lauantai 6. lokakuuta 2012

Lauantaipäivan ruusutehdas ja Yököttävä Homma

Tänään minä olen valanut kasan sytykeruusuja ja kissat ovat harjoittaneet omasta mielestään Yököttävää Puuhaa. Mutta siitä lisää hetken kuluttua, ensin ruusuja:





Tämänkertaisissa ruusuissa on hentoinen punainen väri, jota oli hyvin vaikea kuvata tällä kalustolla ja näissä olosuhteissa. Viimeisessä kuvassa väriä erottaa ehkä hieman paremmin.

Tikun varressa olevista tulee ruusukimppuja.

Samalla mummolassa laitettiin myös syysistutuksia:




Mummolan juhlat ovat viikon päästä, mutta vielä riittää yhtä jos toista tehtävää. Perjantai-iltana oli kauhean kovantuntuinen myrsky ja tänään oli myös hurjan kylmä sää.

Sitten kissojen Yököttävään Hommaan. Kerroin aikaisemmin siitä, että menemme eläinlääkäriin vuosirokotukseen ja -tarkastukseen viikolla 42. Se tietää ehdottomasti Suurta Yökötystä, Matokuuria.


Tällä kertaa Mirrixiä, "vauvalääkettä". Tämä on kaikista hellintä laatua ja tätä Felixin takia sitten koko laumalle. Tablettimuotoiset lääkkeet menevät meillä todella helposti, mutta nämä tahnat ovat paljon hankalampia. Että meillä olikin epäluuloista sakkia, kun tätä piti koettaa syödä! Yököttävää hommaa, totesivat pienet. Lopulta kuitenkin kaikki saivat syötyä oman osuutensa. Huh, se tietää sitä, että tätä hommaa tehdään seuraavan kerran vasta vuoden päästä ja ehkä silloin uskallan antaa taas esimerkiksi Axiluria. Tämän lauman kanssa olemme ehtineet kokeilla aikaisemminkin tätä Mirrixiä, kuten myös Axiluria ja Flubenolia. Fabulla taisi olla joskus Milbemaxia ja jotain liuostakin, Spot-jotakin ehkä. Vuoden olen todennut kissoilleni sopivaksi madotusväliksi. Sisäkissoilla matoriski ei ole samankaltainen kuin ulkokissoilla, mutta raakaruokaa meillä syödään kylläkin päivittäin. Kaikki raaka liha kulkee kylläkin pakastuskaranteenin kautta, että suurempaa riskiä ei pitäisi kylläkään olla. Jos olisin oikein uuttera, ottaisin jokaiselta aina ulostenäytteen ja madottaisin sen mukaan, mitä eläinlääkäri näytteestä löytäisi tai olisi löytämättä. Se rasittaisi kissojen elimistöä kaikkein vähiten, mutta se on kiinni omasta viitseliäisyydestäni (tai lähinnä sen puutteesta). Niin vältettäisiin turhat madotukset kokonaan.

Mutta nyt kahvittamaan iltakahvivieraat!



6 kommenttia:

Kirsikka kirjoitti...

Ihanat ruuset olet tehnyt!! Minullakin samat puuhat on käsillä, niin ruusut kuin rokotukset ;)
Mukavaa lauantai-illan jatkoa!

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Minäkin luulen että madotus kerran vuodessa sisäkissoille riittää.

Hyviä kahvihetkiä, varmaan on tarjolla jotain muutakin kuin kaffea!

Cheri kirjoitti...

Upeita ruusuja! Meilläkin on madotus hoidettu tällä kertaa. Ulkokissalla se täytyy tehdä ikävän usein. Neron emo oli villiintynyt kissa, joten loiset tulivat jo äidistä. Sisäkissoille riittää varmasti kerran vuodessa. Mukavaa lauantaiehtoota!

Mehu kirjoitti...

Upeita nuo ruusut!!! ♥

Meilläkin Mirrix odottaa tuolla hyllyssä, kun pitäisi raaskia kiduttaa söpöliini vauveleita ja äitiä, siis se biologinen äiti. ;) Itse en siis ajatellut ottaa.. x)
Muu (ulko-)lauma sai jo Milbemaxit, kun se menee meillä kaikista helpoiten suukista alas. :)

Mamma N kirjoitti...

Ihanat ruusut sekä istutukset!

Meilläkin pitäisi madottaa...

Elina kirjoitti...

Kirsikka: Sepäs sattui! Mutta ihan hyvät ja hyödylliset puuhat :)

Myrsky: Olihan meillä :)

Cheri: Kiitos! Se on hankalaa, jos loistartunnan saa sitä kautta. Silloin niistä on käsittääkseni hankala päästä eroon.

Mehu: Kiitos! :) Hih, no kyllähän noita jotakin lääkkeitä käytetään ihmisillekin loistartunnan hoitoon :D
Milbemax onkin aika pieni tabletti, jos muistan oikein? Jaksaa teidänkin lapsukaiset ottaa sen :)

Mamma N: Kiitos! Siispä toimeen :)