Hautajaispäivät eivät koskaan ole mitenkään iloisia tai hilpeitä, mutta tänään suruväen ajatukset olivat kuitenkin ehkä enemmän rakkaissa muistoissa kuin pelkästään surussa. Vanha ihminen, jonka elämään mahtui laaja kirjo kaikenmoisia kokemuksia, saatettiin viimeiseen lepoonsa.
Erityisesti eräs kohta papin puheessa kosketti minua kovasti. Seuraavat sanat ovat Saarnaajan kirjasta (Saarn. 3:1-8);
1 Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla.
2 Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta,
3 aika surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa,
4 aika itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia,
5 aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä, aika on syleillä ja aika olla erossa,
6 aika etsiä ja aika kadottaa, aika on säilyttää ja aika viskata menemään,
7 aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen, aika olla vaiti ja aika puhua,
8 aika rakastaa ja aika vihata, aika on sodalla ja aikansa rauhalla.
Sitähän se elämä tosiaan on; aina on jonkun tai jonkin aika tulla ja toisen mennä. Kukaan ei pääse tätä elämän kiertokulkua pakoon. Tämä elämän tosiasia olisi hyvä jokaisen muistaa arjessa. Nautitaan elämästä kun voidaan!
4 kommenttia:
On hieno asia, että vanhus saa kuolla elettyään rikkaan elämän, ja vieläpä niin, että läheiset muistavat niitä mukavia ja lämpimiä asioita. Tuo on hyvä tuo katkelmasi Saarnaajan kirjasta. Elämä on niin pienellä langalla kiinni, ja se katkeaa koska tahansa, sitä ei voi määrätä (useinkaan). Isäni kuoli niin äkillisesti, mutta onneksi kumminkin oli jo elänyt pitkän ja täyteläisen elämän. Äidille tuli silloin mieleen "ihmisen elinpäivät ovat kuin ruoho. Kun tuuli käy hänen ylitseen ei häntä enää ole". Se on juuri niin. Ja juuri niin kuin sanot, arvostakaamme jokaista päivää ja sen pieniä vivahteita.
Kuolema on aina kauhea asia, mutta oikeastihan pitäisi aina muistaa, että se on kauheaa vain elämään jääneille.
Osanottoni. :(
Tuon pätkän minäkin haluan sitten, kun minun aikani on! Niin totta. Ja kuten sanoit, aina pitäisi muistaa nauttia niistä hetkistä, kun menee hyvin, eikä jäädä polkemaan huonoihin hetkiin.
Hautajaiset on surullisia tilaisuuksia, mutta sellainen vanhus joka on elänyt pitkän ja onnellisen elmämän, on jotenkin helpompi saattaa haudan lepoon kuin nuori vielä elämää edessä oleva.
Mutta tosiaan elämän on tätä, yksi syntyy toinen kuolee, kukaan meistä ei tänne jää.
Hui...mutta kaikesta huolimatta oikein hyvää viikonloppu sinulle.
Saila, tuo äitisi ruoho-vertaus on myös erittäin osuva, sillä niinhän se on. Harmillisen usein sitä vain tuppaa valitettavasti unohtamaan sen elämän haurauden :(
Manti, kiitos! Jälkeenjääväthän ne tosiaan vain jäävät suremaan, sillä itse en ainakaan jaksa uskoa kuolemanjälkeisiin kauheuksiin. Tai en ainakaan halua uskoa, tosin mistäpä minäkään sitä voin tietenkään tietää... Toivossa on hyvä elää!
Tuija, näin se usein on, että nuoren ihmisen kuolemaa on vaikeampi ymmärtää kuin vanhemman henkilön. Kai se on sitä epäreiluus-ajattelua, että toisen sai pitää lähellään pidempään kuin toisen... Kiitos samoin sinulle!
Lähetä kommentti