Joulukuun yhdeksäs

Näin joulukuun yhdeksännen kunniaksi flunssa meinaa rantautua minullekin. Lämpö nousi tuossa alkuillasta jonkin verran, joten jännitetään nyt kuinka käy! Ei olisi kyllä mitenkään aikaa sairastaa, mutta parempi tietysti tällä viikolla kuin ensi tai sitä seuraavalla viikolla, vai mitä?

Tämä kuva on seikkaillut täällä ennenkin, mutta satuin taas katsomaan sitä ja aina vain se jaksaa minua hymyilyttää. Hassu kissa! Fabu oli kyllä siitä kiltti kissa, ettei se tehnyt juuri koskaan mitään jäynää. Ei purrut tai syönyt koskaan esimerkiksi pakettinaruja.
Koetapa tehdä samoin noiden pikkukissojen kanssa...

 

Muistojen poluilla

Tänään on taas päivä, jolloin tulee ajateltua normaalia enemmän Fabua. Aikaa tulee nyt kuluneeksi kolme vuotta, saman verran kuin pikkukissatkin täyttävät myöhemmin tässä kuussa. Ihmeellinen on elämä; kun jostakin luopuu, saa jotain tilalle...

Kolme vuotta sitten elettiin paraikaa viimeisiä hetkiä. Voi sitä surun määrää kun eläinlääkäri lopulta soitti pojan siirtyneen "paremmille hiirestysmaille". Nyt kolmen vuoden jälkeen suru on jo erilaista, ei niin akuuttia vaan enemmänkin kaipausta ja lämpimiä ajatuksia.

Voi, missähän mekin oltaisiin mikäli Fabu ei olisi sairastunut? Kenties vielä entisessä asunnossa, tai sitten jossain ihan muualla kuin täällä. Elämä olisi yhtä jossittelua, jos sille antaa vallan.

 Ensimmäiseltä illalta.

Ikävään ei ole kuitenkaan tarjolla muuta helpotusta kuin muistot ja tieto siitä, että kaikki on nyt paremmin. Ei ole särkyjä eikä kipuja. Pikkukissat, joita siis edelleenkin pikkukissoiksi nimitetään, pitävät huolta elämän aktiivisuudesta.

Muistojen täyteistä lauantai-iltaa!

Joulukuun 11: Jouluisia muistoja

Kaksi vuotta sitten

Kaksi vuotta sitten siirtyi Fabu vehreämmille hiirestysmaille.

 Taistelu oli kova, mutta lyhyt.

 

Onneksi muistot jäävät!

Tasan vuosi sitten...

Fabu eleli viimeisiä minuuttejaan näillä hetkillä. Puoli kymmenen maissa lääkäri soitti, että poika on kuollut happikaapissa.

En voi ymmärtää, miten aika on kulunut taas näin nopeasti...




Lepäile rauhassa siellä missä ikinä oletkin, pysyt aina muistoissamme.

Karvaista asiaa

Muutamassa blogissa olen huomannut karva-aiheisia päivityksiä kevään mittaan.

Karvaa irtoaa meilläkin näistä kolmesta ihan kiitettäväksi. Mikä siis avuksi, tai edes helpotukseksi?

Ruokavaliolla voi varmasti vaikuttaa karvojen lähtemiseen ja muutenkin ihon ja turkin kuntoon, mutta siitä ei pääse yli eikä ympäri - kissasta tulee aina lähtemään karvaa. Harjaaminen on nielemistä parempi vaihtoehto, ja voihan sitä ajatella myös kodin siisteydenkin kannalta. Karvatupoilla on tapana pesiä ja lisääntyä.

Meillä karvataistoon on lähdetty seuraavanlaisin "asein":

Vasemmalla furminator, keskellä tavallinen karsta ja oikealla minun vanha vauvaharjani.

Ensin harjataan furminatorilla suurin osa karvoista pois. Sen jälkeen karstataan talteen furminatorin jäljiltä jääneet irtokarvat ja lopuksi kiillotetaan turkki vauvaharjalla.

