keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Lepoa


Heinäkuun alun kunniaksi saimme tänne meidänkin korkeuksille huikeat ukkoset. Liekö siitä, vaihtelevasta kuumuudesta vai muuten vain kiireestä johtuvaa, että tunnen itseni hirmuisen väsyneeksi. Eilenkin nukuin melkein kolmen tunnin päiväunet! Jos ennätän, lähden kyllä mökille joksikin aikaa lopummalla kuuta.


Kasvimaalla elo näyttää melko hyvältä. Vaihtelevat sadesäät ja helteet lienevät melkoisen hyvä yhdistelmä kasveille. Salaattia, yrttejä ja herneenversoja pääsee jo hyvinkin korjaamaan. Jännittyneenä odotan, millainen sato valkosipuleista saadaan ja miten ensimmäistä kertaa viljelemäni kasvit menestyvät. Toivottavasti tulisi hyvä sato! Sitten seuraakin kasvi- ja ruoka-aiheinen kysymys:

Onko jotain hyvää keinoa säilöä oman sadon tomaatteja?

Monta muuta kasvia voi säilöä esimerkiksi ryöppäämällä ja pakastamalla, mutta mitenköhän tomaatit mahtaisivat säilyä... Tiedän kyllä että tuoreita tomaatteja saa nykyään ympäri vuoden kaupoista, mutta olisi mukava kokeilla omien (toivottavasti kasvavien!!) tomaattien säilömistä. Voisiko niistä kuvitella tekevänsä esimerkiksi jonkinlaisen kastikepohjan, jonka pakastaisi? Ehdotuksia, vinkkejä ja hyviä ajatuksia otetaan vastaan!

Aurinkoista heinäkuun alkua!

6 kommenttia:

AnnaS kirjoitti...

Ihana iiris ja hieno postikortti-maisema ♥.
Tomaatin säilömisestä ei ole mitään kokemusta; toivottavasti jollain on hyviä ideoita :)

Paula kirjoitti...

Hyödyllinen kysymys, jonka vastauksista minäkin olen kiinnostunut. Etikkaliemeen säilötyistä vihreistä tomaateista en pidä, mutta muut säilöntäohjeet kiinnostavat.

Elina kirjoitti...

AnnaS: Kiitos, molemmat ovat mökiltä! :) Ideat olisivat tervetulleita.

Paula: Minä en ole vastaavasti kuullutkaan etikkaan säilötyistä automaateista, mielenkiintoista!

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Säilöntäohjeita ei ole minullakaan, mutta oletko kokeillut paistettuja vihreitä tomaatteja? Ruokalajin nimi on varsin houkutteleva, vai kuinka?

Cheri kirjoitti...

Minullekin ovat päiväunet maistuneet, luulen, että ilmassa on ukkosta, sillä on tosi harvinaista, että olen päivisin unten mailla.
Tomaatteja voi säilöä esimerkiksi tekemällä niistä sosetta jonka pakastaa tai säilöö purkkeihin. Täältä löytyy yksi ohje: http://kotiliesi.fi/ruoka/reseptit/tomaattisose. Jotkut pakastavat myös ryöpättyjä ja kuorittuja tomaatteja sellaisenaan. Venäläiset säilövät paljon kokonaisia tomaatteja etikkaliemeen, en ole koskaan kokeillut, mutta purkit näyttävät tosi kauniilta. Tomaatteja voi myös kuivat, mutta se taitaa vaatia hyvän kuivurin. Netristä löytyy varmasti paljon erilaisia ohjeita. Onnea säilöntään!

Elina kirjoitti...

Myrsky ja Minna: Enpä voi sanoa maistaneeni... :D

Cheri: Samaa luulen minäkin, sillä kellon ympäri nukkumisen jälkeen olisin voinut nukkua vielä päiväunetkin ihan kepoisesti. Kiitos erityisesti tuosta Kotilieden ohjeesta, sitä teen!