sunnuntai 27. tammikuuta 2013

12 vuotta


Vuodet vierivät ja on taas aika sytyttää isän muistolle kynttilä.

Aika kuluu niin nopeasti, aivan liian nopeasti...

6 kommenttia:

Myrsky kirjoitti...

Onneksi muistot ovat olemassa.

Sirpa ja Kollo kirjoitti...

Muistot jäävät elämään. Surukin, vaikka se ajan myötä muuttaa muotoaan.

Saila kirjoitti...

Aika todella viilettää. Tänään soitti kaupunkiasuntoni alakerran naapuri, että hänen seinänaapurinsa on nyt viety saattokotiin... tämä täti on joskus hoitanut Mustia ja Ransua minun ollessa matkoilla ja oli itsekin vielä toissa syksynä reippaana Thaimaan-matkalla. Aika kuluu, eikä se armahda ketään.
Voimia suruun!

Saila kirjoitti...

Ihan unohdin, kun jäin miettimään elämän ohikiitävyyttä: sinulle on lempiasia-haaste Saaripalstalla.

Cheri kirjoitti...

Muisteleminen on mukava tapa olla yhteydessä poismenneeseen läheiseen.

Elina kirjoitti...

Myrsky: Sanopa muuta!

Sirpa ja Kollo: Suru on tosiaan muotoaan muuttavaa, mutta aina jollakin tapaa varmaankin läsnä.

Saila: Voi miten surullista kuulla naapuristasi! Elämä kulkee ohi niin hirveällä vauhdilla, että joskus sitä miettii, ehtiikö siitä nauttia riittävästi milloinkaan.

Kiitos haasteesta!

Cheri: Niin on, kun ei muutakaan keinoa ole. Onneksi on ne muistot!