Yritteliästä

Huomasinpa juuri, että en ole liikkunut blogistaniassa melkein ollenkaan koko viikolla! Syy tähän on ihan selvästi se, että aloitin maanantaina yrittäjyysopinnot ja aika on kulunut lähestulkoon vain niiden parissa. Opinnot kestävät kolmisen kuukautta ja viikossa koulupäiviä on tällä hetkellä kolmesta neljään. Alunperin olin siinä uskossa, että opintoja saattaisi olla jopa kuusikin päivää viikossa, muttei onneksi sentään (ainakaan koko aikaa -huh!). Näissäkin on jo riittämiin sulattelemista.

Odottavan aika on muuten toooodella pitkä, mutta toivottavasti odottajan tunnelin päässä näkyisi kirkasta valoa tämän kuukauden aikana. Kissat jaksavat silti ilostuttaa puuhillaan, ihan aina.

Katselen tässä nyt parhaillaan vuoroin vaihtuvaa maisemaa; välillä sataa vettä, välillä suuren suuria lumihiutaleita. Kevät vyöryy päälle mitä suurimmalla voimallaan ja kunnollisesta talvesta on turha enää edes haaveilla. Uskottava se on, eikä auta itku markkinoilla. Onneksi keväässä ja kesässä on sentään hyviäkin puolia, paljon valoa ja tuleva kasvukausi, niistä kannattaa toki olla iloinen.

Mukavaa viikonloppua kaikille karvoihin katsomatta!

Mökin valkoinen sohvapöytä ja äitienpäivävalmisteluita

Tänään piipahdimme mökillä ja sukuloimassa. Onnekas reissu sinänsä, että katiskoita viedessä löysimme viime vuonna ajelehtimaan karanneen laiturin osan, jes! Kevät oli todellakin edennyt pitkälle myös mökillä ja pihapiirissä kukkivatkin niin valkovuokot kuin leskenlehdetkin.

Samalla reissulla vein takaisin mökille myös vanhan pienen pöydän, joka käväisi minulla laitettavana. Jälleen kerran nyt niin muodikasta valkoista, mutta toisaalta valkoinen sopii hyvin mökille ja veden läheisyyteen. Olen muutoinkin ajatellut tehdä samaisen käsittelyn muutamalle muullekin mökin huonekalulle, jotta tupa saisi hieman lisää neliöitä (edes silmää huijaamalla).

Yllä vielä lähtötilanne, pöytä petsilakattuna.

Nyt tupa näyttää omalla tavallaan entistä hullunkurisemmalta, kun huonekaluja on jos minkäkin väristä. Ainakin tuo vasemmassa kulmauksessa vilahtava hylly muuttuu vielä valkoiseksi ja toivottavasti tuvan pirttikalustokin. Kalusto ei ole mikään vanha ja arvokas, joten sen kohdalla ehkä vielä kehtaankin tuon uudistuksen tehdä. Apteekkarin lipastoa vielä vähän harkitsen.

Ennen meillä oli tuollainen yllä näkyvä sohvapöytä tuvassa mutta kuten kuvastakin näkee, on tupa ollut hyvinkin täysi. Pöydän vaihto auttoi hieman tilaongelmaan mutta suurin helpotus tapahtunee vasta sitten, kunhan saamme takan vaihdettua. Se olisikin tämän kesän remonttikohde. Tähän saakka meitä on palvellut vanha avotakka, josta on iloa tasan makkaranpaiston verran. Toiveissa olisi varaava takka, jotta siitä olisi talvivierailuillakin jotain iloa. Ja jos asia olisi täysin minun vallassani, tuo kammottava (mutta ah niin käytännöllinen) nahkainen televisiotuoli lähtisi matkoihinsa... Mutta edelleenkään asia ei riipu täysin minusta. Siinä minun isäni kuitenkin torkkui ties kuinka monen uutislähetyksen ajan, joten ainakin tuolilla on nostalgista arvoa.

Samaisella mökkireissulla kävimme myös viemässä mummon haudalle perinteisen ruukkuruusun.

Serkkukissaakin piti ehdottomasti käydä rapsuttamassa.

Illan ajan väkelsin vielä äidin toiveissa olleet kakkuset huomista varten.

