tiistai 30. huhtikuuta 2013

Vappu joka tuo mukanaan muutoksen

Otsikostakin sen saattaa jo arvata, että tänä vappuna tapahtuu jotakin erikoista. Perinteideni mukaan olen kotona, tai oikeastaan mummolassa, joten siinä ei ole mitään uutta. Eikä tämä muutos kosketa vappua oikeastaan muutoin kuin siten, että nämä muutoksen tuulet sattuvat puhaltamaan juuri nyt vapun aikaan.

Meidän koti on nimittäin myynnissä!

En ole vielä aivan varma minne kissojen ja minun tie vie, mutta tutkailemme eri vaihtoehtoja ennen kuin mikään asia varmistuu. Tässä asiassa on kyllä vielä muutamia suuriakin muuttujia, sellaisia jotka vaikuttavat suuresti lähtösuuntaan (emme me sentään kuitenkaan paikkakuntaa vaihda!).

Ester miettii ikkunalla, että minkäs talon ikkunalla sitä tulevaisuudessa istutaan?

Jäätte siis vielä jännityksen valtaan ja niin jään kyllä vielä hieman itsekin - 
mutta aika kutkuttavaa jännitystä tämä onkin! ;)

Tässä taas mietitään teeman mukaisesti, että lähdetäänkö oikealle vaiko vasemmalle?

Vappu sujuu muuten perinteisissä merkeissä! Munkkeja, tippaleipiä ja simaa. Nakkeja ja perunasalaattia sekä kotitekoista pizzaa. Jos aamulla ei ole hirveän sateista, ajattelimme lähteä metsästämään muutamaa geokätköä.

Samalla voinen vilauttaa tämän hetkistä työtä, 1800-luvulta olevaa arkkua:


Tulee kotiin sitten kun ehtii. Paljon putsausta, liimausta, nikkarointia ja maalausta vielä tiedossa.

Oikein kivaa vappua kaikille!



7 kommenttia:

Cheri kirjoitti...

Toivottavasti löydätte ihanan ja mieluisan kodin. Upea arkku, mitä saatkaan siitä aikaiseksi. Hauskaa vappua!

Nettimartta kirjoitti...

Uusia tuulia elämääsi ja toivottavasti löydät juuri sinun näköisen asunnon. Monen asunnon kautta kulkeneena, sitä kyllä tietää jo kynnyksellä onko tämä juuri se oikea koti.

Herkullista vappua!

Mamma N kirjoitti...

Jännittävää! Jäämme Helmin kanssa odottelemaan kuulumisia :) Hauskaa vappua!

ella kirjoitti...

Jännittävää vappua! Toivottavasti koko poppoolle sopiva koti löytyy :) Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan myös arkun tarinaa.

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Ai hurja, melkoinen elämänmuutos odotettavissa -jossain vaiheessa. Tuommoisen arkun voisin kotiuttaa meillekin, toivottavasti te kuitenkin löydätte uuden kodin.

Hyvää vappua teille!

Sirpa kirjoitti...

Tsemppiä kodin etsintään! :)

Elina kirjoitti...

Cheri: Kiitos onnentoivotuksista! Jospa se sopiva löytyy pian. Arkusta tulee uudelleen sininen, kunhan sen aika on.

Nettimartta: Kiitos!

Mamma N: Mekin jännittyneinä odottelemme!

Ella: Kiitokset! Arkku esiintyy täällä jälleen kunhan se on taas kunnossa :)

Myrsky: Niin, tässä ei vielä oikein tiedä milloin saamme myytyä kodin ja milloin pääsemme sitten uuteen kotiin, mutta jännityksellä odotellaan!

Sirpa ja Kollo: Kiitos! :)