perjantai 22. kesäkuuta 2012

Mukavaa juhannusta!

Meillä aloitettiin juhannus hieman huonoissa merkeissä. Eilen jompi kumpi pojista söi (ehkä) pätkän kuminauhaa lelusta ja nyt vahditaan poikasia mahdollisten suolitukosten takia, ihan kotosalla. Toivottavasti kumpikaan ei olisi kauheasti sitä syönyt ja jos joku onkin sitä syönyt, niin olisi purrut niin hienoksi että menisi läpi omia aikojaan.
No, tänään sitten siivosin ja laitoin kuitenkin vieraille tarjottavaa, sillileipiä, bruschettoja ja mansikkatorttua:


































Bruschettat ovat niitä samoja, joita tein ensimmäisen kerran äitienpäivän aikoihin:


























Ostin myös torttua varten kesän ensimmäiset mansikat. Ensimmäinen ostoserä kuitenkin homehtui melkein välittömästi, aika heikkolaatuisia siis taitavat olla (ainakin täällä myytävät mansikat). Onneksi sain uusia tilalle, vaikkakin hyvin pienen rasian. Hyviä kuitenkin olivat!



















Alkuperäiset suunnitelmani siis kariutuivat hieman. Menee se juhannus ihan näinkin, Hovimäkeä katsellessa ja Täydellistä Häntäkuvaa metsästäen:



















Meillä kansa pörhistelee oravina melkeinpä päivittäin. Vieläkään en ole saanut Sitä Täydellistä Häntäkuvaa, kun pörheys ehtii melkein poikkeuksetta laskeutua ennenkuin ehdin saamaan kameran valmiustilaan. Ehkä vielä joku päivä!

Mukavaa ja turvallista juhannusta siis kaikille!

3 kommenttia:

Mehu kirjoitti...

Leppoisaa Juhannusta!!! ^^,

Voi sentään, mikä häntä!!! :'D

Cheri kirjoitti...

Toivottavasti kuminauha tulee ulos omia aikojaan. Nam mitä juhannusherkkuja. Häntäkuvan metsästäminen onkin ihan oma taitolajinsa :) Juhannusta on vielä jäljellä, toivottelen rentoja hetkiä!

Elina kirjoitti...

Mehu: Kiitos!! <3 Häntäveijari kiittää ja kumartaa, tosin tuossa se on jo hieman laskeutunut. Esterin häntä on aina kaikkein muhkein, täytyy koittaa napata joskus siitäkin kuva!

Cheri: Toivotaan parasta.. Se metsästäminen on kyllä taitolajinsa. Kiitos oikein paljon!