perjantai 22. huhtikuuta 2011

Kipeänä edelleen

Molemmista etutassuista on ajeltu karvoja pois, toisessa kädessä on ollut tippaletku ja toisesta on otettu verinäytteitä.

Meillä sairastetaan edelleen :(

Tiistai-ilta meni jotakuinkin hyvin, mutta keskiviikkona olo taas huonontui. Menimme päivystyspotilaina klinikalle ja Felix otettiin sisälle. Alkuunsa puhuttiin vain nesteytyksestä, mutta pari tunnin sisällä Felix päätettiin ottaa yöksikin klinikalle - vointi oli sen verran huono että päätös tehtiin jo kahden jälkeen iltapäivällä.

Klinikalla poika sai nesteytystä ja ravinnetta suoneen, ja uusien röntgenkuvien ohella otettiin laaja verenkuva. Kummassakaan ei näkynyt mitään muutoksia, eikä Felix ollut oksentanut klinikalla lainkaan. Torstaina sitten haimme pojan kotiin, ja silloin maittoi kaikki ruoka minkä vain keksi nenän eteen laittaa. Ilta meni rauhallisesti ja uudet lääkkeetkin menivät hienosti alas (mahansuojalääke Antepsin).

Tänä aamuna aamulääkkeiden jälkeen poika kuitenkin oksensi jälleen. En soittanut siihen hätään päivystäjälle, mutta kun Felix alkoi taas illalla oksentaa, otin yhteyttä klinikalle. Meidän onneksemme klinikka on aina auki, 24 tuntia vuorokaudessa sekä arkena että juhlapyhinä. Saimme ajan tähystykseen, tiistaiaamulle. Nyt on niin paljon synnytys- ja esimerkiksi mahalaukunkiertymäleikkauksia heillä, että jollei Felixin tila nyt romahda, meitä ei ehditä tutkia tarkemmin, varsinkaan kun verikokeet ja röntgenkuvat ovat olleet puhtaita. Saimme "luvan" oksentaa muutaman kerran päivässä tällä välin, mutta jos yleistila menee huonoksi, poika muuttuu apaattiseksi tai oksentaa aivan kaiken ruoan ja juoman pois, menemme etuajassa. Tänäänkään ei ole ruoka eikä juoma maittanut oikeastaan ollenkaan, mutta nyt illansuussa sain pojan syömään vähän jauhelihaa. Ei ihan parasta ruokaa mahavaivoissa, mutta uusi erikoisruokakaan ei maistunut yhtään. Vettäkin poika onneksi vähän suostui juomaan. Nyt jännitetään sitten, mitenkä käy.

Voi että, kun osaakin pelottaa :(

Kaunista pääsiäistä kuitenkin teille kaikille!


3 kommenttia:

Katjusha kirjoitti...

Ompa siellä vattassa nyt jotain sitkeetä! Tsemppiä teille edelleen!

Elina kirjoitti...

On siellä, mutta mitä? Se jää nähtäväksi... Kiitos!

Katariina kirjoitti...

Voi kurjuus, toivottavasti oksentelulle löytyy syy lääkärissä! Voimia!