torstai 24. helmikuuta 2011

Mansikka-limeleivokset

Innostuin pitkästä aikaa puuhailemaan keittiön puolella, johtuen ehkä siitä että olemme "pakkasevakossa" nyt vähän aikaa. Josko nuo kelit joskus tässä lämpenisivät!

Hellapoliisilla on aika paljon herkullisia ohjeita, ja pienen mainostuksen jäljiltä löysin tämänkin. Jouduin tekemään pienoisia muutoksia ohjeeseen tarvikkeiden ollessa hieman rajalliset/erilaiset.

Mansikka-limeleivokset


Tarvikkeet:

Jaffa mansikka-lime-keksejä
n. 400 g. mansikoita
1 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 rasia maustamatonta tuorejuustoa
2 limeä
8 liivatelehteä
2-3 tl vaniljasokeria
1 dl tomusokeria
(tavallista sokeria)

amerikan muffini-vuokia (12 kpl)

Alkuunsa pesin limet erittäin hyvin kuumalla vedellä ja harjalla. Sitten raastoin yhden limen kuoren odottamaan ja puristin sen mehun kattilaan.

Koska meiltäpäin ei löytynyt alkuperäisiä mansikkalime-keksejä, käytin saman sarjan perinteisiä jaffa-keksejä.

Asettelin keksit pohjiksi muffini-vuokiin odottamaan täytettä.


Seuraavaksi soseutin mansikat, joita minulla oli enemmän kuin alkuperäisessä ohjeessa. Siispä lisäsin soseen sekaan aimo lorauksen tavallista sokeria! Jälkikäteen ajateltuna oli hyvä lisä, sillä muutoin leivoksista olisi tullut ehkä omaan makuuni liian happamia.

Sitten vatkasin vaniljakastikkeen, sekoitin joukkoon tuorejuuston ja maustoin seoksen vanilja- ja tomusokerilla sekä limen kuoriraasteella. Sen jälkeen vatkasin mukaan myös mansikkasoseen.

Tämän jälkeen sulatin liivatteet kiehuvaan lime-mehuun. Jäähdytin ja lisäsin sen ohuena nauhana jatkuvasti sekoittaen mansikka-vanilja-tuorejuustoseokseen.

Täytin kupposet seoksella ja laitoin jääkaappiin hyytymään. Ehkäpä mansikoiden määrästä johtuen seosta oli huomattavasti enemmän kuin kahteentoista vuokaan menee, joten lisävuokia on kannattavaa varata.


Muutaman tunnin hyytymisen jälkeen koristelin leivokset puolikkaalla keksillä ja ohuella lime-viipaleella.



Hellapoliisin alkuperäiseen ohjeeseen pääset tästä,

*klik*

Aika herkullista, suosittelen kokeilemaan!


5 kommenttia:

Katjusha kirjoitti...

Hmmm...kuulostaa ja näyttää kovin herkulliselta!

Elina kirjoitti...

Kannattaa kokeilla! :)

Anonyymi kirjoitti...

Argh!! Ei saa kiusta tämmösillä ohjeilla ja vielä kuvilla! Nyt tekee hirveästi mieli ja ei ole aineita tehdä..

Namnamnam. Meikä tulee teille kyllä vielä joskus yllätysvierailulle possuttelemaan!

Miia kirjoitti...

Oi kuulostaapa hyvältä :) Harmi, että teillä on vesi poikki. Se on kyllä kauheeta mihin kaikkeen sitä vettä tarviikin.. Kesällä olis ehkä vähän helpompaa pärjätä, mutta näin talvella ei..

Elina kirjoitti...

Manti: Sitten on vain joskus tultava x)

Miia: Sanoppa muuta.. Vieläkään kun ei ole vedet tulleet niin olisi käytännössä melkeinpä mahdotonta olla kyllä kotona, valitettavasti :(