keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Makkaranpaistossa


Hiihtolomaan kuuluu erottamattomana osana ulkoiluaktiviteetit. Tänään kävimme paistamassa makkaraa läheisellä kodalla. Ilma oli todella kaunis sen pienen hetken, muutoin on tuiskuttanut lunta melkein koko päivän ajan. Aamupäivä kuluikin kotona keittiön laatoituspuuhissa, pikku hiljaa alkaa olemaan valmista.



 Makkaroiden lisäksi mukaan pakattiin esimerkiksi tomaatti-mozzarellaleipiä ja savulohipatonkia, nam!

Vaikka lomaviikko alkaakin hiljakseltaan kääntyä kohti loppupuoltaan, nautitaan kuitenkin vielä siitä, että kotona ollessa on hurjan valoisaa! Koko talvi onkin tuntunut tavallista pimeämmältä, joten välillä kirkkaasti pilkahteleva aurinko tuntuu ihanalta.



5 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Tämä valo on ihan mahtava juttu. Sielläpäin onkin taitanut olla huonompi keli. Mutta aurinko tulee taas takaisin, joka päivä yhä korkeammalla ja päivä on yhä pidempi :-)
Ja taas tuli nälkä :-D

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Kyllä se valo on ihana asia. Mielikin on vireämpi. Mekin saimme tänään pienen annoksen aurinkoa. Ja sitä lumituiskua.

Cheri kirjoitti...

Meilläkin on siirrytty jo ulkoruokailuun, iltapäiväteet nautitaan pihalla. Aurinko lämmittää jo mukavasti ja tuulen avulla se häivyttää tehokkaasti kinoksia.

Mamma N kirjoitti...

Hyvät herkut! Vaikuttaa juuri sopivalta lomanviettotavalta :)

Elina kirjoitti...

Saila: Täällä on kyllä saatu nauttia myös lumesta!

Myrsky: Kyllä valo virkistää mukavasti, vaikka olenkin talvi-ihminen.

Cheri: Iltapäiväteet auringossa kuulostavat ihanalta!

Mamma N: Eikös vain! :)