Kipeänä jälleen kerran

Voi, voi ja vielä kerran voi! Meillä sairastetaan jälleen kerran...


Olemme juuri saaneet Esterin antibioottikuurin loppumaan, kun Felix sairastui jälleen. Toissapäivänä poika antoi ylen kerran, eilen kahdesti ja tänään seitsemän kertaa. Mitään erityistä emme voi nyt tehdä, muuta kuin juottaa poikaa (tarvittaessa viedään taas nesteytykseen, mikäli alkaa näin helteillä kuivua) ja toivoa parasta. Varasin meille viikon päähän perjantaille ajan endoskopiaan, eli tähystykseen. Hermostuttaa ja pelottaa jo etukäteen, kun pikkuinen, laihtunut ja sairas poika täytyy kuitenkin rauhoittaa melko vahvasti operaatiota varten. Emme pääse edes omalle klinikallemme, sillä heidän endoskooppinsa on yhä matkalla Suomeen (oli jumissa matkallaan jo pääsiäisenä). Joudumme siis menemään aivan uuteen paikkaan, mutta onneksi heilläkin on kuitenkin heräämö - emme joudu heräilemään kotona eikä tarvitse itsekseen huolehtia akuutista reaktiosta.


On se niin surullisen riipaisevaa katsoa, kun pikkuinen sairastaa eikä itse voi tehdä oikein mitään :(

Eikä asiaa paranna lainkaan se, että joudun lähtemään jälleen muualle ja Felixin täytyy jäädä hoitoon. Onneksi hoitopaikka ei ole nytkään vieras, vaan Felix menee mummolaan hoitoon, minun äitini luo. Silti surettaa.


Jälleen kerran jään vain ihmettelemään ja kysymään,
"miksi taas näin".

Ilkitöitä

Talovahteilun lomassa piipahdin kotona. Vuokraisännän kanssa saimme sovittua pienistä remonttikohteista ja muista kotijutuista - vaan mikä yllätys minua odottikaan postilaatikossa?!

Joku ihana ihminen oli yrittänyt sytyttää postilaatikkoni tuleen viime yönä!!

Kirjeposti oli hieman hiiltynyt ja lehtiposti lähinnä vain mustunutta. Onneksi eivät olleet kuitenkaan täysin syttyneet tuleen, kärynneet vain. Haju oli kuitenkin erittäin paha, rikkimäinen. Koko nippu joutaa siltä seisomalta paperinkeräykseen. Onneksi juuri eilen ei ollut tullut mitään erityistä arvopostia. Postilaatikon sisus täytyy kyllä pestä. Löysin sieltä sellaisen pienen papatin tms. Ilmeisesti se on työnnetty sytytettynä luukusta sisään (meillä on lukollinen laatikko).

En ymmärrä, miksi naapureille täytyy tehdä tuollaista ilkivaltaa..
En vain ymmärrä.

Syväluotausta

Vaikka nyt ei oikein muuten jaksakaan kauheasti puuhailla, ajatella voi aina!

Osallistuin juuri blogi-arpajaisiin, ja osallistujia pyydettiin kertomaan jotakin itsestään. Noh, ikä ja sukupuoli ovat melko helppoja kertoa, nuori nainen, 20+. Kolmen kissan mamma ja itsekin varsinainen kotikissa. Loppu olikin sitten melko vaikea muotoilla. Päädyin lopulta kirjoittamaan lisäykseksi;

"Mielenkiintoisia asioita on maailmassa niin paljon, etten taida kuunaan ehtiä toteuttaa kaikkea mitä haluaisin - uusimpana willityksenä on geokätköily."

