perjantai 22. marraskuuta 2013

Niitä viime viikon ostoksia







Yritin kovasti kuvata noita viime viikon ostoksiani, mutta melko huonolla tuloksella. Nykyään on aina pimeää tai vähintäänkin hämärää silloin, kun ehdin kotiin... Siinä on kyllä oiva syy poltella kaikkia paikoillaan olevia valosarjoja, mutta valokuvaaminen onnistuu melko surkeasti.

Löysin kuitenkin muutamia kivoja juttuja Stockan jouluosastolta ja varmaan niitä löydettäviä olisi ollut enemmänkin. Kotiutin kuusi joulukuusenkoristetta, joista kaksi on tietenkin kissakoristeita!
Kissa-teema jatkui myös piparimuoteissa, joita ostin viisi kappaletta (yksi irtonainen erottuu ehkä heikosti tuosta maton päältä alimmaisesta kuvasta...). Nyt kissamuottikokoelmani lukumäärä on pyöreät kymmenen ja arvaattekin varmaan, minkämuotoisia pipareita meillä pääasiassa leivotaan?


Naamioita olen alkanut keräilemään ikäänkuin vahingossa ja nyt siihen katraaseen liittyi yksi uusi maski. Tämä soveltuisi kai vaikka käyttöönkin, mutta ihan noin villejä juhlia ei ole tiedossa ainakaan lähiaikoina... :)



Makeisosastolta löysin pienten joululahjojen lisäksi myös itselleni jotakin. Sisällä olevista toffeista en tiedä, mutta tuo peltipurkki on aivan mahtava!!


Edellä mainittujen lisäksi mukaan tarttui myös pari uutta tyllaa ja kissa-aiheisia pakettikortteja. Kaiken kaikkiaan voisin todeta, että olen oikein tyytyväinen löytöihini!
Koko reissu oli mahtava piristysruiske kiireiseen syksyyn, oli ihana nähdä sukulaisia ja päästä penkomaan jouluosastoa jouluystävien kanssa.

Mukavaa viikonloppua kaikille! Täällä on ensimmäinen viikko näyttöä takana ja toinen edessä.

6 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Nuo kissa-kuusenkoristeet ovat huippusöpöt!! Naamio vie ajatukset Venetsian karnevaaleihin, eikös ne pidetä joskus talvella? Voisit pitää varjokarnevaalit täällä Suomessa sitten ;-)

Sofia, Multavarpaan maailma kirjoitti...

Noi toffeet tossa karusellipurkissa oli ainakin viimeksi maistaessani (10 vuotta sitten?) ihan huippuhyviä!
Ja kissapiparimuottisetti on toki myös omalla hankintalistalla, kuten myös tuo kissaystävällinen ihanasti kilisevä kultainen jättikulkunen :)

E kirjoitti...

Ovatpa tosi suloisia nuo kissakuusenkoristeet! Pitäisikö ihan käydä itsellekin hakemassa :)

Cheri kirjoitti...

Kivoja ostoksia, toffeen kohdalla herahti vesi kielelle, upea purkki ja englantilaiset toffeet ovat kyllä yleensä hyviä. Kissakoristeet ovat somat ja kissapiparit maistuvat parhaalle :)

Mehu kirjoitti...

Todella ihania ja houkuttelevia ostoksia! :P Oli varmasti kiva reissu.

Paljon tsemppiä vielä toisellekin näyttöviikolle halin kera!

Anne kirjoitti...

Varmasti ollut mukava ostosreissu :)