tiistai 19. huhtikuuta 2011

Päivystyksessä

Tultiin juuri äsken Felix-pojan kanssa päivystyksestä. Tänään mentiin vähän huonompaan suuntaan, joten suuntasimme lääkäriin. Otettiin röntgenkuvat ja saatiin lääkettä. Kummallisesti tämä on nyt mennyt, ripulin kautta ummetukseen ja oksenteluun. Peräruiske auttoi ja suoli alkoi toimimaan, mutta pahoinvointiin saatu Primperan ei auttanut pahemmin, poika oksensi heti kotiin päästyään.

Jos tila ei nyt vaadi uutta päivystysreissua, menemme ensi viikon torstaina tarkempiin tutkimuksiin, että mikä ihme oikein vaivaa. Pelkään jo valmiiksi sitä, mitä siellä paljastuu :(

Yksi mahdollisuus on siinä, että suolisto-ongelmat johtuvat aikaisesta emonmaidosta vieroittamisesta (pentueeni emo kuoli lapsukaisten ollessa kolmeviikkoisia). Vaikka meillä syötiin ahkerasti vastiketta, ei se vastike tietenkään koskaan korvaa emonmaitoa. Joten muistakaa te rakkaat ihmiset, että jos pennulla on mahdollisuus olla emonsa kanssa 12-viikkoiseksi saakka, niin ottakaa se pentu vasta oikeasti luovutusikäisenä! Pentuaika on varmasti melkeinpä merkityksellisintä aikaa kissan elämässä. Älkää laiminlyökö vastuutanne. Silloin kun pentu pakotetaan emostaan eroon liian aikaisin, voi seurata vaikka mitä...

Mutta nyt katsellaan. Äsken poika otti vähän ruokaa ja kävi tosiaan laatikolla, nyt seurailee Esterin puuhia :)


4 kommenttia:

Katjusha kirjoitti...

Voi, sinulla on siellä nyt kovasti murhetta!

Meillähän nuo Onni ja Pikku-Pekka on menettäneet emonsa juuri kolmiviikkoisina. Vaikka sijaisemolle pääsivätkin, eivät voineet olla siellä riittävän kauan ja minä syytän kaikkia vaivoja juuri tuon emon puuttumisen vuoksi.

Kun Onni oli pieni, sillä oli tosi pahoja vatsavaivoja. Muistan yhden joulun kun se vain makasi kipeenä, oksensi ja ripuloi jatkuvasti. Sitten eräs lääkäri siihen avun antoi. Vatsa varjoainekuvattiinkin yms. Siellä oli paha tulehdus. Antibioottien jälkeen oli kunnossa. Sama lääkäri laittoi Onnin vielä sianlihakuurille että poissuljetaan ruoka-aine-allergia. Siitä selvittin silloin mut onhan noilla pojilla sit kaikkee muuta tullu. Onnilla astmaepäilyt ja oli se nielutulehduskierre ja P-P:llä hotspotit sun muut.HÖ!

Eläinhomeopaatilta ostin A Vogelin nokkostabletteja. Parantaa vastustuskykyä. Sopii ihan kaikille kissoille ja ihmisellekin. Joku apu noitten vaivoihin on saatava että sais just sitä vastustuskykyä paremmaksi.

Jaksamista sinulle ja pikaista paranemista kissulle!

Jaana kirjoitti...

Voi ei. Elävästi muistan miten huolissani itsekkin olen joskus (viimeeksi viime syksynä) ollut, kun kissa sairastaa kunnolla. Pelotti kyllä myös tulosten ym. kuuleminen jo etukäteen.

Toivottavasti menee ohi, eikä mitään pahempaa ole.

Jaksamista sinulle ja pikaista paranemista Felixille.

Terveisin: Jaana :)

Tansku kirjoitti...

Hyvää pääsiäistä sinulle!

Elina kirjoitti...

Katjusha, on teilläkin ollut paljon, ja niin erilaista kaikki :( Olikohan teillä tulehdusarvot koholla silloin tulehduksessa, muistaisitko? Kun verikokeiden perusteella ei pitäis olla mitään.

Jaana, se on aina niin hirveää pelätä kissan puolesta, ne kun eivät osaa edes itse kertoa jos johonkin käy. Kiitos!

Tansku, kiitos samoin sinulle!