lauantai 26. toukokuuta 2012

Valkosipulipenkki, ruusuja ja lihapullia


Tänään on ollut toistaiseksi melkoisen mukava päivä!

Päivä alkoi valkosipulien istutuksella. En tiedä, menikö homma nyt kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti. Sain kyllä hyvät ohjeet, mutta toteutus on mitä on. Valkosipulit olisivat saaneet kai mennä paljon aikaisemmin maahan, mutta siellä ne nyt kuitenkin mötköttelevät... Kiitos vielä koulukaverille tästä lahjoituksesta!
 


Kasvimaani sijaitsee lähellä metsää, pellon reunassa.

Istutin valkosipulit ohjeen mukaan maahan, lisäsin kananpaskaa ja ruohokatteen päälle. Lopuksi vielä kastelin kunnolla. Nyt sitten odotellaan jännittyneenä tuloksia!

Kasvimaaoperaation jälkeen tuntui siltä, että uin hiessä. Hurjan lämmin keli ja taivaan täydeltä porottava aurinko. Tauko ja jäätelöannos olivat siis paikallaan!

Pienen huilitauon jälkeen keskityin askartelemaan munakennojen parissa. Askartelutarpeet hinasin ulos, oli oikein mukava sää oleskella ulkona. Muutama tunti vierähtikin oikein kepoisesti ruusuja tehdessä. Niistä kuitenkin lisää myöhemmin!



Ruusu-projektin jälkeen kävin lihapullataikinan tekoon ja paistoin vielä pellillisen pullia:



Kaiken tämän jälkeen olinkin jo sen verran naatti, että kömmin saunan lämpöön äidin tekemän marjamehun kera. Onko olemassakaan parempaa saunajuomaa?




















Mummolan sauna on vanha ja tuoksuu juuri oikeanlaiselta, sellaiselta miltä vanhan puusaunan kuuluukin tuoksua. Ikkunasta avautuu maisema pellolle.

 

 

Loppu mummolan väki lähtee lavatanssikauden avajaisiin ja minä jään katselemaan lapsukaisten kanssa viisuja. Viime vuoden viisuista ei ole mitään muistikuvaa, en tainnut niitä katsoa.

6 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Vau mikä päivä! Olet ollut todella tarmokas. Juuri ystävän kanssa oli puhetta, että nämä pitkät päivät tuovat kyllä paljon energiaa, itsekin olen viime aikoina ollut epätavallisen energinen!
ja vau, minä kyllä olisin viivana mennyt lavatanssikauden avajaisiin :-D

Myrsky kirjoitti...

Oi miten ihana päivä sinulla onkaan ollut! Kerrothan sitten kuinka valkosipulit kasvavat.

Cheri kirjoitti...

Tehokas ja idyllinen päivä sinulla, saunan tuoksu tuntuu tänne asti :) Mukavaa viisuiltaa!

Sanna kirjoitti...

Sytykeruusuja pitäisi minunkin saada aikaiseksi, niistä olisi iso ilo kasvivärjäyshommissa.

Paula kirjoitti...

Enpä ole ennen tiennyt mitään valkosipulien istutuksesta. Paljon sait aikaa yhtenä päivänä, sytykeruusuista kiva kuulla myöhemmin lisää.

Hannele kirjoitti...

Oman maan valkosipulit on aivan mahtavia! Ne maistuvat sopivan voimakkaalle, mutta eivät jätä hengitykseen ikävää hajua.