torstai 3. toukokuuta 2012

Kissojen ruokaostoksilla

Edellisen kissojen ruokapostauksen yhteydessä nousi esiin kysymys; mistä raakaa lihaa?

Minä olen nyt tilannut raa'at lihat Kennel-Rehulta. Tiedän nimeltä pari muutakin raakaa lihaa myyvää firmaa (esimerkiksi Vauhti-Raksu ja Kennelpakaste), mutta ne eivät toimita tänne meillepäin. Tästä syystä omakohtaista kokemusta näistä firmoista minulla ei ole.

Kennel-Rehulta olen ostanut hevosjauhelihaa, possun sydänjauhelihaa, pentujauhelihaa (possu), porojauhelihaa ja lampaanjauhelihaa. Harmikseni kissat eivät pitäneet porosta eivätkä lampaasta, ja lopulta myös possunjauhelihalle tuli stoppi. Itse tuotteissa ei kuitenkaan ollut mitään vikaa, mutta eivät syystä tai toisesta olleet meidän väestön mieleen. Hukkaan jäljelle jääneet lihat eivät joutuneet, vaan eräs koira pisteli ne ilolla poskeensa!

Yleisesti ottaen olen ollut hyvin tyytyväinen Kennel-Rehuun. Lihat on helppo tilata puhelimitse tai nykyisellään myös netin kautta. Aikataulusta on helppo seurata, mihin aikaan liha-auto on omalla paikkakunnalla. Palvelu on ollut nopeaa ja ystävällistä, auto on ollut tähän saakka aina aikataulussa säästä riippumatta. Lihat ovat olleet hyvälaatuisia enkä ole löytänyt ruoista mitään valittamisen aihetta.

Olen pyrkinyt ostamaan aina laatuja, jotka ovat jo valmiiksi annospusseihin pakattuna. Helpottaa hurjan paljon, kun voi vain ottaa valmiin pussin sulamaan ruokailua varten! Felixin allergioiden paljastuttua päätin laajentaa kissojen raakaruokavalikoimaa ja autottomana ihmisenä olen kokenut tällaisen systeemin toimivaksi. Lihalaatikot on helpompi tarpeentullen kuljettaa esimerkiksi pyörällä kotiin kuin mitä bussilla (ja sitten kävellen) kaupungista. Kerralla tulee myös ostettua isompi satsi kuin mitä esimerkiksi tavallisesta ruokakaupasta. Pienellä paikkakunnallamme lihatarjonta loppuu tavallisten possun, naudan ja sisäelimien jälkeen. Aion pysyä jatkossakin asiakkaana!

Kun nyt aloitin, niin voin jatkaakin kehumisen parissa!

Toinen avainkauppa meidän kissaperheessä on Zooplus-nettikauppa (Zooplus.com, Zooplus.fi). Pyrin tilaamaan aina sen verran tavaraa, että saan ilmaisen kotiinkuljetuksen, eikä se kolmen ahneen suun kanssa olekaan mitenkään vaikeaa (joskus tuntuu siltä, että kissat syövät syömästä päästyäänkin). Välillä kuulee aina jonkinlaisia juttuja esimerkiksi tuhoutuneista paketeista ja myönnettävä onkin, että pariin otteeseen minunkin pakettini on kokenut matkalla kovia. Aina olen kuitenkin saanut helposti hoidettua asian sähköpostitse asiakaspalvelun kanssa, että sen puoleen en voi valittaa. Tähänkin kauppaan olen ollut nyt suhteellisen lyhyen asiakkuuteni ajan varsin tyytyväinen!

Ruoka-aiheeseen liittyen vielä mainittakoon, että Power of Naturea myyvät liikkeet löytyvät Sydänystävän nettisivuilta. Sydänystävästä voi myös tilata postitse, tosin tästä liikkeestä minulla ei ole omakohtaista kokemusta kuin yhden ruokasäkin verran.

Tilaatteko te ruokaa jostain firmasta ja jos tilaatte, niin mistä? Millaisia kokemuksia teillä on luettelemistani firmoista?


Täällä painetaan täyttä häkää näytön parissa ja kissat iloitsevat eilen kotiutuneesta 15 kilon kuivaruokasäkistä!



3 kommenttia:

Cheri kirjoitti...

Kiitos näistä vinkeistä! Kesäaikaan Nero saalistaa itse luomulihaa, mutta talvella minua arveluttaa sen ravinnon taso. Tuntuu joskus, että valmisruoka vähän tökkii sitä. Pari kertaa olen ostanut jotain eläinten raakalihavalmistetta, mutta kissa ei ole tullut edes lähelle kuppia. Naapurin koira sai herkutella lihoilla. Kissat ovat usein kovin tarkkoja ruoastaan. Voisin ensi talvena kokeilla jotain noista mainitsemistasi lihavalmisteista.

pirkko kirjoitti...

Meille tilataan ruokaa Zooplussasta ja hyvin on toimitus sujunut. Vain kerran ollut joku rikkoontunut pussukka.
Barffiruokaa en ole nyt hetkeen hankkinut (täytyisikin taas, vaikka barffinetin (vai olikoo ssittenkään nimi tuo?) liike on ihan lähellä meitä. Kolmesta kissastani yksi on aivan hulluna raakalihaa, yksi ei juurikaan välitä ja yksi joskus joo ja joskus ei....

Ana kirjoitti...

Meille tilataan sekä Nutrecarelta että Zooplussasta, kummassa milloinkin sattuu olemaan paremmat valikoimat renaalisafkaa, kun meil on yksi potilas ja yksi normaalihemmo. Ihan hyvin on hoituneet tilaukset.