Sitten kävikin hieman hassusti. Vein tyhjentynyttä kulhoa tiskialtaaseen ja yhtäkkiä polveni sanoi ruksis. Mitään vääntymistä tms. ei tapahtunut, mutta karmiva ääni siinä rytäkässä lähti. Kyseessä on tuo rikkinäinen polveni, jota operoitiin 2007. Nyt polvi on hieman turvoksissa ja saankin pohtia, että mitä ihmettä tuossa nyt kävi? Merkillistä!

Mukavaa huomista äitienpäivää äideille ja mukavaa päivää toki kaikille muillekin!

 

Merihenkistä raitaa sateisessa säässä

Toukokuun alku on kyllä sujunut sellaisissa merkeissä, että on pitänyt pysähtyä ajattelemaan oikein urakalla. Sain hieman huonoja uutisia viime viikolla ja niitäkin sulatellessa meni hetkinen. Normaalisti myös rakastan tällaista sateista, ns. syksyistä säätä, mutta nyt se käynyt ehkä hieman voimien päälle. Kissat asustelevat nyt koko asunnon myyntiprosessin ajan mummolassa, toivotaan että edes siinä asiassa käy hyvin. Seuraavan kodin hankkiminenkin kun on sidoksissa nykyisen kodin myyntiin.

Käsityörintamallakin on ollut ainakin täällä blogin puolella hiljaista, mikä tietenkin johtuu siitä, että tein melkein koko huhtikuun ajan yhtä ainoaa työtä. Virkkasin mökille jättisuuren torkkupeiton, jonka alle mahtuisi varmaan kolme tai neljäkin ihmistä. Värit ovat merihenkiset, vaikka mökki onkin vain järven rannalla. Silmukat ovat kaksoispylväitä ja kiinteitä, eli melkoisen nopeatekoisia ja koko työ on virkattu niinkin suurella koukulla kuin numero yhdeksän. Lankana neljää eriväristä Seiskaveikkaa, joista tuo tummansininen on poistettu myynnistä viime vuoden puolella.

Raidat on kylläkin tarkoitettu kulkemaan vaakasuoraan, mutta peitto oli helpompi kuvata pystysuoraan!

Kissatkin taitavat hyväksyä?

Huomenna olisi tarkoitus käydä mökillä, samalla kun käymme viemässä mummon haudalle äitienpäiväkukkia. Viimeksi järvi oli vielä jäässä, mutta kyllä viimeistään nyt pitäisi olla jo sulat vedet.

Mainiota viikonlopun alkua kaikille!

Vappu joka tuo mukanaan muutoksen

Otsikostakin sen saattaa jo arvata, että tänä vappuna tapahtuu jotakin erikoista. Perinteideni mukaan olen kotona, tai oikeastaan mummolassa, joten siinä ei ole mitään uutta. Eikä tämä muutos kosketa vappua oikeastaan muutoin kuin siten, että nämä muutoksen tuulet sattuvat puhaltamaan juuri nyt vapun aikaan.

Meidän koti on nimittäin myynnissä!

En ole vielä aivan varma minne kissojen ja minun tie vie, mutta tutkailemme eri vaihtoehtoja ennen kuin mikään asia varmistuu. Tässä asiassa on kyllä vielä muutamia suuriakin muuttujia, sellaisia jotka vaikuttavat suuresti lähtösuuntaan (emme me sentään kuitenkaan paikkakuntaa vaihda!).

Ester miettii ikkunalla, että minkäs talon ikkunalla sitä tulevaisuudessa istutaan?

Jäätte siis vielä jännityksen valtaan ja niin jään kyllä vielä hieman itsekin - 

mutta aika kutkuttavaa jännitystä tämä onkin! ;)

Tässä taas mietitään teeman mukaisesti, että lähdetäänkö oikealle vaiko vasemmalle?

Vappu sujuu muuten perinteisissä merkeissä! Munkkeja, tippaleipiä ja simaa. Nakkeja ja perunasalaattia sekä kotitekoista pizzaa. Jos aamulla ei ole hirveän sateista, ajattelimme lähteä metsästämään muutamaa geokätköä.

Samalla voinen vilauttaa tämän hetkistä työtä, 1800-luvulta olevaa arkkua:

Tulee kotiin sitten kun ehtii. Paljon putsausta, liimausta, nikkarointia ja maalausta vielä tiedossa.

