lauantai 27. lokakuuta 2012

Walking in a Winter Wonderland

Eilen hyvä ystäväni tuli meille yökyläilemään ja olipa mukava nähdä pitkästä aikaa! Samalla tuli tehtyä myös pidempi päivä koululla ja ihmeellisen paljon tuntui valmistuvankin. Ensi viikolla alan kokoamaan k-tuolia kasaan, joten sellaisesta projektista kiinnostuneet voivat tarkkailla blogia erityisen tarkkaan lähiaikoina!

Tänään onkin tullut ulkoiltua kätköjen perässä ja tulin tänään mummolaan vielä yökuntiinkin (pääsee saunaan). Neljä purkkia antautui tälle päivälle ja olipa tuulinen ilma, etenkin erään järven rannalla. Sattumoisin sattui olemaan tuo mystinen sininen hetki mummolaan saapuessa ja kamera oli käsillä:




Päässäni soi nyt jatkuvalla syötöllä Winter Wonderland ja mielessä pyörii Mauri Kunnaksen Joulupukki ja noitarumpu. Meillä ei ole kotona vielä kummoisesti lunta, lähinnä ehkä tienpenkoilla hieman, mutta mummolassa ollaan kuin eri maailmassa. Täällä on jo ihan talvitunnelma ja minulla onkin nyt hyvin jouluinen olo. Hymyilyttää ja myhäilyttää.



Äsken sytyttelimme lyhtyihin tulet ja ulkosauna lämpiää parhaillaan. Sen jälkeen nautitaan mustikkaglögiä ja pipareita. Loppuillan aion kilisytellä puikkoja ja tutustun varmaankin kahteen uuteen joululehteen (tämän hetken saldo on viisi hankittua lehteä).

Mukavaa lauantai-iltaa kaikille ja muistakaa siirtyä pehmoiseen talviaikaan!

14 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Voi että, mummolassa on ihan sen näköistä että siellä hiippailee pieniä tonttuja! Tuo pihapiiri on niiiiiiin hieno ja sininen hetki aivan upea!
Vaan tosiaankin, onneksi Suomi on suuri maa, kun mulla on työkiireitä ja siis edelleen suuri osa tulppaaneista pusseissa ja olohuoneessakin vieläkin vain yksinkertainen ikkuna, ulkoikkuna on nyt kitattu mutta pitä vielä maalata - kunhan ehdin, tässä on nyt vähän muuta ohjelmassa vielä noin viikon ajan... Työt häiritsee talveen valmistautumista!
Mukavaa sauna- ja kudiniltaa!

Tiitu kirjoitti...

Upean sinisen hetken olet onnistunut vangitsemaan. Minäkin pystyn kuvittelemaan tontut tuonne mummolasi pihalle hiippailemaan. Ja nuo valot kuusessa...ihanaa <3

Supikoira kirjoitti...

Kaunista. Itse en ole joulueläin, mutta tuo lumi on kyllä aiheuttanut pieniä lämpöisiä joululeimahduksia (oletkohan lukenut runotyttöjä joitta ymmärtäisit leimahduksen kuten sen tarkoitan?). Sytytin kynttilän terassille ja aamulla oli ihanaa laittaa aamuhämärään kynttilöitä ja käpertyä katselemaan lastenohjelmia telkkarista.

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Sininen hetki, todellakin!

Mehu kirjoitti...

Oikein tunnelmallisia hetkiä teille sinne mummolaan!!! ♥ Ihania kuvia.

Mekin saatiin eilen tänne ensilumi maahan ja elämä on nyt niin autuaan onnellista.. ♥

Ana kirjoitti...

Kaunista, kaunista!

E kirjoitti...

Oi, ihania tunnelmia!

Mamma N kirjoitti...

Hienoja kuvia, Elina! Kovin hienolta vaikuttaa myös iltasi mummolassa. Taitaa tuolla muutama tonttukin kyllä jo olla liikenteessä...

Paula kirjoitti...

Talvista ja jouluista tunnelmaa ja hieman salaperäisyyttä myös noissa kuvissa. Hyvää pyhää ja kuntavaalipäivää sinulle sekä kissoille!

Nettimartta kirjoitti...

Kuvasi ovat todella kauniita. Hyvin sait ikuistettua tunnelmat. Voisinpa kävellä tuohon maisemaan ja tunnelmaan.

Kirsikka kirjoitti...

"Tonttujen Yö", minulle tulee aina kuutamoöistä mieleen pienet,nopeat tontut hiippailemaan lyhtyjen kanssa. Kuvissasi on juuri sellainen tunnelma ;)

ella kirjoitti...

Aivan ihania kuvia <3 Näitä katsoessa tunnelma on oitis jouluinen ja odotusta täynnä.

Katjusha kirjoitti...

Nyt kun tuli lumi maahan on todella joulumeininki!

Cheri kirjoitti...

Huikeat näkymät, tuolla on helppo päästä joulutunnelmaan.