Tänään on taas päivä, jolloin tulee ajateltua normaalia enemmän Fabua. Aikaa tulee nyt kuluneeksi kolme vuotta, saman verran kuin pikkukissatkin täyttävät myöhemmin tässä kuussa. Ihmeellinen on elämä; kun jostakin luopuu, saa jotain tilalle...
Kolme vuotta sitten elettiin paraikaa viimeisiä hetkiä. Voi sitä surun määrää kun eläinlääkäri lopulta soitti pojan siirtyneen "paremmille hiirestysmaille". Nyt kolmen vuoden jälkeen suru on jo erilaista, ei niin akuuttia vaan enemmänkin kaipausta ja lämpimiä ajatuksia.
Voi, missähän mekin oltaisiin mikäli Fabu ei olisi sairastunut? Kenties vielä entisessä asunnossa, tai sitten jossain ihan muualla kuin täällä. Elämä olisi yhtä jossittelua, jos sille antaa vallan.
Ensimmäiseltä illalta.
Ikävään ei ole kuitenkaan tarjolla muuta helpotusta kuin muistot ja tieto siitä, että kaikki on nyt paremmin. Ei ole särkyjä eikä kipuja. Pikkukissat, joita siis edelleenkin pikkukissoiksi nimitetään, pitävät huolta elämän aktiivisuudesta.
Muistojen täyteistä lauantai-iltaa!
7 kommenttia:
Ihana ja liikuttava postaus. ♥ Ihan samoja asioita itsekkin usein ajattelen, mm. jos PHieni ei olisi minua jättänyt, niin ei olisi meillä Sisua eikä siten ollenkaan Pingua, Sitrusta ja siskoni Miroa. Luopuminen on tuskaa, mutta uudet tulokkaat tempaavat mukaansa elämään. ^^, Ja jossitella ei kannata, vaikka välillä (liian usein) siihen itsekkin syyllistyn. ;)
Fabu on ollut todella kaunis. Kissalla on varmasti oma paikkansa aina sinun sydämessäsi ♥
Onneksi on muistot, niitä voi vaalia.
Fabu ja Fabun vaaleanpunainen nenu ♥ Eihän noita rakkaita koskaan unohda, ikuisesti toivoo että yhteinen taival saisi jossain vielä joskus jatkua...
Joskus unissa se voikin toteutua, se on joskus varsin ihanaa! On onni että on saanut olla yhdessä tärkeän ja erityisen lemmikin kanssa, edes pienen hetken elämästä.
Voi Fabua, muistot jäävät.
Kaunis Fabu!
Fabu oli kauniin näköinen!
Kissasta luopumisen tuska on vielä tuoreessa muistissa, onneksi jäljellä on ihania muistoja ♥.
Ja kuten Saija sanoi, unissa edesmenneitä rakkaitaan; eläimiä ja ihmisiä (joskus) kohtaa ♥.
Mehu: Niinpä niin, ilman luopumista ei taida tulla uutta. Ja luopuminen vain kuuluu elämään, sille ei voi mitään.
Myrsky ja Minna: Kyllä, pojalla on ehdottomasti aina paikka sydämessäni! ♥
Saila: Ehkä tärkeämpää onkin yhdessä kuljetun polun tapahtumat kuin polun pituus... Joskus ja jossain, sitä toivotaan!
Mamma N: ♥
Cheri: Niin jäävätkin, onneksi.
Zepa: Niin olikin!
AnnaS: Onneksi on tosiaan muistot! ♥
Lähetä kommentti