maanantai 17. tammikuuta 2011

Inha velvollisuus

Tänään raahauduin viiden vuoden tauon jälkeen hammaslääkärille. Olin ihan varma että yhden elämänjakson jälkeen hampaani olisivat jotakuinkin "mennyttä kalua", mutta kuinka ollakaan, kerrankin oli vissiin ollut jonkinsortin tuuria matkassa - vain kaksi reikää! Odotin nimittäin lukua viidestä ylöspäin... Kokemus oli myös siinäkin mielessä uusi, että nämä olivat nyt elämäni ensimmäiset reiät hampaissa. Eikä poraaminen tuntunut edes niin hirveältä kuin odotin, ei se tuntunut oikeastaan yhtään miltään.

Hammaslääkärin jälkeen kävin kotona tyhjentämässä postilaatikkoa ja täydentämässä kissojen ruokavarastoja. Sen jälkeen alkoi kamalasti houkuttamaan palkinto hammaslääkäri-reippaudesta! Suuntasin siis kultasepänliikkeeseen ;)


Toiset (ehkä muotitietoisemmat?) ostelevat Nomination-paloja tai charms-riipuksia. Minulla on kuitenkin oma juttuni! Sain mielestäni aikanaan rippilahjaksi todella kivan ja erikoisen ristin ulkomailta, kunnes se katosi mystisesti mökkipaikkakunnallamme heti muutama viikko ripillepääsyn jälkeen. Meni muutama vuosi etsiessä uutta korvaajaa tilalle, kunnes löysin itselleni sopivan yksilön. Siihen saakka kaulassani oli riippunut useamman vuoden vanhempieni kihla- ja vihkisormukset, mutta sitten aloin pelätä niidenkin katoamista ja uusi risti korvasi hyvin tämän "kaulakoruriippuvuuden". Viime kesänä ostin sitten ristille kaveriksi pikkuisen kissafiguurin, ilmeisesti se oli alunperin kännykkään tarkoitettu koru. Tästä alkoi siis tämä pieni riipusten keräily!
Fabun kuoleman jälkeen ostin ensimmäisen kirjainkorun, F-kirjaimen, ja sen jälkeen vielä oman nimikirjaimenikin.



Kyseisiä kirjainriipuksia löytää meidän korkeuksillamme todella huonosti. Jotenkin olen tottunut viime vuosina siihen, että omalta kylältä on turha etsiä ensimmäisenä yhtään mitään. Nyt olen kuitenkin valmis muuttamaan mieltäni... Suuremmistakaan naapurikunnista tai -kaupungeista ei niitä nimittäin löytynyt, mutta kerrankin omalta paikkakunnalta!


Pienokaisten tultua päätin laajentaa riipusvalikoimaani, milläs muilla kuin kirjaimilla M, F ja E!
Esterille sain kirjaimen jo loppukesästä ja tänään kävin sitten ostamassa Felixin kirjaimen.

Nyt täytyy koettaa löytää vielä Magnuksen M, niin oma korusarjani on taas vähän aikaa kokonainen!

9 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Tuo risti on todella kaunis! Ja kirjaimet, joilla on merkitystä... hienot! Siinä kulkevat kaikki rakkaat mukana. Enpä ole minäkään nomination-korujen keräilijä, mutta tuollaisia merkityksellisiä riipuksia voisikin kerätä.

LENNU kirjoitti...

Risti on minustakin tosi kaunis. Minä en myöskään tykkää nomination-koruista, ne ovat persoonattomia - kaikilla samanlaisia.

Taina kirjoitti...

Kauniita koruja ja toi risti aivan mahtavan näköinen♥

Elina kirjoitti...

Kiitos koru-kehuista! Risti on omaankin silmään kaunis, vähän erilaisempi kuin ns. perusristit, joita paljon näkee myytävän :)

Anonyymi kirjoitti...

Mun kommentti katosi johki bittiavaruuteen.. No lyhennettynä:

Ihana idea toi kirjain systeemi! Just semmonen, että itse tietää sen suuren merkityksen, mutta muut ei sitä tiedä. :)

Ja toi risti on ihan mielettömän upea.. Itselläni tällähetkellä ruma roskista löytynyt risti, mutta koska olen "ristiriippuvainen" ja kaula ilman korua on musta niin paljas, niin jotain pitää olla! Onneksi ensikesänä rippikoulu, niin jospa saisin sen kuolaamani hopeisen Kalevala -ristin. Ainakin vingun sitä niinkö pikkukakru! ;)

Kateellisena jään kitumaan tänne oman ristini kanssa..

Elina kirjoitti...

Kiitos! Toivottavasti mieleinen ilmaantuu sitten paketista, pistetään sormet ja varpaat ristiin! ;)

Hannah kirjoitti...

Voi että, mä haluaisin M-kirjaimen kans, se kuvastaisi kahta mulle rakasta ihmistä.

Hannah kirjoitti...

www.kultatahti.fi, löytyy samantyylisiä kirjan-koruja. Aionkin sieltä tilata itselleni kunhan keksin mitä muuta tilaan 30e on pienin tilauksen määrä :)

Elina kirjoitti...

Kiitos Hannah linkistä! Pitää heti käydä kurkkaamassa :)