torstai 26. joulukuuta 2013

Pienen orpokissan joulu


Uusin lapsukainen vietti vielä joulun hiljaisessa mummolassa, sisäkissana tosin jo. Eipä ole tehnyt tuhojaan tai mieluillut ulos, joten kyllä Danielista vielä sisäkissa tulee! :)


Nyt joulun jälkeen käydään läpi madotukset ja rokotukset, niin päästään sitten yhdistämään laumaa hiljalleen. Toistaisesta erosta huolimatta pienelle pojalle järjestettiin oma joulu, paketteineen kaikkineen. Vähän kulkemistahan tämä joulu oli, kun kävin katsomassa poikaa pari kertaa päivässä, mutta ensi jouluna sitten erilailla.


Aivan ihana kaveri onkin! ♥

Hetkeen en olekaan nähnyt näin sylissä viihtyvää ja puheliasta kissaa...
Rasahdukset vielä vähän pelottavat ja ruoka hotkitaan sellaisella tahdilla, että Daniel pelkää selvästi jäävänsä ilman seuraavaa annosta. Luulenpa kuitenkin, että hiljakseltaan poika oppii ymmärtämään että hän on tullut jäädäkseen eikä joudu enää mierontielle, jolloin eroahdistus (=jää oven taakse, jolloin alkaa kamala huuto) sekä loputon ruokahalu laantuvat. Ruokaa saa vielä mennäkin hyvällä tahdilla, sillä paksun turkin alla on melko laiha poika. Esimerkiksi selkäranka törröttää melko pahasti, sillä aluksi luulin että pojalle on sattunut jokin onnettomuus, jossa selkäranka on vioittunut. Tarkemmalla tutkimuksella selvisi, että kyse on vain niin hoikasta pojasta että selkäranka tuntuu niin vahvasti kädellä koetellessa. Painoa on noin kaksi kiloa, joten sitäkin saa kyllä tulla vähän lisää.

Daniel on muuten viides orponi. Fabu oli ensimmäinen ja tuli aikuisena löytökissana löytöeläinkodista. Ester, Felix ja Magnus tulivat naapurista emottomiksi jääneinä ja nyt Daniel taas aikuisena löytökissana. Löytöeläinkodissakin oltiin enemmän kuin mielissään, kun kissa sai odottaa löytöajan mummolassa ja jäikin sille tielleen :)

Leppoisaa ja rakkaudentäyteistä Tapania!!!

10 kommenttia:

Mehu kirjoitti...

On kyllä kaunis poika! :3

Saila kirjoitti...

Voi että teitä ♥ Tämä on ihanin joulutarina ikinä!

Myrsky ja Tuisku kirjoitti...

Muiskut koko teijän poppoolle! Ootte ihania.

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Kaunis Daniel! Onnenpoika tuo pieni punainen ♥

Päivi kirjoitti...

Ihana joulutarina <3 ja onnellinen kissapoika kun sai hyvän kodin.

Mamma N kirjoitti...

Tämä oli oikein hyvä joulu! Varmasti Danielin paras ♥

Cheri kirjoitti...

Liikuttava joulutarina ja vielä tosi. Daniel selvästi kuuluu teidän laumaanne. On aina iloista kuulla kun orpo ja hylätty saa kodin.

ella kirjoitti...

Jopa olikin mieltä lämmittävä tarina. Kyllä Daniel varmasti voimistuu huolenpidollasi, jotta kohta onkin nimeltään ennemmin Iso D :)

Elina kirjoitti...

Kiitos teille kaikille mieltä lämmittävistä kommenteista! <3

Paula kirjoitti...

Ihanaa lukea, että Daniella oli oma, turvallinen joulu, lämmintä ja riittävästi ruokaa. Hyvää uutta vuota Danielille!