perjantai 29. kesäkuuta 2012

Juhlien jatkot

Kakkos-synttäreiden jatkot olivat erittäin rauhalliset.

Kansalaiset opettelivat pelaamaan uudella pelikoneella ja ulkoilivat parvekkeella.


Minä sain jostakin kummasta päähäni idean piirtää. Se on erittäin harvinainen juttu, sillä en ole juuri koskenutkaan piirtotarvikkeisiin taidelukion jälkeen. Ehkä nyt oli aika? Parasta on, että nyt piirroksia ei tarvitse näyttää yhtään kenellekään. Ei ole mikään pakko piirtää mitä ei halua ja työn parissaa saa viettää aikaa juuri sen verran kuin tahtoo, voi jättää työn kesken tai näpertää ikuisuudelta tuntuvan ajan. En ole koskaan ollut piirtäjä, en piirrä hyvin enkä ole taitava piirtämään teknisestikään, mutta ehkä nyt olisi aika vain nauttia siitä, ilman mitään pakkoa.

Illan päätteeksi uppouduin lukemaan W. Kirk MacNultyn kirjaa Vapaamuurarit -Symbolit, salaisuudet, merkitys. Ehdin lukemaan kirjasta melkein kaksi kolmasosaa, kunnes väsymys voitti. Olen ollut pitkään kiinnostunut vapaamuurareista, mutta en ole kuitenkaan erityisen perehtynyt asiaan. Luen asiasta silloin, kun on jotain mielenkiintoista luettavaa. Turkissa isäntäperheeni host-isä oli vapaamuurari, mutta hänen kanssaan ei syystä tai toisesta tullut koskaan keskusteltua asiasta syvällisemmin. Johtui ehkä siitäkin, että hän teki pitkää työpäivää ja oli väsynyt kotiin tullessaan. Kuitenkin tuollaiset mystiikkaa sisältävät jutut kiinnostivat minua silloin erityisen paljon.



Ilmeisesti monen asian summana nukuin hyvin levottomasti. Aamuyöstä näin loputtoman pitkän tuntuisen unen eräästä bloggaajasta, hänen perheestään, vanhasta talosta ja kummituksista. Blogien lukeminen yhdistettynä tuollaiseen kirjaan ei taida olla iltapuuhien suositeltavimpia asioita, jos uneen on uskominen?

Unen jäljiltä olen tuntenut itseni tänään äärettömän väsyneeksi. Kissatkin ovat lähinnä torkkuneet ja välillä ihmetellen kyselleetkin, että miksei tehdä yhtään mitään. Sain kuitenkin pilkottua kissojen lahjaksi saaman hirvipaistin ja nyt kansa näyttää pesevän itseään massut täysinä. Lihaa oli sen verran, että projetktiin upposi yli puoli tuntia.

Kissojen mielestä päivä ei siis selvästikään ole mennyt täysin hukkaan. Täysi massu = onnellinen kissa!

Mystistä päivää jokaiselle!

6 kommenttia:

Myrsky kirjoitti...

Juhliminen ja siitä toipuminen voi olla hyvinkin rankkaa, vaikka kuinka siististi ja asiallisesti olisi juhlinutkin. Se on se paluu takaisin arkeen... (Vaikka turvallinen arki onkin parasta.)

Zepa kirjoitti...

2x me too: piirtämiselle ja vapaamuurareille!

Kirsti kirjoitti...

En tarkoita mitään negatiivista, mutta sanon vaan, että monet ovat saaneet itselleen kielteisiä ilmiöitä näistä mystisistä jutuista.

Elina kirjoitti...

Myrsky: Se tuo ikä painaa, ei palaudu enää kukaan niin hyvin :D

Zepa: Jepjep! Kannattaa.

