tiistai 28. toukokuuta 2013

Levähdys puutarhassa ja pieni tuholainen

Tänään on ollut ensimmäinen sellainen päivä, että minäkin olen uskaltautunut ulos antibioottikuurin jäljiltä. Aurinko on paistanut kauniisti koko päivän, lämpötila ja tuuli ovat olleet oikein optimissa. Pienten puutarhapuuhailun lomassa täytyy muistaa pitää myös taukoja.


Jalkakylpy virkistää sopivasti väsyneitä jalkoja.


Sitten vielä vähän evästä, että jaksaa loppupäivänkin.


Sitten tuohon mainittuun pieneen tuholaiseen... Kyseessä on siis Magnus. Pieni hetki tietokoneen kanssa kahdestaan ja nyt näyttö on puraistu puhki. Näytön neste on valunut iloisesti hampaiden jäljistä ja sateenkaaren väriset värijuovat leviävät pitkin näyttöä. Juuri ja juuri näkee kyllä käyttää käyttää konetta näin väliaikaisesti, mutta kyllä tässä on nyt uusi hankittava tai näyttö vaihdettava.

Voihan pientä tuholaista..!

7 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Meidän Vili oli yhteen aikaan innostunut kännykän johdoista - nykyisin ovat käsilaukkujen nahkahihnat ihan IN juttu! On pitänyt hiukan varjella iPhonen johtoa, sillä perheessä ei ole kuin yksi sellainen - Nokialaisten johtoja on kasapäin, jotta niitä kelpaa muutama nakertaakin ;)

Konna kirjoitti...

Radikaalein keinoin täytyy ilmaista, kuinka turhia kapineita nuo ovatkaan, jos ei kerran muuten mene perille! ;)

Mamma N kirjoitti...

Voihan Magnus! Onneksi kuitenkaan ei ilmeisesti itse vahingoittunut.

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Upea paikka jalkakylvylle!

Melkoinen tuholainen tuo Magnus, en olisi kissasta voinut moista kuvitellakaan! (Ihana poika silti.)

Korvaisikohan kotivakuutus tuon näytön? Kaverini koiranpentu nappasi yöllä kännykän pöydältä ja puri sen rikki. Vakuutus korvasi. Ja päätöksessään vakuutusyhtiö ilmoitti että enää seuraavaa kertaa ei korvata...

Cheri kirjoitti...

Kiva kuulla, että voit paremmin ja olet päässyt jo ulkoilemaankin. Miten Magnus on onnistunutkin tekemään tuollaista? Mitähän näytöllä oli? Kärpänen? Toivottavasti poika ei saanut mitään harmillisia aineita. Yhtä paljon ihmettelen, että vielä näet jotakin vuotavalta näytöltä. Tekevälle sattuu.

Elina kirjoitti...

Kiitos kommenteista!

Vakuutus korvaa toivottavasti koneen, eletään toivossa. Poika metsästi mitä ilmeisimmin post it-lappua, jota purressa suuhun sattui sitten läppärin näytönkin reuna...

Paula kirjoitti...

No voihan kerrassaan ja herkkusalaattia.