Oikein kivaa vappua kaikille!

KOKIS ry - Kotikissojen puolesta

www.kotikissa.org

Eilen postiluukusta tipahti Kokiksen uusin jäsenlehti. Jo alkusivuilla oleva Puheenjohtajalta on huolestuttavaa luettavaa - yhdistykselle on kyllä saatu uusi hallitus tälle vuodelle, mutta entä tulevaisuudessa? Kokis toimii tällä hetkellä lähinnä Tampereen seudulla, vaikka onkin valtakunnallinen yhdistys. Tämä johtuu siitä, että tämän hetkiset aktiivit asuvat sillä seudulla. Huolestuttavinta on kuitenkin se, että yhdistys ei ole kerännyt uusia aktiivijäseniä viime aikoina. Toiminta on näin ollen vaakalaudalla, mikäli tulevaisuuden toimijoita ei löydy eikä hallitusta kyetä muodostamaan.

Siksi ajattelin kirjoittaa tämän tekstin. Olisiko juuri sinulla kiinnostusta toimia Kokiksessa? Olisin niin iloinen, mikäli blogistanian viidakkorummusta olisi hyötyä yhdistyksen tulevaisuudelle ja tietous yhdistyksestä tavoittaisi mahdollisimman monta kissa-ihmistä. En ole kyllä itsekään kovinkaan aktiivinen jäsen enkä kuulu hallitukseen, mutta välimatka on minun suurin esteeni. Tämä ei ole millään tavoin Kokiksen sponsoroima tms. mainos, vain yhdistyksen tulevaisuudesta huolestuneen jäsenen kirjoitus ja haave siitä, että jo parikymmentä vuotta kotikissojen hyväksi mm. leikkauskampanjoin toiminut yhdistys voisi pysyä elossa jatkossakin.


Näin Kokiksesta kerrotaan Kokiksen nettisivuilla:

Kotikissayhdistys KOKIS ry perustettiin vuonna 1993 kotikissojen arvostuksen ja aseman parantamiseksi, kotikissatietouden lisäämiseksi ja kotikissojen hyvinvoinnin edistämiseksi. Yhdistys toimii vapaaehtoisvoimin, tätä nykyä Tampereelta käsin. Kokis tiedottaa ja neuvoo kotikissojen huolenpitoa koskevia asioita, mm. toimittamassaan Kotikissa-lehdessä, joka on ilmestynyt vuodesta 1994 alkaen 3-4 numerona vuodessa. Kokis järjestää kissojen leikkauskampanjoita ei-toivottujen kissojen syntymisen vähentämiseksi.
Kokis järjestää ja tukee myös muuta kissojen oloja parantavaa eläinsuojelullista toimintaa.
Kokis pitää info-myyntipöytää soveltuvissa tilaisuuksissa Tampereen seudulla. Kokis järjestää mahdollisuuksien mukaan kotikissanäyttelyitä. Näin juhlavuonna tilanne on huolestuttava, koska toimintaa on jouduttu jo supistamaan. Toivottavasti juhlavuodesta ei tule yhdistyksen viimeistä vuotta! Kotikissojen oma yhdistys olisi edelleenkin hyvin tärkeä olemassa. Kiitokset tekstin lukemisesta! Toivottavasti yhdistyksen toiminta saadaan jatkumaan vielä pitkän aikaa! Kattimaisin terveisin,

Sataa, sataa ropisee

Lomaviikko alkaa olemaan puolessa välissä ja vettä tulee taivaan täydeltä.

"Syksyn verkkainen vaihtuminen talveen ei ole ensinnäkään hullumpaa aikaa. Se on turvaamisen ja huolehtimisen aikaa, se on aikaa jolloin itse kukin kerää talven varalta niin suuria varastoja kuin suinkin. Tuntuu hyvältä kerätä omaisuutensa aivan likelle itseään, koota ajatuksensa ja kääriytyä lämpöönsä ja kaivautua kaikkein perimmäiseen koloon, turvallisuuden keskipisteeseen, missä voi puolustaa kaikkea mikä on tärkeätä ja arvokasta ja ikiomaa."