Tuntuu, että periaatteessa minulla olisi aikaa vaikka muille jakaa. Silti en jostain kumman syystä tahdo saada kaikkea tarpeellista (ja tarpeetonta) aikaiseksi. Johtuisikohan se siitä, että huomio suuntautuu aina niin moneen paikkaan yhtä aikaa? Kissat ja koti vievät tietenkin oman aikansa. Sen lisäksi minulla on aina muutama käsityö vaiheessa (tällä hetkellä ilmeisesti 7 eri projektia, jos lasken oikein) ja kaksi tuunauskohdetta odottaa tekijäänsä. Samoin on kirjojen laita, niitäkin on aina pari-kolme luvussa yhtä aikaa. Sarjoja (joita katson bokseilta) on muutama päällekkäin katsonnan alaisena, ja katsottavia elokuviakin jonossa, "sitten kun on aikaa". Kirjoitusprojektejakin on jokunen päällä, ns. pölyttymässä koneella. Samaan aikaan koetan seurata tähtitieteen uutisia (olen Ursan jäsen, en aktiivi enkä kuulu paikallisseuroihin) ja joskus katsella taivaallekin, tehdä joskus jotain taiteiluun viittaavaa (kuvataidelukion jälkeen en ole kyllä kauheasti enää ollut tästä kiinnostunut). Käyn pelaamassa sulkapalloa ja koetan nykyisin liikkua hieman muutoinkin. Osallistun toisinaan yhdistys-toimintaan. Sovellan keittiössä parhaan kykyni mukaan. Ja nykyään juoksen myös pitkin metsiä kätköjen perässä...

Luettelona lista näyttäisi jo aika pitkältä. Enkä edes tullut varmasti maininneeksi kaikkea. Välillä mietin sitäkin, sortuuko moni asia sen tähden koska tahtoisin tehdä monta asiaa yhtä aikaa? Tietyissä asioissa olen aika jämäkkä persoona, jos niin voisi sanoa. Jämpti. Säntillinen. Tarkka. Harrastuksiin en sitä kuitenkaan viitsi ulottaa, ainakaan sillä tavoin mitä moni ehkä kuvittelisi. Puuhaan aina sitä, mikä tuntuu juuri sillä hetkellä hyvältä. Olen huomannut, että heittäydyn asioihin intohimoisemmin nykyään. Jos paneudun johonkin, paneudun siihen täysillä ja tätä paneutumista kestää sitten oman aikansa. Tästä seuraa auttamattomasti kausiluontoista toimintaa ja niin kauan kuin se tuntuu itsestä hyvältä, aion jatkaakin samalla linjalla. Viime aikoina olen huomannut valitettavan monta henkilöä, joille harrastukset ovat muodostuneet rasitteiksi ja tekemisen riemu on muuttunut suoritusluontoiseksi. Olisi vallan kauheaa joutua elämään toisten odotusten tai tiettyjen normien mukaisesti, varsinkin jos asia koskee niinkin mukavaa asiaa kuin harrastamista.

Voisin siis kenties määritellä itseni mielialojen mukaan toimivaksi projekti-ihmiseksi, jolla on aina monta rautaa tulessa?

-

Älkää siis ihmetelkö, jos joku projekti joskus seisoo, seisoo ja seisoo ;)



Mitä te harrastatte, ja millaisiksi tekijöiksi itsenne luokittelette?

Täti-asennetta

Sunnuntain Strömsössä oli täti-vieraita. Tultiin siihen tulokseen, että nuori nainen ei voi olla "oikea täti-ihminen". Toisaalta oltiin sitäkin mieltä, että tätiys on vain asennekysymys.

Nuoresta iästäni huolimatta olen aina ollut tätimäinen. Olen koti-ihminen, oikea kotihiiri. Tai kotikissa paremminkin ;) Teen käsitöitä, leivon ja kotoilen. Ns. pintaliito ei vain ole minua varten.

Nyt on kuitenkin täti-statukseni saamassa lisäpontta: ensimmäiset harmaat hiukset!!

Ei vielä tässä iässä pitäisi, mutta minkäs teet. Äiti oli harmaa jo parikymppisenä, joten luulin että en olisi perinyt tätä harmaantumis-geeniä koska olen jo vanhempi. Toisin kuitenkin kävi! Ensimmäisen paniikin aallon mainingeissa nypin kaikki valkoiset hiukset pois. Yön nukuttuani osasin jo suhtautua asiaan rauhallisemmin. Tämä on taas niitä asioita, joille ei mitään voi. Toiset harmaantuvat aikaisemmin kuin toiset, mutta harmaantuvat kuitenkin. Saahan sitä väriä pullosta, jos siltä tuntuu!

