lauantai 29. joulukuuta 2012

Katsaus vuonna 2012 valmistuneisiin käsitöihin

Kuluneena vuonna olen saanut ihan kohtuullisesti aikaan käsitöitä, paljon enemmän kuin monena menneenä vuotena. Tässäpä pieni koottu katsaus niihin, näin vuoden loppumetrien kunniaksi.

Virkattuja torkkupeittoja syntyi kuusi kappaletta.







Tossuja, muistaakseni noin 15 paria yhteensä:



Neljä paria ranteenlämmittimiä ja yhdet säärystimet:





Pienempinä töinä valmistuivat piparkakkumökki, iso kasa erilaisia joulupalloja, joulukalenteri sekä uudet verhot ja pöytäliina keittiöön:






Kaulaliinoja syntyi kaksi kappaletta, mutta vain toisesta olen ottanut kuvan:


Toinen kaulaliina on tehty tällä samaisella mallilla, mustanvioletista langasta.

Puutöinä syntyi leikkuulautoja, entisöintitöinä muutama tuoli, kaappeja ja hieman pienempiä juttuja. Askartelupuolelta tein useamman kymmenen pakkausta sytykeruusuja ja muutaman kymmenen paria korvakoruja sekä kaula- ja rannekoruja. Ihan kelvollinen "saalis" ja moni näistä töistä päätyi Pukin konttiin tai muutoin lahjoiksi. Nyt sormet syyhyävät jo uusiin juttuihin, mutta niistä taas lisää tulevaisuudessa!

9 kommenttia:

Paula kirjoitti...

Kyllä olet ollut kiitettävän tuottelias. Nuo virkatut torkkupeitteetkin ovat aika isotöisiä. Ja niitäkin olet tehnyt kuusi.

Mamma N kirjoitti...

Tosi reipas olet ollut :)

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Sinä olet ihan käsittämättömän tuottelias!

Cheri kirjoitti...

Olet ollut tosi ahkera. Hyvä tapa tehdä tekemisistä saldoa vuoden lopussa.

Tuua kirjoitti...

Mahtava määrä ihania käsitöitä!! On siinä ollut hommaa...

Ana kirjoitti...

OMG. No en tunne itteeni yhtään laiskaksi ja saamattomaksi (byhyy)... :-0

Kirsikka kirjoitti...

Upeita!!
Kyllä olet ollut ahkera!!

Haluatko jakaa tossujen ohjeen? Olisi mukava yrittää tehdä!

Elina kirjoitti...

Kiitos kiitos!

Zepa, äläs nyt! :)

Kirsikka, ohje on Suuresta käsityölehdestä 11/11, muistaakseni. Ja sitten olen tehnyt samantyyppisiä tossuja myös omalla ohjeella, mutta vain muutaman parin :)

Kirsikka kirjoitti...

Kiitos Elina!