Perjantai-illan kinkkubingo

Eilen illalla olin kinkkubingossa. Tällä kertaa en kuitenkaan tarkoita perjantai-iltaisin baareissa pidettävää kinkkubingoa, jossa toinen toistaan hehkeämmät kinkut änkevät itseään näytille lihatiskille siinä toivossa, että joku kaksilahkeisista asiakkaista loisi heihin katseensa ja toteaisi: "bingo". Kyseessä oli siis aivan oikea, ennen joulua järjestettävä joulukinkkubingo.

Tätä kokemusta ennen olin käynyt bingossa vain kerran. Eilen ei ollut suurempia suunnitelmia illalle, joten mikä ettei, lähdin oikein mielelläni. Yllätyin siitä väenpaljoudesta, joka paikalla oli. Oli melkeinpä outoa nähdä normaalisti niin hiljaisessa paikassa niin paljon väkeä. Parkkipaikalla oli oikein liikenteenohjaajatkin.

Ilmassa oli selvää jännitystä ensimmäisen kierroksen alkaessa. Pitihän minunkin tietysti pelata, sain kuitenkin välillä kysellä neuvoja vieressäni istuneelta. Ihmiset olivat todella innoissaan mukana, ja yllätyksekseni ikäjakaumaan kuului myös nuorisoa. Eikö bingo enää olekaan vain vanhemman väestön laji?

Tuolle jo mainitsemalleni vanhemmalle väestölle ilta toi mukavaa vaihtelua ehkä jo hiljenneeseenkin elämään. Tuollaiseen tapahtumaan on mukava lähteä tapaamaan ystäviä ja tuttavia, sekä jumppaamaan aivoja. Nostan hattua järjestäjille, sillä nuo asiat eivät ole turhia.

Mitä tuosta illasta jäi siis käteen? Hyvä mieli ja ymmärrys siitä, kuinka kyläyhteisöt ovat yhä voimissaan, vaikka maaseutua muuten uhkaakin tyhjeneminen. Tapasin jopa pari sukulaista.

Kuinka minun bingoamiselleni muuten kävi? Ainakaan tänä jouluna meillä ei ole pulaa kinkusta... Niitä kun tuli oikein kaksin kappalein!