lauantai 18. toukokuuta 2013

Takka-projektin ensimmäinen osa



Alku.

Puhelinkin täällä aiemmin mökkiremontista ja sen etenemisestä. Tänä kesänä ovat vuorossa niin uuden takan laittaminen kuin ulkorakennusten maalaaminenkin. Edelleenkään emme ole saaneet aikaiseksi tehdä laiturin nokkaan penkkiä, kuten olen haaveillut jo hyvin monena muunakin kesänä. Mikähän siinä onkin, että toisten projektien kohdalla toteutuminen vain kestää ja kestää?

Hanskoista huolimatta noki tunkeutui iholle...

No, ainakin saimme tämän kesän remonttikohteet aluilleen kun kävimme alkuviikosta noutamassa uuden takan osat mökille. Kyseessä on käytettynä ostettu mutta melkoisen uudehko ja hyväkuntoinen Tulikiven vuolukivinen takka. Niinpä projektiin kuului erottamattomana osana takan purkaminen osasiksi. Ja arvaattekos kuka sai kunnian kantaa takan osat purkupaikalta traileriin? No allekirjoittanut tietenkin!


500 kilometriä ja yli kellonympärys myöhemmin takka oli saatu purettua ja siirrettyä mökille.


Vanha takka on tosiaan tuollaista avomallia ja vieressä tuollainen taso esimerkiksi istumiseen. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan tasokin saa lähteä siinä missä takkakin, jotta tupaan tulee hieman enemmän tilaa. Avotakkana tämä on toki toiminut ihan hyvin, mutta avotakasta ei ole kylläkään juuri muuta iloa kuin että makkaranpaistossa se on kätevä. Talvella(kaan) siitä ei ole mitään hyötyä lämmityksen suhteen, minkä puutteen tuleva varaava takka tulee kyllä korjaamaan. Mökillä on talviaikaan peruslämpö aina päällä, mutta tulevaisuudessa talvella ei tarvitse tyytyä pelkästään sähkölämmitykseen silloin kun mökillä ollaan.


Ja mikä tietenkin parasta, kissat eivät könyä takkaan!


Joulu-ihmisellä on tonttuja jopa kesämökillä!

Seuraavana vuorossa on vanhan takan purkaminen, mutta se tapahtuu vasta kesäkuun puolella. Minne kylläkään ei ole enää kovinkaan pitkä aika! Ja nytkin luonto saa lisää kasvuvoimaa kaatosateesta...

3 kommenttia:

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Melkoinen projekti!

Elina kirjoitti...

Niin onkin, ja oikeastaan vasta alussa!

Mehu kirjoitti...

Tosiaan kova homma tulossa, mutta varmasti kaiken sen vaivan arvoinen. :)

Joulutonttuja! ♥