Kirsti: En uskokaan, että tarkoitat mitään negatiivista. Kuka minkäkin ottaa mystisenä ja mahdollisena kielteisenä ilmiönä. Kristinuskokin on niin yleinen ja "turvallinen" ilmiö, silti siinäkin liikutaan kuolemanjälkeisen elämän parissa, viini ja leipä kokevat eri näkökulmista katsottuna jopa oikean muodonmuutoksen. Silti se nähdään turvallisena ja hyvänä, sillä ihmiset kokevat sen niin tutuksi. Kaikki tuntematon tuntuu pelottavan ihmisiä ja mieli on siitä kummallinen asia, että se reagoi jokaisella eri asioihin eri tavalla. Itse uskoisin nähneeni suhteellisen paljon pahaa, mutta siitäkin huolimatta mieli ei turru siihen. Ihmisen voima on siinä, että oppii käsittelemään asioita, jotka eivät ole omalla mukavuusalueella. Ikäviä ilmiöitä on valitettavasti elämä täynnä :(

Saila kirjoitti...

Olipa hyvä tuo vastauksesi kommenttiin, pohdintaa monelta kantilta. Joskus tuntuu siltä, että olisi todella kiva tavata sinut kasvokkain, olisit varmasti monipuolinen keskustelukumppani ja ystävä, vaikka olemmekin eri ikäisiä (mutta on minullakin läheisiä ystäviä, jotkka ovat minua yli 15 vuotta vanhempia).
Toivottavasti epämääräiset, väsyttävät unet eivät enää vaivaa, eikä vanha talo ja perhe ole tulleet kummittelemaan! Koen olevani vähän vastuussa, vaikka en itse uneesi vaikuttanutkaan ;-) Lähetän positiivisia säteitä...
Vanhasta talosta tuli mieleen: Sukuni vanhalla kesähuvilalla, joka oli hyvin rakas paikka, oli minulla isovanhempieni kuoleman jälkeen sellainen olo, että jos he ovat jossakin läsnä niin siellä eivätkä missään hautausmaalla. Itse asiassa isoäitini kuoli konkreettisesti siellä huvilalla, ihan meidän lastenlasten silmien edessä sai aivoinfarktin kesken aamupuuron laiton ja kaatui eikä enää tullut tajuihinsa sairaalassakaan. Mietin siellä ollessani usein isovanhempiani ja koin lämpimiä tunteita, varmaan sinulla on sama poismenneiden rakkaiden kanssa. He ovat sellaisissa paikoissa, joissa he elivätkin, ja niissä tilanteissa. Ikkunoita kunnostaessani (ja muutenkin talojen kanssa) kuulen korvissani usein isäni aikoinaan sanomia sanoja esim. oikeanlaisista maaleista ("rautakaupassa yrittävät kuitenkin myydä pika-tehoa, vaadi oikeaa öljymaalia")!

Elina kirjoitti...

Voi ei, älä toki kanna vastuuta tuosta unesta! :)

Olen myös jokseenkin huono keskustelija, sillä minulta katkeaa ajatus luvattoman usein ja saatan hyvinkin unohtaa kokonaan sen, mitä olin sanomassa :D Kirjoittaminen on helpompaa, kun saa miettiä pidempään sitä mitä kirjoittaa.

Minustakin olisi perin mukavaa tavata sinut ja muutama muukin blogin kirjoittaja, hassua miten tuntemattomista ihmisistä voi tulla sellainen tunne, kuin heidät tuntisi jotenkin (vaikkei siis tunnekaan)! Eikä ikä ole minusta koskaan este missään. Äidilläni ja hänen miehelläänkin on ikäeroa 15 vuotta :)

Mukavaa, että olet osannut poimia hyvät muistot kesähuvilastanne, vaikka olettekin kokeneet siellä niin ikävän tapahtuman. Uskon, että kuolleet "kulkevat" aina mukanamme. Eivät kirjaimellisesti, vaan sydämissämme ja ajatuksissamme. He ovat silloin luonamme, kun heitä kaipaamme tai ajattelemme.