keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Ranskalainen puleeraus

Aikaisemmin mainitsinkin jo ranskalainen puleerauksen eli sellakkakiillotuksen, joten tässä hieman lisää aiheesta.

Tämän vuoden puolella aloitimme erikoispinnankäsittelyä koskevan kurssin ja toistaiseksi kurssilla on ehditty marmoroimaan, sellakoimaan sekä ootraamaan vaaleaa ja tummaa tammea.

Sellakka on Aasiassa elävän kilpikirvan eritettä, jota käytetään mm. pinnankäsittelyaineena sekä väriaineena (esimerkiksi elintarviketeollisuudessa). Sellakkaa saa hiutaleina ja ne liuotetaan alkoholiin, jolloin saadaan pintakäsittelyyn sopiva liuos. Saatavissa olevia sävyjä ovat esimerkiksi clear, orange ja lemon.


Ranskalainen puleeraus eli sellakkakiillotus tarkoittaa ainutlaatuisen ja erityisen kiiltävän sellakkapinnan luomista. Sellakkapinnasta tulee sitä parempi, mitä ohuempia kerroksia pinnassa on. Muutama lähde suosittaa tekemään kiillotuksen siveltimellä esimerkiksi sen nopeuden tähden, mutta itse en sitä suosittelisi. Siveltimellä on mahdotonta saada riittävän ohuita kerroksia aikaiseksi ja siveltimen vedoista syntyy poikkeuksetta paljon kertautumista, joka näkyy heti pinnassa.

Työskentelyvälineiksi tarvitaan tullo (puuvillakangasta ja esimerkiksi trasselia), sivellin, puhdas puupalikka, hohkakivijauhetta, kiillotusöljyä (½ ompelukoneöljyä, ½ parafiiniöljyä), vesihiomapaperia ja kuiva kangas.


Aluksi kiillotettava pinta hiotaan ja puhdistetaan hyvin hiontapölystä. Ohennettua sellakkaa sivellään siveltimellä päättäväisin vedoin, ainetta ei hierota pintaan. Anna kuivua hyvin (kuivana pinta ei enää tunnu nihkeältä - huomaa kuitenkin että hansikkaalla koettamisesta jää jälki, koeta siis paljain käsin!) ja levitä vielä toinen kerros siveltimellä. Sen enempää ei kannattaisikaan levittää siveltimellä, sillä siveltimellä levitetyt kerrokset ovat hyvin paksuja ja koko jutun juju on ohuet kerrokset. Tämän jälkeen aletaan levittää sellakkaa tullolla: leikkaa kankaasta sopiva neliön muotoinen pala ja ota omaan nyrkkiisi sopiva määrä trasselia (tai mikä tuntuu sopivalta) ja aseta trasseli kankaan sisään, jolloin niistä muodostuu tullo. Trasseli toimii säiliönä sellakalle. Kankaan likaantuessa, nukkaantuessa tai rikkoontuessa se vaihdetaan uuteen. Hakkaa tulloa puhtaaseen puupalikkaan testimielessä niin kauan, kunnes jälki on hyvää ja tasaista. Tulloa pyöritellään pinnan yli nopeasti, sillä liikkeen pysähtyessä sellakkapinta palaa. Liikkeen tulisi myös aina sekä alkaa että loppua ilmaan. Mikäli kertautumista alkaa ilmenemään, kannattaa pintaa työstää välillä puunsyiden mukaisesti. Pinnan on myös annettava kuivua jokaisen levityksen jälkeen! Työn on annettava myös kuivua välillä kunnolla ja työskentelyä voi jatkaa taas seuraavana päivänä. Silloin kun pintaa alkaa tuntumaan jatkuvasti tahmaiselta, on pidemmän tauon aika.


