lauantai 19. tammikuuta 2013

Lumikenkälauantai

Tähän mennessä tämä lauantai on ollut mitä mainioin!

Aamupäivän käytin kuunnellen kissojen kehräystä ja luin The Barque of Heavenia (kuva alla). Päätin joskus viime vuonna, että luen vähintään joka kuukausi yhden englanninkielisen teoksen. Aloin nimittäin jossain vaiheessa huomata, että englantikin näyttää alkavan rapistumaan vähäisen käytön edessä. Nyt olenkin pyrkinyt elvyttämään kielitaitoa vähintäänkin lukemalla ja kirjoittamalla, tosin puheharjoituksetkaan eivät tekisi lainkaan pahaa. Jotta jaksan pitää projektia yllä, on mukana oltava tämänkin kaltaisia suosikkeja!


Iltapäivän puolella lähdin lumikenkäilemään. Alku sujui ihan mallikkaasti, mutta sitten toinen kenkä räsähti rikki ja lumikengät täytyi jättää odottamaan paluumatkaa. Reissu oli tämän talven ensimmäinen, joten ehkä kengät joutuivat liian kovalle kurille... Joskus aikaa sitten toinenkin kenkä on nimittäin särkynyt täsmälleen samasta kohti. Paluumatkan tein pelkästään ylämäkeä pitkin ja pakko on kyllä sanoa, että perille päästyä heikotti hieman, olinhan paarannut hangessa ihan tavan kengillä. Lunta satoi myös reippaasti koko ajan, eikä pakkasesta ollut näillä korkeuksilla tietoakaan.



Reissun jälkeen saunoin oikein kunnolla puusaunan loimotuksessa ja sitten olikin aika paistaa kotitekoista pitsaa - hyvin suomalaisin täyttein, hedelmine päivineen.


Loppuilta on pyhitetty kissojen ohessa pelkästään lukemiselle ja ehkä jollekin elokuvalle. Samalla saa hieman verrytellä sormia neulepuikkojen ja virkkuukoukun seurassa sekä herkutella vielä tähteeksi jääneellä pitsalla.

Mukavaa lauantai-iltaa!

5 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Huh mikä urheilusuoritus tarpoa hangessa ja vielä ylämäkeen! En ole koskaan kokeillut lumikenkiä, mutta eilen mietin, että ne voisivat olla kätevät, kun oli sellainen hanki, jossa oli pieni hankikanto mutta sitten kun jalalle laittoi koko painon, se humpsahti aina alas. Sellainen hanki on myös todella raskas tarvottava. Mietin niitä Aku Ankoissa näkemiäni tennismailoja kenkien alla :-D
Ihanaa, että pääsit kunnon saunaan!

Mamma N kirjoitti...

Täydellinen päivä! Sinulla on todella ollut täydellinen päivä!

Myrsky kirjoitti...

Harmittava takaisku tuo kenkien rikkoontuminen:( Mutta tulipahan kuntoiltua sitten ihan huolella!

Riitta Sinikka kirjoitti...

♥ oi, tahtoisin kokeilla lumikenkiä!

Keltsu kirjoitti...

Meillä olisi teille tunnustus. :)