Furminator on minusta äärettömän kätevä peli, eikä meillä ainakaan kenenkään iho ole siitä kärsinyt. En ole ensimmäisten kertojen jälkeen huomannut edes hilseilyä. Ehkä ensimmäiset kerrat jännittivät jostain syystä?

Tämän päivän saldo on tällainen suuren kananmunan kokoinen tiivis pallo, kolmesta kissasta:


Harjatessa täytyy olla tarkkana, etteivät karvat päädy leikkeihin. Jaa miksikö? Minä säästän karvat. Niitä on kertynyt jo suurehko pussillinen, olenhan kerännyt niitä jo useamman vuoden. Pussissa on Fabusta peräisin olevia harmaita karvoja (jännä juttu muuten, että mustavalkoisen kissan karvat ovatkin harmaita!) ja nyt tämän kolmikon punertavaa karvaa.

Mitäkö sitten aion näillä karvoilla tehdä? Minä säästän lapas-lankoja. Kunhan karvaa on kertynyt tarpeeksi, aion kehräyttää karvat langaksi ja tehdä niistä lapaset. Ei pidettäväksi, siihen ne ovat liian arvokkaat, mutta muistoksi ja koristeeksi.

Syitä ja seurauksia

Eilen saapuivat ruumiinavauksenkin tulokset, uurnan lisäksi. Tuntui melko raskaalta avata se kirje, ja taisivat ne kädetkin täristä melkoisesti. Olin pyöritellyt erilaisia vaihtoehtoja mielessäni, joten toisaalta oli hyväkin saada asia selville.

Ainoat muutokset löytyivät sydämestä, joten ns. viralliseksi kuolinsyyksi tuli äkillinen sydämen vajaatoiminta. En ollut käsittänytkään, miten moninaisia oireita se voikaan pitää sisällään! Koska mitään muutakaan selitystä ei löytynyt, pakko kai tuo on hyväksyä. Mitään ei kuitenkaan olisi voinut tehdä. Tuntuu jotenkin käsittämättömältä, että toissa syksynä kuollut mummoni kuoli täsmälleen samaan vaivaan! Muutenkin välillä ei tahdo jaksaa ymmärtää, että ennestäänkin pieni lähiperheeni kutistuu aina entisestään. Fabu liittyi nyt parinkymmenen edesmenneen perheenjäsenen, ystävän ja eläinystävän joukkoon tällä vuosituhannella. Lapsuuden perheestäni minulla on jäljellä vain äiti!

Mutta itsesääliin on turha vaipua. Pakko myöntää, että joskus minulla on siihen taipumusta. Sitten kuitenkin täytyy muistaa, että monella menee huomattavasti huonommin ja onhan minulla niin paljon mistä olla kiitollinen.

Toivon lujasti, että omaan pieneen (tällä hetkellä siis yhden hengen -) perheeseeni liittyy toinenkin jäsen piakkoin. Olen tutustunut hiljakseltaan hurmaavaan kissapoikaan, joka etsii kotia. Ajattelin ensin, että tämä tulee liian nopeasti, mutta silti tämä tuntuu oikealta. Voisi sanoa, että minulla on "tunne". Tämä kissapoika on niin samanoloinen tavoiltaan kuin Fabukin, vaikka en tietenkään hae ketään Fabun "korvaajaksi". Hauska sattuma vain. Toivon todella, että tämä onnistuu. Ensi perjantaina lähden tapaamaan tätä poikaa, ja sitten tiedän kertoa enemmän.

Ei siis saa jäädä tuleen makaamaan, vaan elämän on jatkuttava.
Tulipa eteen sitten mitä tahansa.

Fabrizio

Fabrizio

09.10.2007 - 15.06.2010

Olit luonamme niin pienen hetken.


"Päivänä kauniin kesäisen
hiljeni sydän kultainen.
Lähtösi vaikea kestää on
surumme suuri ja sanaton."

Olet aina sydämessäni.
Lepää rauhassa, pieni enkeli-kissani.