Välillä tarvitaan hohkakivitäyttöä, jotta pinnan epätasaisuudet häviävät ja pinnasta tulee tasainen. Hohkakivijauhetta lisätään pieni määrä kuivalle pinnalla ja se hierotaan pintaan käsin. Sen jälkeen pinnalle lisätään muutama tippa kiillotusöljyä ja pintaa kiillotetaan pyörivin liikkein tullolla. Tämän jälkeen jatketaan normaalisti tullotyöskentelyä.


Hohkakivitäytön lisäksi tarvitaan myös vesihiontoja. Kuiva pinta hiotaan vesihiomapaperilla ja hiomajäte poistetaan välittömästi kuivalla kankaalla, sillä sellakkapinta ei kestä juurikaan vettä. Tämän jälkeen voidaan jatkaa jälleen tullotyöskentelyä.


Tässä hieman huonosti erottuva kuva minun sellakkakiillotus-harjoituksestani. Pinnassa on sata (todellakin!) kerrosta sellakkaa ja siihen on tehty kahdeksan hohkakivitäyttöä sekä yhdeksän vesihiontaa. Tuolla määrällä pinta alkaa olemaan valmis.


Sellakkakiillotus ei ole vaikeaa, mutta kärsivällisen ihmisen hommaa se on. Työhön on varattava useita päiviä aikaa, sillä pinnan on annettava aina välillä levätä yön yli. Sellakka ei myöskään ole kestävämpiä pinnankäsittelyaineita, sillä se reagoi herkästi lämpötilan ja ilmankosteuden vaihteluihin eikä pinta kestä vettä (puhdistus joko nihkeällä tai kuivalla liinalla). Kauneudessaan sellakkapinta on kuitenkin ainutlaatuinen!

7 kommenttia:

Myrsky kirjoitti...

Sata kerrosta! Pitkäjänteisyyttä täytyy löytyä jos tuommoiseen ryhtyy.

Mamma N kirjoitti...

Sanoisinko, että tuohon tarvitaan kyllä tosi, tosi, tosi paljon kärsivällisyyttä! Hienon näköinen pinta :)

Sanna kirjoitti...

Upea lopputulos, mutta onpahan melkoinen projektikin. :o

Paula kirjoitti...

Kiinnostavaa ja haastavaa. Voi, mikä kärsivällisyys täytyy olla. Meilläkin on vanhoja - käsittääkseni sellakkapintaisia - huonekaluja, mm. neljä tuolia, piironki ja puolikorkea kaappi. Ne on kaikki petsattu tummanruskeiksi ja lakattu. Ovat 1940-1950-luvun huonekaluja. Haluaisin kovasti, että huonekalut kunnostettaisiin kauniiksi, mutta itse ei varmaan kannata hommaan yrittää ryhtyä. Toisaalta en tiedä, kannattaako käyttää juuri sellakkaa, kun sellakkapintaan tulee heti jälki, jos vaikka päälle lasketaan märkä vesilasi. Tuollaiset vanhat huonekalut säilyisivät ehkä kauemman kauniina, jos käytettäisiin jotakin kestävämpää lakkaa.

ella kirjoitti...

Kiehtovaa! Noin komean pinnan uskoo helposti olevan kovan ja kärsivällisen työn takana.

Maria Utti kirjoitti...

Hei,

Olisin mielenkiinnosta kysynyt hohkakivitäytöstä. "Hohkakivijauhetta lisätään pieni määrä kuivalle pinnalla ja se hierotaan pintaan käsin." Eli miten käsin siis, tullolla/pensselillä vai ihan paljain käsin?

Kiitos vastauksesta jo etukäteen.

t. Maria

Elina kirjoitti...

Hei Maria,

Ihan paljain käsin, jos on kumihanskat kädessä niin sellakkapintaan jää jälkiä. Samalla tavalla kuin pinnan kuivuutta voi kokeilla aina paljaalla kädellä.

Eli hohkakivijauhe ripotellaan pinnalle, hierotaan puhtaalla paljaalla kädellä tasaiseksi pinnaksi ja sitten lisätään kiillotusöljy, jonka jälkeen jatketaan taas tullotyöskentelyä.

Kiva kun vierailit täällä!