Jatkossa saan värjätä ahkerasti, jos mielin pitää tumman tukan edelleenkin!

Kuka teidän mielestänne voi käyttää täti-statusta?

Ihanaa naistenpäivän iltaa kaikille ihanille naisille!
Ja mukavaa laskiaistiistaita kaikille myös!

Kevät tulee - haaveilun aika

Uskomatonta, miten kauhean nopeasti aika menee eteenpäin!

En ole kunnolla ehtinyt päästä talveen ja tähän vuoteen kiinni, kun huomasin maanantaina hankkimastani kalenterista (kyllä, ostin tämän vuoden seinäkalenterin näin myöhään) että virallista talvea on jäljellä enää muutama viikko! Minne tämä talvi taas katosi?

Ostan joka vuosi Mauri Kunnas-kalenterin.
Olen Mauri-fani!

Ajatukset siirtyvät melkein automaattisesti jo siihen, että lumet sulavat "pian" pois. On sitä kyllä riittänytkin tänä talvena, omassa pihassani on ainakin henkilökohtainen lumiennätykseni. Rinnemännyt (jos se on niiden oikea nimi?) ovat painuneet kokonaan kasaan lumen alle. Alkutalvesta kopistelin lumia aina pois, mutta nyt pitkään poissaoltuamme lumi oli vienyt voiton puista. Voi siis olla, että rinnemännyt ovat hiukkasen kärsineet, ennenkuin valtava lumikasa on poissa. Jouluvalotkin ovat yhä siellä paikoillaan, ja jollei tämän kesän aikana tehtävää pihan raivausta olisi suunniteltu tehtäväksi, jättäisinkin ne sinne. Neljästä viimeisestä syksystä viisastuneena olen nimittäin päättänyt ripustaa valot paikoilleen jo syyskuun aikana. En palamaan ihan silloin vielä, mutta paikoilleen kuitenkin. On ne vaan niin paljon helpompi asentaa paikoilleen lauhalla kelillä ja ilman lunta. Siihen nähden tuntuisi nyt hieman turhalta edes irrottaa niitä pois, jäisihän siihen väliin vain reilu nelisen kuukautta aikaa. Havutuksien ja lumikasaan kaatuneen kuusen valot kyllä palavat yhä iltaisin muutaman tunnin, ajastimen avustuksella. Muita pihavaloja ei sitten tarvitsekaan poltella :)

Kuusiaitaa harvennettiin viime vuonna - nykyisin tuolla paikalla on ulkovarastoni.

Ajatukset siirtyvät siis vihertämiseen. Olen suunnitellut sitä, mitä kaikkea sitä oikeastaan istuttaisikaan pihamaalle tulevaksi kesäksi. Kissojen takia en edes haaveile omista taimista, enkä kyllä tiedä, taipuisiko kasvitietoni ja -taitoni edes siihen. En ole näet mikään valtava lahjakkuus puutarhan puolella, vaikka haaveilenkin siitä, että tulevaisuudessa olisin kesäisin omavarainen vähintäänkin yrttien suhteen (ja monen muunkin lajin suhteen!). Haaveilen myös kasvihuoneesta.


Tulevana kesänä meillä kukkivat ja kasvavat orvokit, lapinorvokit ja toistaiseksi tuntemattomaksi jäänyt amppelikukka, jonka nimeä en mukamas yhtenäkään kesänä ole tullut tarkastaneeksi torilla asioidessani (saa auttaa tunnistamisessa, kuva alla!)... Miniruusu, muratti ja amppelimansikka ainakin, ja olen haaveillut hyvin monena kesänä amppelitomaateista. Porkkanat, salaatti, basilika, minttu, rakuuna, salvia, rosmariini, ruohosipuli, persilja. Auringonkukat ja ehkä vähän kehäkukkaa. Oi. Asunnon puolesta meillä on pieni perennapenkki, mutta sen sisältöön en ole kauheasti perehtynyt menneinä vuosina.