Lopun ajat

On jotenkin niin ontto olo. Valvoin viime yön ja vein kaikki pojan tavarat äitini luo. Sen verran pojalla oli tavaroita, että kaksi henkilöautokuormallista niistä syntyi. Ensimmäistä kertaa melkein neljään vuoteen tuntuu, että asun liian suuressa asunnossa, kun nyt kerran jäin yksinäni. Huoneet tuntuivat niin tyhjiltä ja hiljaisilta. Varsinkin kun kaikki pojan huonekalut ja muut ovat kerran poissa. Normaalisti sitä on aina jotain ääntä kuulunut pojan puolesta, kun oli niin kamalan kova juttelemaan ja kehräämään.

Aamusta kävin vielä viemässä pojan mukaan toissa talvena neulomani ja ristipistoin merkkaamani viltin. En enää käynyt katsomassa poikaa, kerran yöllä jätettiin jo pitkät jäähyväiset. Fabu joudutaan lähettämään Helsinkiin ruumiinavaukseen, kun kuoli niinkin oudoissa olosuhteissa. Tuntuu vähän kamalalta, kun tuhkaus on avaamisen jälkeen ainoa vaihtoehto, mutta valitsin pojan näköisen uurnan ja muutaman viikon kuluttua poika tulee "takaisin kotiin".

Viimeisinä elintunteina koetettiin kaikki mahdollinen, ja oltiin valmiita lähtemään Helsinkiin Yliopistolliseen eläinsairaalaan tehoyksikköön hoitoon, vaikka siellä hoitovuorokauden hinnaksi saattaa tulla jopa pari tonnia. Siellä etelässä oltaisiin voitu ottaa esimerkiksi magneettikuvat (tämä tosin olisi vaatinut Vantaalla käymisen, kun Helsingissä ei ole neurologia kesäisin paikalla) ja tosiaan siellä olisi ollut maan paras teho-osasto. Tila kuitenkin heikentyi jo sillä välin kun menin paikalle, joten siirtäminen ei tullut enää kysymykseen. Koetettiin erilaisia lääkkeitä, jos tila olisi parantunut edes sen verran, että olisi jaksanut siirtämisen. Pohdin kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja, olin valmis harkitsemaan myös kotimaan lentoja jos olisi kestänyt nousun ja laskun, sillä oltaisiin päästy nopeasti perille, kun lentokenttä olisi ollut niinkin lähellä. Fabu ei kuitenkaan pärjännyt enää ilman lisähappea viimeisinä elintunteinaan, ja sai opiaattisen kipulääkityksen lisänä diapamia jotta pysyi rauhallisena. Erilaiset laajakirjoiset antibiootit eikä kortisoni auttaneet mitään. Lopulta poika oli mitä ilmeisemmin vain nukahtanut happikaapissa, tuskin oli ainakaan tuntenut kovin paljon kipua.

Niin nukkui pieni kissapoikani Fabrizio ikiuneen 15.06.2010 n. klo 20.45 lyhyen sairauden uuvuttamana.

Enää ei näytä hyvältä

Poika joutui taas viime yönä klinikalle, ei pärjännyt kotona kuin hetken.

Keuhkoista paljastui muunnoksia, hengittää vaivalloisesti. Sai viime yön happea ja laajakirjoista antibioottia.

Jos on keuhkokuume, on vielä vähän toivoa, mutta jos ei ole, niin lopun hetket on käsillä.

Mietin viime yön ja tämän päivän, kuinka voisin antaa lopetuskäskyn jos siihen tilanteeseen nyt mennään. Jos saisin, niin toisin pojan pariksi tunniksi kotiin käymään, jotta saataisiin olla vähän aikaa niinkuin mitään pahaa ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

En tiedä.

Rikki revitty

Eilen Fabu oli aivan vaisu eikä siihen saanut kontaktia. Maha oli sekaisin ja tahtoi vain paeta piiloon.