-Tove Jansson, Muumilaakson Marraskuu

Nyt on erittäin hyvä aika laittaa villasukat jalkoihin ja lukea Tove Janssonin Muumilaakson marraskuu, vaikkei ihan vielä marraskuussa ollakaan. Seurana ehkä kupillinen mustikkaglögiä ja palanen puolukkapiirakkaa. Jos minulla olisi takka, sytyttäisin siihenkin tulet. Nyt on syksyn suuremmat tapahtumat takana ja voi alkaa odottamaan talvea ja joulua hyvillä mielin.

Rauhaisaa keskiviikkoiltaa kaikille!

Joulupainajainen

Viime yönä näin joulupainajaisen, järjestyksessään tämän vuoden kolmannen.

Joulupainajaisilla tuntuu olevan muuan yhdistävä tekijä: uneksija on unohtanut joulun ja havahtuu unessa siihen, että jouluaatto onkin jo käsillä. Usein uneksijalla ei ole silloin valmiina lahjoja eikä ruokia ja ajankohtakin on jo sellainen, että niitä on enää mahdotonta hankkiakaan. Joulumieli mytistyy ja joulu otetaan vastaan koruttomasti ilman minkään sortin juhlintaa.

Minun viime öinen uneni liittyi tällä kertaa jouluruokiin. Tällä kertaa olin sentään edes jotensakin valmistautunut jouluun. Kuitenkin heräsin jouluaattona joskus vähän yli kahdeksan ja paniikissa ajattelin että apua, enpä olekaan muistanut ostaa kaikkia jouluruokia! Niinpä lähdin paahtamaan kauppaan ja iltapäivään mennessä olin löytänyt jostain jättimäisestä superhypermarketista suurinpiirtein kaiken tarvitsemani. Autoon asti selvittyäni mieleeni alkoi kuitenkin tulvia sellaisia ruokalajikkeita, joita en ollut muistanut ajatella aiemmin ollenkaan. Kello oli olevinaan neljä (ja kaupat auki, mikähän rinnakkaisjoulutodellisuus se oli?) ja lähdin metsästämään vielä lohta kaupasta. Kauppa oli kasvanut jälleen kokoa ja itku kurkussa etsin löytymätöntä lohta hyllyjen välistä ja surin sitä, kun en ollut ehtinyt nähdä yhtään lastenohjelmaa saatika joulurauhan julistusta. Enkä tulisi ehtimään edes saunaan tai hautausmaalle, ja koko ilta menisi vielä ruokaa laittaessa (enkä ollut enää saanut edes kaikkia ruokatarvikkeita) ja tiskatessa. Herätessäni mieli taisteli vielä tätä kauhistuttavaa ajatusta vastaan, mutta onneksi huono olo meni pian ohitse, kuten tavallisestikin.

Olen siinä uskossa, että joulupainajaiset ovat suhteellisen yleisiä jouluihmisten keskuudessa. Olen tullut siihen tulokseen, että kyse on pohjimmiltaan menetyksen pelosta. Monelle joulu symboloi kaikkea hyvää ja kaunista: on rakkaita ihmisiä, ruokaa ja lämpöä, onnellisuutta ja iloa. Jouluun on helppo luoda odotuksia, mutta yhtä helppo siihen on kohdistaa myös pelkojakin. En siis usko, että joulupainajaisia uneksivat henkilöt pelkäisivät joulua tai kärsisivät jouluahdistuksesta (en ainakaan lue itseäni siihen kastiin).

Näetkö sinä joulupainajaisia tai kummitteleeko unissasi jokin muu aihe?

Täällä ollaan edelleen sairasvuoteessa. Kuumeilu on muuttunut kuitenkin "vain" lämpöilyksi, mutta yskä, korvasärky ja muut nuhan oireet ovat edelleenkin vaivoina. Antibioottikuurinkin olen syönyt jo melkein loppuun saakka, siksi vähän ihmettelenkin että miksi tauti jyllää aina vain. No, eiköhän tässä kuitenkin ole suuntana vain ylöspäin, ainakin niin toivotaan!

Huh hellettä -

- Siis heinäkuun viimeisiä päiviä viedään!