Terassin ulkoasuakin tulee aina mietittyä näin kevään korvilla. Normaalisti olen puhdistanut ja öljynnyt pihakalusteet vapuksi, mutta saapa nähdä kuinka käy tänä keväänä. Pidän sisustamisesta muutenkin, joten miksei pihallakin. Nykyään pitäisin ehkä enemmän valkoisesta kuin tuosta puunsävystä, mutta toisaalta itse talo on niin "ronskin" näköinen, että valkea kalustus ei ehkä tähän kävisi. Ehkä sitten joskus hion nuo ja kokeilen maalausta, ehkä siellä ihan omassa kodissa ;)

Tällaiselta tuo terassi näytti silloin, kun muutin tähän ;

Ja tämäntyyliseltä heti toisesta kesästä alkaen;


Sellaisia haaveita tällä kertaa!

Surullinen perjantai

Olin tänään hautajaisissa.

Hautajaispäivät eivät koskaan ole mitenkään iloisia tai hilpeitä, mutta tänään suruväen ajatukset olivat kuitenkin ehkä enemmän rakkaissa muistoissa kuin pelkästään surussa. Vanha ihminen, jonka elämään mahtui laaja kirjo kaikenmoisia kokemuksia, saatettiin viimeiseen lepoonsa.


Erityisesti eräs kohta papin puheessa kosketti minua kovasti. Seuraavat sanat ovat Saarnaajan kirjasta (Saarn. 3:1-8);

1 Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla.
2 Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta,
3 aika surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa,
4 aika itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia,
5 aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä, aika on syleillä ja aika olla erossa,
6 aika etsiä ja aika kadottaa, aika on säilyttää ja aika viskata menemään,
7 aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen, aika olla vaiti ja aika puhua,
8 aika rakastaa ja aika vihata, aika on sodalla ja aikansa rauhalla.

Sitähän se elämä tosiaan on; aina on jonkun tai jonkin aika tulla ja toisen mennä. Kukaan ei pääse tätä elämän kiertokulkua pakoon. Tämä elämän tosiasia olisi hyvä jokaisen muistaa arjessa. Nautitaan elämästä kun voidaan!

Jo kokonainen vuosikymmen

Uskomatonta, miten vikkelään aika kuluukaan... Tasan kymmenen vuotta sitten isäni siirtyi ajasta ikuisuuteen. Vieläkin tuntuu mahdottomalta ajatukselta, että yksi elämäni tärkeimmistä henkilöistä on ollut poissa jo noin kauan.


Kävin tänään äidin kanssa hautausmaalla viemässä kynttilän ja kukkia isän muistolle. Uskomaton määrä lunta! Toisaalta, tuolla alueella on aina ollut paljon lunta... Nimittäin n. 50 metriä vasempaan, niin meidän entinen kotimme sijaitsee siinä. Äidille taisi olla liikaa, kun näki makuuhuoneen ikkunasta haudalle. Näki aina tarkastaa, paloiko kynttilä vielä. Eikä se kyllä ollut herkkua kenellekään, varsinkaan kun isä kuoli kotona. Ehdimme asua kahdestaan tuossa talossa vähän yli vuoden, muutimme pois paikkakunnalta seuraavan vuoden hiihtolomalla. Ja nyt olen ollut paluumuuttaja jo yli neljä vuotta, niin se aika vain kulkee eteenpäin.


Jätimme lumen koskemattomaksi ja laitoimme kukat ja kynttilän vain haudan kohdalle lumipenkkaan.

Lepää rauhassa isä, missä ikinä sitten oletkin.

Sopiva ilta mietiskelemiseen

Viime yönä luonto näytti taas voimansa, kun perhepiirissä koettiin sekä uuden elämän ihme ja kuoleman kyläily. Näin se luonnon kiertokulku vain menee, että uutta syntyy vanhan tilalle, vaikka se toisaalta surullinen ajatus onkin.

