torstai 26. huhtikuuta 2012

Kevättä ja ensiapua

Tänään tuntuu keväältä, sillä söin lounaan ensimmäisen kerran parvekkeella (mitä olinkin ehtinyt odottaa jo jonkin aikaa). Keli ei kuitenkaan ole nyt aurinkoinen tai erityisen kaunis, vaan päivä on hyvinkin sateinen ja harmaa. Yhtäkaikki, parvekkeella syöminen on minusta jotenkin sellaista arjen luksusta. Semmoinen juttu joka näinkin arkipäiväisenä asiana piristää silti mieltä kummasti!

Lunta riittää vielä melkoisesti.
Mummolan pakkasvaurioista kärsinyt narsissi.


Kävin päivällä hoitamassa useita asioita samaan syssyyn ja vihdoin ja viimein sain aikaiseksi hankkia myös kissoille oman ensiapupakkauksen. Tähän saakka olen nähnyt vain koirille tarkoitettuja ensiapulaukkuja, mutta vaikka ne kuinka hyvin kissoillekin olisivat sopineet, olen kuitenkin etsinyt erityisesti kissojen laukkua. Sellaista ei kuitenkaan ole tullut vastaan, joten nyt päädyin ostamaan vain yleisesti lemmikeille tarkoitetun laukun - vaikkakin siinä on siitäkin huolimatta vain koiran kuva...



Loppuun pieni fanikuva Felixistä.

Mukavaa torstaita!

6 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Felix! ♥ Mikä murunen!
Minäkin katsoin, että onpa surkea kuva tuon ensiapulaukun kannessa ;-D
Parvekeaamiainen, kahvi tai ateria on todella kivaa, juuri sellainen pieni arjen asia joka tuo hyvää mieltä.

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Ihana fanikuva. Sydänhän tässä ihan sulaa kun tuommoinen hurmuri peiton alta kurkistelee...

Mitä tuommoinen pakkaus pitää sisällään?

Mamma N kirjoitti...

Fanitamme!

Fanitamme myös edellisen postauksen lelua...Kaikkea ne ihmiset keksii!

Paula kirjoitti...

Oi voi kuinka hellyttävä kuva Felixistä. Ja tuo tassu! Etutassun varpaita siinä vatrustellaan vai mitä? Felixillä näyttää olevan tuossa niin hyvä mieli ja kehräys käynnissä, että väkisin se hyvä mieli tarttuu katsojaankin.

Cheri kirjoitti...

Felixillä on ilmettä! Ulkoruokintaan siirtyminen on minustakin kevään kohokohta. Mitähän kuuluu kissan ensiapulaukkuun. Meillä on kissan rohdot peltilaatikossa, loishäätö, punkkiliuos, ruiskut ja vähän sidetarpeita. Kipulääke on jääkaapissa.

Elina kirjoitti...

Saila, murunen lähettää muiskun!

Myrsky, kirjoittelen erikseen sisällöstä!

Naukulan Mamma, odottelehan siis tulevaa postausta toisesta hauskasta interaktiivisesta lelusta!

Paula, vatrustella on minulle aivan uusi sana! Mutta varniminen on tutumpi sanonta ja luulen sen tarkoittavan samaa asiaa - on se käynnissä kuvassa :)

Cheri, erillisestä postauksesta selviää!