Nyt on kyllä saatu nauttia helteestä, erityisesti tänään. Mittarissakin on esiintynyt numerot kolme ja nolla. Tämän helteen kunniaksi on päästy vihdoin ja viimein kokeilemaan kaikki kesän kommervenkit: ollaan syöty jäätelöä ulkona sekä maattu pihalla pitkin pituuttaan (koko kesänä maa ei ole ollut riittävän kuiva siihen operaatioon). Puhumattakaan siitä, että on päästy valittamaan helteestä ja sen mukanaan tuomista vaivoista!

Eikö ihminen olekin hassu? Minä en ole laisinkaan helle-ihminen eikä minua haittaa laisinkaan sateinen kesä. Siitäkin huolimatta tuntuu siltä, että tarvitsen sen kovan helteen - päästäkseni valittamaan siitä! Mutta ehkä se on ainakin minun kohdallani jokin sisäänrakennettu juttu..? Jollei kesää voi moittia, tuntuvatko syksy ja viilenevät ilmat jotenkin huonommilta ja vähemmän arvokkailta asioilta?

Noh, pohdin aihetta vielä lisää jäätelömaljan äärellä... Sitä ennen kuitenkin nauttimaan vielä saunan lämmöistä!

Ikävän olemuksesta

Tänään olisi isäni täyttänyt 56 vuotta. Jos perinteet olisivat jatkuneet, olisi päivänsankari herännyt mansikkakakun ja kahvin tuoksuun ja lähtenyt sen jälkeen pitkälle kalareissulle. Kohtalo - tai sattuma, kuka mitenkin haluaa ajatella, päätti kuitenkin toisin.

Vaikka isän kuolemasta on jo 11 vuotta, ajattelen häntä edelleenkin suhteellisen usein. Missä hän olisi, mitä tekisi. Olisiko kenties lähtenyt vielä opiskelemaan ja olisiko nykyään ravintolakokki? Siitä hän haaveili parina viimeisenä vuonnaan. Isä rakasti ruoanlaittoa ja myös muitakin kotihommia, sillä niitä hän ihan mielellään teki. Vaikka äidillänikin on ruoka-alan koulutus, teki isäni meillä ruoan poikkeuksetta. Näin jälkikäteen harmittaa, että olen unohtanut monen isäni valmistaman ruoan ohjeen. Muistan jokseenkin maun, tai ainakin ruoasta syntyneen tunteen, jollen muuta. Tiedän kuitenkin, etten enää koskaan tule syömään samanlaista ruokaa. Enkä enää ole viitsinyt edes yrittää rakentaa samanlaisia ruokia. Ne maistuvat aina väärältä.

Kaipaan tuollaisia kotoisia ja tavallisia asioita kaikkein eniten. Silloin kun sairastin, oli joku aina kotona. Isäni työskenteli aamuisin ja iltaisin, äitini taas päivisin, joten lapsena minulla oli aina joku läsnä arjessa. Talvisin kävimme hiihtämässä, sillä isäni oli myös intohimoinen hiihtäjä. Muistanpa muutamat pilkkireissutkin.

Ehkä suurin ikävä on alkanut muuttua jo kaipaukseksi. Ikävä ei enää raasta samalla tavoin kuin vuosia sitten. Ei tunnu enää niin epäreilulta enkä ole enää vihainen. Isän poistuminen tästä maailmasta kävi niin yllättäen, ettei siihen kukaan tiennyt varautua. Tästä syystä tunsin pitkään maailman kohdelleen perhettäni epäoikeudenmukaisesti. Nyt kun aikaa on kulunut jo reilummin ja paljon vettä on virrannut sillan ali (kuten taidetaan sanoa), on tunnekirjo ehtinyt kulkea monen myllerryksen kautta sinne kaipaukseen. Kenties odotukseenkin, että jonakin hetkenä saattaisimme vielä tavata?

Mitä ikävä lopulta on? En tiedä paljon maailmasta enkä minä ole mikään sanomaan mitään varmaa, mutta olen tullut itse päätellen siihen lopputulokseen, että ikävä on yksinkertaisuudessaan ja kaikessa monisävyisyydessään kaunis kertomus rakkaudesta. Rakkaus ei ole koskaan rumaa, vaan rakkaus on aina puhdasta. Rakkautta on olemassa monenmoista sorttia ja mielestäni ikävä onkin yksi rakkauden "alalaji", jos sitä sellaiseksi voisi nimittää. Ihminen ehtii ikävöidä monta asiaa elämässään. Poisnukkuneet rakkaat, ohi kiitäneet vuodet, menetetyt tilaisuudet - ihminen ikävöi ja suree elämässään paljon. Elämä on menettämistä, joka ihmisen on pakko hyväksyä jossakin vaiheessa elämäänsä.

