sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Sunday roast

Sunnuntaina syödään sunnuntairuokaa: possunpaistia aurajuustolla, rakuuna-hunajaporkkanoita, punasipulihilloa, salaattia ja olutkastiketta. Jälkiruoaksi uunissa paahdettua rommibanaania ja jäätelöä.


Hunajaiset rakuunaporkkanat
(4 hengelle, lisäke pääruoalle)


1 kg porkkanoita
hunajaa
öljyä
kuivattua rakuunaa
suolaa

Kuori ja leikkaa porkkanat puolikkaiksi. Levitä pellille ja lisää öljyä, hunajaa, suolaa ja rakuunaa (jokaisen porkkanan olisi hyvä öljyyntyä). Paista n. 200 asteessa 30 minuuttia tai kunnes porkkanat ovat hivenen ruskistuneet ja ne ovat pehmeitä. 


Mustaherukkainen olutkastike
(6-8 hengelle, lisäke lihalle)


½ punasipuli
voita (tai muuta rasvaa)
1 reilu rkl vehnäjauhoa
1 lihaliemikuutio
2 dl olutta
2 dl kermaa
4 rkl mustaherukkahilloa tai hyytelöä
suolaa
mustapippuria

Kuori ja silppua sipuli, kuullota rasvassa. Lisää vehnäjauhot ja sekoita hyvin, ettei paakkuunnu. Lisää sen jälkeen olut ja kerma hyvin sekoittaen. Lisää myös lihaliemikuutio sekä mustaherukkahillo ja anna kiehua hiljakseen 10-15 minuuttia. Siivilöi kastike ja mausta makusi mukaan suolalla ja pippurilla. Muista maistella! Sopii hyvin lihan, esimerkiksi porsaan kastikkeeksi.


Nyt kelpaa odotella vaalituloksia! Jännityksellistä iltaa kaikille toivottelee

7 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Kiitos samoin hyvää vaali-iltaa! Nuo porkkanat vaikuttavat tosi ihanilta, suurena porkkanan ystävänä taidan tehdä niitä joku kerta, mutta ne taitaa riittää pääruuaksi :-D Olen vähän laiska värkkäämään monta ruokalajia yhdellä kertaa... Noissa on ihanan yksinkertainen ohje ja ainekset takuulla löytyy kun rakuunaa kasvaa pihalla.

Cheri kirjoitti...

On teillä herkut! Noita porkkanoita aion kokeilla, rakuuna on lempimausteeni. Mukavaa iltaa.

Paula kirjoitti...

Herkkuja!

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Ihania herkkuja! Kyllä noilla vatsansa täyttäisi erittäin mielellään.

Elina kirjoitti...

Kokeilkaapas ohjetta (ja vaikka tuotakin kastiketta) ja kertoilkaa vaikka tänne, mitä piditte :)

Elina kirjoitti...

En ole piitkään aikaan käynyt ja hyvältä näyttää harmaa sävy ulkoasussa, tykkään! Ja nämä reseptit on aina yhtä ihania.

Katjusha kirjoitti...

Nuo porkkanat on kyllä herkullisen näköisiä. Täytyypä kokeilla joskus!