keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joulusaunassa

Meillä saunotaan nykyisin aatonaattona, sillä kotona meillä ei ole saunaa. Eikä kerrostalon yhteinen sauna innosta ainakaan joulusaunan suhteen laisinkaan.

Siispä saunomme aatonaattona mummolassa (tai siis kissojen mummolassa, minun äitini luona), pihan perällä ulkosaunassa.



Saunaretkeen kuuluu tietenkin saunapolun varteen valetut jäälyhdyt, punaiset pyyhkeet ja pellavaiset laudeliinat, tervashampoo ja saunahunaja. Kynttilälyhtyjä unohtamatta.



Saunan jälkeen nautitaan saunapalanen ennen kuin palaan takaisin kotiin. Tänä vuonna söimme mm. perinteeksi muodostuneita naudanpaahtopaistinappeja ja lohisnapseja (vain annoksen nimi, kootaan lasiin eikä annos siis sisällä alkoholia) sekä uutuutena erikoisempia saunamakkoroita (mm. Kallaveen kaipuuta) aurajuustosinapin kera.


Aaton kiireetkin vähenevät hieman, kun saunominen on siirretty yhdellä päivällä. Lisäksi silloin ei ole niin suurta kiirettä pois saunasta, vaan saa saunoa rauhassa.

Hauskaa tapaninpäivää!

4 kommenttia:

Mamma N kirjoitti...

Teillä on kyllä ollut herkullinen joulu!

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Ihania herkkuja -taas!

Paula kirjoitti...

Joulusaunasi kuulostaa täydelliseltä. Meillä "joulusauna" oli jo aatonaatonaattona. Se oli kerrostalon saunavuoro eikä siinä ollut mitään jouluista eikä sen jälkeen herkkujakaan ollut tarjolla. Olisihan siitäkin voinut rakentaa jotain, mutta en vain hoksannut.

Elina kirjoitti...

Mamma N. ja Myrsky: Kiitokset!

Paula: Kyllähän kerrostalonkin saunan voisi varmaankin somistaa joulusaunaksi, luulen. Herkutkin ovat ehdottomasti helposti lisättävissä :)