perjantai 5. heinäkuuta 2013

Pepperonihyytelökakku

Pepperonihyytelökakku

Tarvikkeet:

n. 150 g tummaa limppua tai esimerkiksi ruispaahtoleipää
n. 75 g rasvaa (voita tai margariinia)

130 g pepperonia
1 omena
n. 150 g kurkkua
1  punasipuli
1 pkt ruohosipulituorejuustoa
2,5 dl kermaa
½ tl mustapippuria
4 liivatelehteä
½ dl sitruunamehua

Hienonna leipä (raasta käsin tai hienonna monitoimikoneessa) ja sekoita sulan rasvan kanssa. Päällystä irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja levitä leipä-rasvaseos tasaisesti pohjaksi.

Liota liivatelehdet pehmeiksi kylmässä vedessä. Hienonna pepperoni, kuutioi kurkku ja kuorittu punasipuli sekä omena pieniksi kuutioiksi (olisin myös lisännyt täytteeseen puolikkaan paprikan, mikäli yksi vierailija olisi voinut syödä paprikaa - luulen että kävisi tähän hyvin!). Yhdistä ainekset ja lisää n. puolet sitruunamehusta, estämään omenan tummentumista.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita tuorejuuston kanssa. Kuumenna loppu sitruunamehu kiehuvaksi ja liuota liivatteet siihen. Jäähdytä hetki ja kaada ohuena nauhana tuorejuusto-kermaseoksen joukkoon koko ajan vatkaten. Yhdistä pepperonitäytteen kanssa, kaada seos vuokaan ja peitä tuorekelmulla. Anna hyytyä vähintään neljä tuntia tai mieluiten yön yli.

Koristele esimerkiksi kirsikkatomaateilla. Oikein oiva vaihtoehto perinteiselle voileipäkakulle.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

2 kommenttia:

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Kuulostaa herkulliselta. Vähän niinkuin "suolainen juustokakku".

Elina kirjoitti...

Myrsky ja Minna: Kyllä, juuri niin kuin suolainen juustokakku! :)