Suru ja ikävä eivät päältäpäin katsottuna näytä millään tavoin hyviltä tai positiivisilta asioilta. Ne kuitenkin kertovat siitä, että on rakastanut. Olipa rakastamisen kohde sitten mikä tahansa, kertoo menetyksen tunne aina kiintymyksestä ja rakkaudesta. Ovatko ne sitten elämän vakioita? Jos on joutunut suremaan paljon, tietää että on ehtinyt rakastaakin paljon. Ja olisiko elämä mitään ilman rakkautta? Ei minun mielestäni.

Mustikkaa ja mansikkaa

Nyt on osa sadosta säilötty, ainakin mansikat ja mustikat. Mustikoita ajattelin kylläkin vielä poimia sen verran, että hilloa saisin tehtyä. Etenkin eväin varustauduttuna metsäretket on mahtavia!

Tarkoitus on saada säilöön ainakin vielä vadelmia, lakkoja, puolukoita ja herukoita.

Mahtavaa olisi kyllä saada talteen myös omenoita ja sieniä.

Lakkoja on kuitenkin täälläpäin aika harvassa ja vadelma-sadosta on povattu huonoa.

Josko edes jotakin saataisiin talteen?

Sittenpähän päästään myös korjaamaan satoa kasvimaasta ja pikkuhiljaa siirrytään myös kohti metsästys- ja muikku-sesonkia.

Onko kenelläkään muuten tarjota hyväksi havaittua mustikkahillon reseptiä? Saisi olla jotain vähän spesiaalimpaa, sillä hilloa en tee enempää kuin muutaman yksittäisen purkillisen.

Mansikoita on kertynyt tähän mennessä noin 80 litraa, tänään tuli vieläkin hieman täydennystä. Niinpä samalla tekaisin vielä mansikkakakun, kun illansuussa saadaan kahville vieraitakin:

Mitä enemmän minulle tulee lisää ikää, sitä vahvemmaksi muuttuu kaipuu omavaraisuuteen...

Mitä ei itse olisi mahdollisuus kasvattaa, voisi edes pyrkiä vaihtokauppoihin.

Ainahan saa haaveilla!

Lomatunnelmissa

Viime päivät ovat menneet autuaallisesti lomatunnelmissa, vaikka yksikään päivä ei ole tainnut olla sateeton. Päinvastoin, poutasäätä on saanut hakemalla hakea. Aika on kuitenkin vierähtänyt keittiössä, lukien, leikkien, elokuvien ja parin hyvän sarjan äärellä, siivoillen, valokuvia katsellen, nukkuen sekä ystävien seurasta nauttien. Yksi parhaimpia kesänviettotapoja on lukeminen sadesäällä, mielellään kissakyljessä. Siis parhaimpia sateisten kesäpäivien viettotapoja toki. Ei ole tehnyt mieli olla koneella, ei ainakaan pitkiä aikoja. Tästä syystä blogikin on lomaillut meidän mukanamme.

Viitisen viikkoa vierähti lähinnä kotosalla tai melko lähellä kotiympyröitä. Eilen tulimme kuitenkin maalle ja kissat jäävät tänne siksi aikaa hoitoon, kun lähden sukulaiskierrokselle.

 

Pikkuinen lintu teki pesänsä vanhan traktorin nokkaan.

Traktorilla kyllä ajellaan edelleenkin ja pesä onkin osoittautunut ihmeellisen lujaksi.

Nyt on kuitenkin pesimärauha meneillään.

Juuri nytkin ulkona sataa ja yötkin ovat jo pimeitä, melkein kuin syksyllä. Siitäkin huolimatta kesäisetkään puuhat eivät ole unohtuneet - tänäkin iltana nautin pihasaunasta sateen ropistessa kotoisasti kattopeltiä vasten ja saunan jälkeen nautittiin mansikkatorttua, herkkua jota saa vain mansikka-aikaan. Nam!

Lokoisaa lomaa kaikille lomailijoille ja muutoin mukavaa heinäkuuta kaikille ei-lomaileville!