Viime aikoina olen miettinyt taas paljon elämän kulkua yleensäkin, ja olen nyt tehnyt paljon huomioita pitkin tätä talvea ja viime syksyäkin täältä blogimaailmasta. Ja muutenkin nettimaailmasta, foorumeilta jne. Olenko pessimisti, jos väitän, että maailma on mennyt taas huonompaan suuntaan?

Yksi huomioistani koskee suoraa kommentointia, johon kenties nimimerkin antama suoja vaikuttaa varmaankin mitä suurimmissa määrin. Moni on herännyt siihen todellisuuteen, että oma itsensä saa ja pitääkin olla. Mutta millä tavoin tämä olisi huono asia, miksi näen siitä nykyään lähinnä vain negatiivisen puolen?

Moni blogi ja foorumikirjoitus "huutaa" kirjoittajansa tyyliä ja mielipiteitä. Siihen saakka näen sen positiivisena, kunnes omaa mielipidettä aletaan pitää ainoana ja oikeana. Nämä henkilöt, jotka aikaisemmin saattoivat kärsiä jonkinasteisesta syrjinnästä ja jotka mahdollisesti joutuivat muokkaamaan omia mielipiteitään yleisen kannan mukaiseksi, vaativatkin nyt samaa kuin heidän entinen vastapuolensa - minä ja minun näkemykseni on oikein, kauheaa miten tuo julkeaakin ajatella tuolla tavoin!

En tiedä miksi, mutta huomasin tällaisia ajatusmalleja toteuttavia kirjoituksia erityisesti nyt viime joulun alla. Joulunhan pitäisi olla vähintäänkin iloista antamisen ja rakkauden aikaa, ja vaikkei joulua edes viettäisi, miksei senkin ajan voisi viettää silti rauhallisesti, toisia kunnioittaen? Jaksan siis ihmetellä, miksi persoonallisuudesta tahdotaan melkein väkisin muokata negatiivinen asia.

Yksi erityisen pistävä kommentti koski jotenkin lahjojen paketointia. Kirjoittaja pohti tekstissään sitä, miten joku voikin pitää kaupallisista lahjapapereista - nehän ovat rumia ja epäekologisia, kuka sellaisen paketin tahtoisi? Ei hän ainakaan, mieluummin olisi ilman lahjaa. Ajattelin pitkään tuota kommenttia (joka siis ei ole suora lainaus mistään) ja sitä, miten määrittelin itseäni paketoijana, lahjan antajana ja saajana. Milloin lahjojen paketoinnista tuli sellainen asia, jolla voi lytätä toisen ihmisen lyttyyn? Minäkin pidän luonnollisista paketeista, mutta paketoin lahjojani myös kaupalliseen lahjapaperiinkin. Tähän saakka en ole edes tullut ajatelleeksi, että joku voisi hyljeksiä antamaani lahjaa paketoinnin perusteella, mutta ilmeisesti sitäkin pitäisi alkaa pohtimaan... On hyvä, että ihmiset panostavat omannäköiseensä tekemiseen, mutta entä ne, joita ei kiinnosta, joilla ei ole aikaa tehdä paketteja tuntitolkulla, tai vielä pahempaa - ne joiden mielestä kaupallinen lahjapaperi saattaisi jopa näyttää kauniilta?

Iva, inho ja jopa lievä aggressio saattaa kuultaa toisinaan kommenttien läpi.

Tyhmä, mauton, osaamaton, ruma.

Minun tapani on uniikki, näin asiat hoituvat oikeaoppisesti!

Luultavasti tämäkin kirjoitus on hukkuva bittiavaruuden syövereihin, eikä se saa mitään muutosta aikaiseksi. Kun oikein tarkkaan katsoo, niin eikös tämäkin ole pohjimmiltaan juuri sitä, mitä tällä tekstillä koetan alunperinkin kritisoida? Silti harmittaa moinen maailman kulku.

