lauantai 6. huhtikuuta 2013

Jyväskylän antiikki- ja kädentaitomessut 6.-7.4.2013

Viime aikoina on pitänyt taas jokseenkin kiirettä, monenmoista asiaa on mielessä ja toteutuksessakin. Tänään vierailin Jyväskylän antiikki- ja kädentaitomessuilla. Ensimmäistä kertaa katselin tällaista tapahtumaa "ammattilaisen näkökulmasta", hih.





Itse antiikkimessujen puoli oli minulle sinällään pettymys, koska huonekaluja löytyi paikalta vain runsaat kolme kappaletta. Niitä olisin toivonut näkeväni enemmän. Lasia ja astioita oli kuitenkin melko kattava valikoima näytteillä, lisäksi tuli nähtyä esimerkiksi yksityinen purkki- ja karkkilaatikkokokoelma, vanhoja aseita ja hieman muuta militaria-aiheista tavaraa, hieno verhoilijamestarin verhoilema vanha auto ja tauluja. Ehkä tavaraa oli kuitenkin minun arvioni mukaan suhteellisen vähän, sillä kädentaitomessujen puoli oli huomattavasti suurempi ja näytteilleasettajiakin oli siellä minun silmääni reilusti enemmän.




Kädentaitojen puoli saakin siis minun ääneni, jos tässä nyt jotain ääniä oltaisiin jakamassa. Korujen tekeminen on nyt selkeästi "pinnalla" ja näitä tarvikkeita myyviä tahoja oli paljon näillä messuilla. Korutarvikkeiden lisäksi tarjolla oli kyllä vaikka miten paljon muutakin tavaraa! Yksi mielenkiintoisimmista asioista oli ilmeisesti jonkin koulun(?) osasto, jossa opiskelijat takoivat rautaa.

Esillä oli komea haarniskakin.


Tässä minun ehdottomat suosikkini / mielenkiintoisia juttuja nettisivuineen:



Raija Riihimäen kissa-aiheiset tuotteet veivät sydämeni ja tällä osastolla kuluikin sekä huomattavasti aikaa että suurin osa budjetistanikin... Aivan ihania tuotteita!

Nettisivuille pääset tästä: Raijami

Mestarientisöijät Ry jakaa tietoutta ja myy tarvikkeita. Yhdistyksen jäseneksi ei pääse kuka tahansa eikä esimerkiksi pelkkä alan koulutus riitä. No, ehkä jonain päivänä sitten...


Nettisivut: Mestarientisöijät Ry

Lapinlikka on yhden naisen monen alan yritys, jonka osastolla pääsi ihastelemaan erityisesti käsinvalmistettuja rumpuja.


Nettisivuille tästä: Lapinlikka

Viimeisimmäksi tahtoisin mainita Kynttiläpaja Kalevantulen, jonka osastosta minulla ei valitettavasti ole kuvaa. Heillä on kuitenkin tarjolla mahdottoman upeita kynttilöitä, en ole aikoihin nähnyt kauniimpia.

Nettisivuille tästä: Kynttiläpaja Kalevantuli

Vierailinpa myös "Panda-serkun pajalla", hakemassa hieman tuliaisia koulullekin...


Siinäpä se päivä vierähtikin, kun lopuksi käytiin vielä tapaamassa pientä neitiä. Ajomatkaakin kertyi taas melkoisen reippaasti, joten eiköhän jälleen kerran uni maita! Hankinnoista lisää toisella kertaa. Pahoittelen myös kuvien erityisen huonoa laatua, sillä väentungoksessa kuvaaminen tuolla vanhalla pikkupokkarilla meinasi olla enemmän kuin haastavaa!

Messut jatkuvat vielä huomennakin (7.4.), joten suuntaa ihmeessä Jyväskylän Paviljonkiin mikäli innostuit aiheesta!

6 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Sinulla on taas ollut melkoinen reissu! Kiva kun kävit, kiitos kuvasadosta. Nuo värilliset lasit on niin ihania! Ooh. Olisipa hienoa juoda tuollaisesta likööriä, siis jos joisi likööriä... no ainakin silloin kun tulisi vieraita! Ihanat, sekä turkoosit että vihreät. Jäin jotenkin niihin nyt kiinni, taidan palata takaisin tuijottamaan kuvaa...

Linda kirjoitti...

Samoja juomalaseja minäkin jäin tuijottamaan, kauniita :) ja kaikki kissatuotteet ovat luonnollisesti huippuihania!

Anonyymi kirjoitti...

Voih! Se ihana purkkikokoelma!Kiitos kuvista, mahdoitkohan ajatella minua kun "räpsit" kamerallasi :)?

Nettimartta kirjoitti...

Sekoaisin tuommoisilla messuilla, lähtisi lapasesta jo ovensuussa. Hih.

Ihania tosiaan nuo kissajutut ja purkit ja aivan kaikki. Kiitti!

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Uuh mitä karkkipurkkeja! Ja tietysti nuo kissajutut...

Paula kirjoitti...

Kissatavaraosastoon minäkin juuttuisin.