lauantai 16. kesäkuuta 2012

Kikhernepullat



















Kokeilin eilen kikhernepullien valmistamista. Jostain nuo kikherneet ilmestyivät ajatuksiini ja piti kokeilla. Tällä kertaa pullat syntyivät tällaisella ohjeella:

Kikhernepullat

1 tölkillinen kikherneitä
n. 1,5 dl korppujauhoja
1 iso punasipuli
n. 3 rkl aurinkokuivattua tomaattia silputtuna
n. 2 kukkurallista rkl turkkilaista jogurttia
2 kananmunaa
currya
mustapippuria
suolaa
ripaus chiliä tai chilikastiketta

Soseuta kikherneet sauvasekoittimella. Lisää korppujauhojen sekaan vettä, anna turvota. Veden sijaan voit käyttää esimerkiksi kasvislientä. Silppua sipuli.

Yhdistä ainekset ja vaivaa taikinaksi, lisää tarvittaessa korppujauhoja mikäli taikina tuntuu löysältä.

Pyörittele pulliksi ja paista kypsiksi pannulla tai uunissa (200 asteessa, ehkä noin 20-25 minuuttia).


Pullien kaveriksi tein tomaatti-mozzarella-basilika-salaattia, vaikkeivat ne ihan samalta alueelta taida tullakaan. Salaatin lisäksi pullien viereen sopii erinomaisesti turkkilainen jogurtti, jota löytyy ohjeestakin. Turkissa jogurttia syödään melkein kaikilla aterioilla, ainakin suolaisilla sellaisilla. Ainakin host-perheessäni sen syöminen oli tapana ja siellä opittu tapa piti pintansa jonkin aikaa Suomessakin. Sittemmin ehkä kyllästyinkin jogurttiin, mutta nyt tänä keväänä olen ikäänkuin löytänyt sen uudestaan. Jogurtti on kuitenkin sen verran tuhtia, ettei tämäkään ateria kaipaa välttämättä enää mitään muuta seurakseen. Jos haluaisi vielä jotain seuralaista tähän laittaa, niin couscous sopisi esimerkiksi oikein hyvin. Tuollaisena lämpimänä päivänä pelkkä salaatti ja jogurtti riittivät kuitenkin paremmin kuin hyvin.

Makoisaa lauantaita!


4 kommenttia:

Cheri kirjoitti...

Nyt valuu kuola näppikselle :)

Elina kirjoitti...

Cheri: Toivottavasti ei tule oikosulkua :D

Elina kirjoitti...

Pakko laittaa resepti talteen. Oon itse tehnyt falafeleja kikherneistä ja kidneypavuista, mutta tämä resepti vaikuttaa jopa vieläkin paremmalta.

Elina kirjoitti...

Elina, kerro ihmeessä jos kokeilet, että mitä pidit :)