Päivystyksessä kuumetta oli 41 astetta, muuten ihan ok. Sai kuumelääkettä ja ripuliin lääkettä.
Iltaan saakka kaikki näytti menevän ihan hyvin, mutta puolen yön jälkeen jouduttiin lähtemään kiireellä uudestaan päivystykseen. Pojalta alkoi pettää jalat alta, kävely oli heikkoa eikä jaksanut kävellä kuin ehkä metrin kun kaatui. Sydän- ja keuhkoäänet normaalit, ja neurologiset vasteet hyvät. Vasenta reisilihasta aristaa erityisesti. Ei mitään käsitystä mikä sillä on, kun nyt alkaa hiljakseltaan ilmestyä noita oireita. Joutui jäämään sinne tippaan ja seurattavaksi, ei mitään hajua milloin pääsee pois. En osaa sanoin kuvailla, miltä tuntui kun piti jättää ihmettelevä ja sairas kissa katsomaan jälkeensä.

Tänä aamuna Fabu oli ollut suhteellisen reipas vieraasta ympäristöstä, suuresta tippapaketista ja kaulurista huolimatta. Kohta lääkärin pitäisi soittaa ja kertoa mitä kokeita tänään tehdään.

Ja että pääseekö poika kotiin tänään vai joutuuko jäämään sinne :(

Surevin terveisin

Peljästys

Tämä päivä on repinyt hermoja ja kyynel on ollut herkässä, vaikka kaikki onkin nyt hyvin.

Jouduimme menemään tänään eläinlääkäriin, kun matkustusongelmiksi luulemani oireet näyttivätkin olevan muuta ja jatkuivat vain. Toki ennenkin on ollut matkapahoinvointia, aina, mutta nyt siis oirehtiminen jatkui.

Eläinlääkärissä tuli melkolailla yllätyksenä, kun poika jouduttiinkin nukuttamaan. Sydäntä riipi katsoa, kun pikka raasu nyykähti nenälleen. Nukutuksessa tyhjennettiin virtsarakko ja otettiin verikokeet. En oikein osaa kuvailla sitä tunnetta, kun pieni vietiin pois näkyvistä. Mieli täyttyi kaikista kauhukuvista, mutta onneksi se kuitenkin meni hyvin. Virtsatietulehdusta ei ollut, mutta munuaisissa tai maksassa saattaa olla jotakin. Vaikka voi olla, että onkin vain jokin ohimenevä häiriö vain. Saatiin antibioottia, särkylääkettä ja virtsatielääkkeitäkin kaikesta huolimatta, kun ei juo niin kovin kunnolla.

Heräämistä odotin kuin kuuta nousevaa, olin varmaankin lähes neuroottinen kun tarkastin että poika varmasti hengittää. Onneksi herääminen meni kuitenkin ongelmitta, ja poika on nyt jo melko reipas.


Ei kuitenkaan tehnyt mitään alleen, eikä oksennellutkaan. Herättyään söi ja joi vähän ja on torkkunut melkolailla äidissä kiinni uusia unia. Onneksi.

Ensi viikolla tulevat verikokeiden tulokset, sitten katsotaan tarvitseeko lääkitä vai ei. Ja murehditaan sitten jos tarvitsee murehtia. Jospa ei.

Vaan kyllä sitä varsinkin näinä hetkinä muistaa, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä.

Mitenkä elämä olisikaan tyhjää ilman tuota karvalasta!

Matkaongelmia

Palailimme tänään takaisin kotiin pitkästä aikaa. Josko tällä kertaa pidempään ja paremmalla onnella saisimme olla kotona. Tosin kosteusongelmista johtuen edessä taitaa olla pakoltakin toista kuukautta kestävä remontti, mutta koska ajankohta on vielä kysymysmerkki, en jaksa stressata huoneiden suojaamisesta enkä evakkoasumisesta ihan vielä.