Perinteinen "antaa kaikkien kukkien kukkia" sopisi tähän nyt erittäin hyvin.. Ainakin niin kauan, kunhan nämä kasvavat kukkaset eivät tuhoa toisten kasvualaa ;)

Ei muututa sellaisiksi, mistä emme alunperin itsekään pitäneet!

Käveleekö lemmikkisi kadulla vastaan?

Aloin eilen illalla pohtimaan tätä oikein urakalla, että käykö kenellekään muulle koskaan samoin kuin minulle..?

Lemmikkimmehän ovat omalaatuisia kasvonpiirteiltään ja tietenkin muiltakin ominaisuuksiltaan. Aika harvoin, mutta joskus kuitenkin, huomaan, että joku ihminen muistuttaa erehdyttävästi jotakin tuttua eläintä. Näin kävi minulle taas hiljattain!

Normaalisti kun käyn kaupungissa, käyn samalla reissulla jossakin syömässä jottei heti kotona tarvitse alkaa muun puuhan ohella tekemään ruokaakin. Viime aikoina erääseen ravintolaan on tullut melko nuori, pikkuinen poika harjoittelijaksi. Ja ketäs tämä suloinen pikkupoika muistuttaakaan? No meidän Felixiä!

Nämä kuvat tulevat aina mieleeni, kun poika sattuu olemaan työvuorossa minun asioidessani;



Ihan samat kasvonpiirteet ja kaikki...
Olenkin ristinyt pojan mielessäni "Isoksi-Eeniskiksi" ;D

Kuvia mökiltä - remontti viittä vaille valmis?

Olemme rempanneet mökkiä taas kesän ajan ja nyt olenkin laskeskellut, että viiden kohteen jälkeen on valmista! Ensi kesänä maalaamme kolme ulkorakennusta (aitan, tavara-aitan ja ulkohuussin) ja uusimme saunan & pukuhuoneen sekä rakennamme viimein sen penkin sinne laiturin päähän. Olisiko sitten valmista? Toistaiseksi remontissa on mennyt kaksi kesää, toivottavasti seuraava kesä on jo viimeinen. Tosin olen jo alkanut haaveilemaan ulkoilutarhasta kissoille...

Tässä pieni kuvakavalkadi mökiltä;


Kun sisustajia on kaksi, ja molemmat aivan eri ikäisiä, menee jotkin asiat aina valitettavasti ristiin. Mökillä ei ehkä vieläkään näytä aivan siltä kuin itse haaveilen, mutta kompromisseihin on pakko päätyä ja myönnytyksiä tehtävä joskus urakallakin. Joskus tulevaisuudessa sitten, vai miten se nyt menikään? Nahkainen vanha nojatuoli on varsinainen hirvitys ulkonäöltään, mutta ai että se on tuossa näppärä! Pyörivä tuoli on aivan pakollinen tuossa kohtaa, pyöriipähän sitten takan ja television välillä.. Ja onhan tuolilla muistoarvoakin; siinä isäni aina torkkui katsoessaan kympin uutisia! Toinen nojatuoli, tuo violetti tuolla kuvissa, tulee saamaan päälleen tummansinisen päällisen jossain vaiheessa, toivottavasti jo ensi kesänä. Minua himottaisi niin kovasti maalata nuo kalusteet valkoisiksi, mutta katsoo nyt, mitä muut osalliset ovat mieltä. Tahtoisin muutenkin enemmän valkoista ja merihenkistä väritystä, oi!

Saunan suhteen olen ainakin saamassa tahtoni lävitse - siitä ideasta ovat muutkin pitäneet. Ensi kesänä melkoisen kammottava kaakelisaunamme muuttuu tummaksi, savusaunamaiseksi unelmasaunakseni! Saman käsittelyn saa melko epäkäytännöllinen pukuhuoneemmekin, sinne on tarkoituksena tehdä hieman säilytys- ja istumatilaa, sekä piilottaa veden järvestä nostava pumppu...

Näihin haaveisiin jään tällä kertaa.

Kaunista keskiviikkoa sinulle toivottaen,