vielä edellisvuotisia mustikoita :)

Ana kirjoitti...

Ovatpa nättejä!

Mia kirjoitti...

Juustokakut ovat ihania. Tämä tekemäsi suklainen on varmasti yliveto :)
Kaunista syksyä!

Cheri kirjoitti...

Mmmm... tuota haluaisin kokeilla. Kaunis ja varmasti herkullinen kakku.

Keltsu kirjoitti...

Vaikuttaa herkulliselta! Harmi, ettei meillä ole mustikoita. Karpaloita sen sijaan olisi yllinkyllin...

Linda kirjoitti...

Apuva, kaksi lemppariani samassa: mustikat ja valkosuklaa. Mihinkä kiusaukseen minut saatoitkaan :D pakkohan tuota on kokeilla kun rasiallinen mustikoita löytyy jääkaapista.

Elina kirjoitti...

Zepa: Kiitos!

Mia: Kokeile sinäkin? Kiitos samoin sinulle! :)

Cheri: Kokeile ihmeessä ja kerro mitä pidit!

Keltsu: Ei saattaisi olla huono yhdistelmä kuule sekään!

Linda: Sitten vain tekemään, tai lienetköhän siis jo ehkä tehnytkin tätä? ;)

Sanna kirjoitti...

Nyt on kakku testattu...Oli tosi hyvää ja lisäksi helppo tehdä :)