Kun Fabu matkustaa mukana, matkaamme poikkeuksetta aina autolla. Olen nyt myymässä oman autoni pois, sillä käytän äärettömän vähän sitä. Ja äidin kyydillä tai autoa lainaamalla pääsee hyvin, ellei julkisilla matkaaminen onnistu. Onneksi asumme äidin kanssa sen verran lähekkäin, ja muutenkin suosimme kimppakyytejä, esimerkiksi ruokakaupassa käymme aina yhdessä. Suotta menisimmekään kahdella autolla kun voi hyvin käyttää yhtä.

Logistiikkapuoli hoituu siis hyvin, mutta tuo matkustaminen itsessään ei niinkään... Fabu kärsii nimittäin hurjan kovasta matkapahoinvoinnista. Auton ei tarvitse liikahtaakaan, pelkästään käynnistyä, kun itkeminen alkaa. Lyhyilläkin matkoilla (alle 15 km) on joko ripulia tai sitten raukka oksentelee. Mökkireissuilla meillä pitää pakostakin olla matkavessa mukana, muuten ei tule matkanteosta yhtään mitään.


Nytkin pikkuinen nukkuu sängyssä toipumassa kotimatkasta. Söi onneksi ihan suhteellisen reippaasti ja ruoan mukana joi myös, joten sinänsä hätää ei ole. Sydäntä vain raastaa katsella ja kuunnella tuota kerta toisensa jälkeen. Tähän saakka ollaan kokeiltu montaakin konstia, esimerkiksi Feliway-naamaferomonivalmisteita ja jopa autossa sylissäkin matkustamista. Vaan mikään ei auta. Mitä ihmettä siis kokeiltaisiin nyt? Yksinkään lasta ei voi jättää kovin pitkäksi aikaa kun ketään hoitajaa ei ole lähellä. Tuore ruoka, puhdas vesi ja hiekkalaatikon siivoaminen asettavat ehdottomat rajat yhteen yöhön. Toki jos kyse olisi edes parista päivästä, voisi joku hoitajakin järjestyä, mutta useamman päivän tai viikkojen reissuilla on pakko matkata yhdessä.

Olen hieman eksyksissä tämän ongelman kanssa, ja kaipailisin kovasti jotakuta, joka pystyisi auttamaan.

Pienten hampaiden harjausta

Tiistaina meillä oli jälleen pienen kissapojan lääkäri. Kaikki oli muuten kunnossa, mutta hammaskiveä oli hivenen. Ei tarvinnut kuitenkaan alkaa sitä poistamaan.

Sittemmin meidän kylppärin kaappiin on ilmestynyt pieni hammasharja ja ylimääräinen putkilo "hammastahnaa";

Eikö olekin varsin söppänät :)

Joulu kultainen

"Miksei se pukki jo tuuuuleeeee....."

"Hiirten invaasio" :)

Mouse in the house

Urakoimani isoäidinneliöpeitto valmistui kuin valmistuikin jouluksi!







Tuuli tuima tuiversi koko joulun ajan, ja pakkastakin oli reippaat -27 '.

Lehtijuttu

Unohtui vallan aiemmin mainita, että tänään postilaatikkoon kolahti kiva yllätys! Kotikissayhdistyksen Kotikissa-jäsenlehdessä on juttu meidän Fabriziosta :)

Nenäpäivä

Tänään vietetään Suomen ainoaa ja upeinta NENÄPÄIVÄÄ!

Puolivirallinen Nenä-agentti.
Vähän liikahtanut kuva, mutta kuvastaa hyvin sitä, kuinka hyvä lelu nenä on :)

Nenäpäivänä tarkoituksena on auttaa erityisesti kehitysmaiden lapsia ja naisia.

Haastankin jokaisen blogiani lukevan osallistumaan Nenäpäivään!
Rahalahjoitukset eivät tietenkään ole ainoa keino osallistua auttamiseen; halaa, soita, kyläile - rakasta ylipäätään lähimmäistäsi! Näin tekemällä luomme parempaa huomista.

Puolivirallisen Nenä-agentin kiitosvilkutus jokaiselle auttajalle!

Iloista Nenäpäivää ihan jokaiselle!!!