maanantai 13. toukokuuta 2013

Daim-juustokakku


Daim-juustokakku

1 pötkö Domino-keksejä 
n. 30 g sulatettua rasvaa
 (Jos haluat paksumman pohjan, käytä kaksi keksipötköä ja enemmän rasvaa,
yhdellä tehtynä pohja on todella ohut!)

4 Daim-patukkaa
(niitä tuplapatukoita, 224g yhteensä)
2 pkt maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kermaa
sokeria oman maun mukaan
1-2 rkl lakkalikööriä (tai mehua tai vettä, oman maun mukaan)
6 liivatehteä 


Murskaa Dominot hyvin (esim. yleiskoneessa tai sauvasekoittimella), 
yhdistä rasva ja sekoita tasaiseksi.
Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperia ja painele Domino-rasvaseos tasaiseksi pohjaksi.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

Rouhi 4 Daim-patukkaa pieniksi palasiksi ja yhdistä tuorejuuston kanssa.
Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää maun mukaan sokeria ja yhdistä tuorejuusto-Daim-seoksen kanssa.

Kiehauta lakkalikööri. 
Puristele ylimääräinen vesi liivatteista ja liuota liköörin sekaan.
Anna jäähtyä hetki. Valuta ohuena nauhana koko ajan hyvin vatkaten tuorejuusto-seokseen.

Tasoita täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia 
(tai mielellään seuraavaan päivään).


Koristele esimerkiksi Daim-rouheella.

Herkullista viikon alkua!

4 kommenttia:

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Herkullista! Tätä täytyy joku kerta tehdä. Kiitos ohjeesta.

Sanna kirjoitti...

Nam :P Tätä pitää kokeilla!

Keltsu kirjoitti...

Vaikuttaa herkulliselta! Pitääpä joskus kokeilla.

Elina kirjoitti...

Kokeilkaa ihmeessä! Vielä sen verran muokkaan ohjetta, että selvennän tarkoittavani noita tuplapatukoita :)