Tunnustus

Kiitämme Minniä kehräyksin saamastamme tunnustuksesta!

Tunnustuksen saajan pitää:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa.
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

Mitäs me nyt sit kerrottaiskaan itestämme teille?

Me ollaan oikeestaan aika rasavillejä... Kyllä me ollaan ihan kilttejä, mutta kun moni asia on niin kamalan mielenkiintoinen, ettei me ihan aina muisteta että me ollaan kilttejä ja hyväkäytöksisiä. Toi äiskä ei voi oikeestaan pitää mitään koriste-esineitäkään esillä. Se tykkäis oikeesti varmaan kaikkein eniten sellaisesta runsaasta maalaisromanttisesta sisustuksesta, mutta kuulema meidän takia meillä on nykyään hyvin vähän tavaraa ja neki aika moderneja. Mutta ei se haittaa, kun mehän ollaan se kaikkein paras kodin sisältö, niin ei siinä muuta tarvita! Mummolassakii on kuulema revitty tapettia seinästä (me ei tiietä siitä mitään!), mut kai se on tippunu seinältä siks, kun se oli jo muutenki vähän repaleinen ja siinä oli aika kivoja suupala-siisnoja valmiina.

Tommonen se nurkka niinku oli;


Ja tommonen siitä tuli jossain vaiheessa. Viime aikoina se onkai jotenki parantunu entisestään, kun ne puhuu jotain uusista tapeteista...


Tuohon edelliseen vois jatkaa, että me ollaan kuulema särjetty oikeestaan kaikki meidän isoveikalta perinnöks jääneet tavarat... Me ollaan totuttu leikkimään niin ahkerasti, että kai ne jutut sitten kuluu ihan vaan ahkerassa käytössä! Viimeks eilen meidän rakas maja vietiin pois. Se oli tosi tärkee maja ja me leikittiin siellä tosi ahkerasti! Mut niin meille vaan sanottiin tosi kylmästi, et me saadaan pitää siitä ainoostaan patja. Me kuulema mukamas syötäis majasta loppu pohjakangas, kun siinä on vissiin aika paljon reikiä. Tiesitteks te, että me tykätään hirmusesti langoista ja että me syyään ne kaikki, jos vaan ehitään? Mut ei me oltais sitä majaa syöty...

Sillon kun me pojat oltiin ihan vauvoja, niin meillä oli tämmönen (mut ette sit kyllä kerro kenellekkään!)


Ja kuulema me oltiin hirveen pieniä ja söpöjä ja samanlaisia kuin pehmolelut


ja joskus askeleetki on saattanu mennä vinksalleen


mut ei me tunnusteta. Ja vaikka meidän siskolla saattaakii olla enemmän katu-uskottavuutta koska se on asunu vähän meitä pitempään navetassa, niin mekin ollaan katu-uskottavia. Ihan varmasti ollaan!

Vaikka noi mun veljet esittääkin kovia kolleja, niin kyllä ne oikeesti tykkää kun niitä sanotaan söpöiks. Tai ainakin mä oon ihan mielelläni söpö, ihan super-söpö oonkin! Vaikka veljet puhuis ihan mitä tahansa, niin kuitenkin ne tykkää kun mä nuuttaan niitä ja huolehdin ettei naama oo ruuassa syönnin jälkeen. Sillon ne ei sano, että me ollaan liian koviksia semmoseen. Toisinaan mulla on ihan jonossa hommia, kun pitäis ehtiä veljistä huolehtimisen lomassa auttaa mummoa tai äitiä pyykin ripustamisessa, imuroimisessa, lattioiden pesussa, pölyjen pyyhkimisessä, käsitöissä ja vaikka missä. Mulle riittäis vaikka kuinka paljon töitä, mut joskus on vaan ihan pakko pitää tauko tai pari.

Mä oon muuten ihan ukin tyttö. Äiti ja mummokin on ihan kivoja, mut uki (mä sanon aina uki enkä ukki) on ihan yliveto! Uki aina juttelee mulle ja mä juttelen sille takas ja mä kehrään ja hurisen ukin mieliks vähän enemmän kuin muille (ainaki ihan vähän enemmän). Joskus mä esitän vähän avutonta, että uki hoitais mua vähän enemmän kun veljiä. Mä saatan vaikka sanoo, että mä en saa hypättyä tonne tai en pääse täältä alas tai vaikka niin, etten mä saa syötyä kun veljet ahtaa kaiken menemään. Sitten mä vähän kikatan ja hymyilen ja uki tekee ihan mitä mä vaan haluan (mut ei kerrota sitä sille, ettei se vaan vahingossakaan lopeta).


Meitä kolmosia sanotaan esimerkiks kilmuiks ja möpöiks. Meidän mumolla (me kyllä sanotaan mummoa mumoksi, vähän niinku ukkia ukiksi) on semmonen soittoääni, että aina kun ME soitetaan niin se puhelin sanoo, että me möpöt soitetaan! Uki on opettanu meidät syömään aamulla kinkkua ja nykyään me vaaditaan sitä niin kauan, että ihan varmasti saadaan sitä. Mitäs vielä? Me ollaan opittu kiristämään kananameja. Me mennään jonneki minne ei saatais (mukamas) mennä ja sit kun meijät kututaan namien varjolla pois ni me käydään vaan nappaamassa äkkiä ne namit ja juostaan takasi. Silleen saa useemman namin!

Tossa tuli jo aika monta juttua... Mut meistä vois varmaan muuteskin kirjottaa vaikka kirjan. Me ei oikeestaan olla ihan varmoja että ketkä meijän kavereista on jo saanu tän haasteen, mut silti me laitettais tää kissapostina näille kamuille:

Helmille ja Tarmolle Naukulaan (Tarmo on uus tuttu ja me haluttais oppia tuntemaan se paremmin)

toiselle kolmikolle Kolmen kissan kopla-plokiin

jumalaisille olennoille Jumalolennot-plokiin

suurperheelle Estelin plokiin

Reinolle ja Hanille Miu!kkaaseen kissaplokiin

Ransulle ja Mustille Saaripalstalle

meijän "serkkukissatytöille" Iitulle ja Vilmalle

ja sit me tehtäis vähän niinku sellanen poikkeus tästä linjasta, et me annettais tää vielä koirillekin;

Asterille ja Hertalle, Ajatusten vartijoille

Lopuks me nau'utaan terkkuja kaikille tutuille ja tuntemattomille!

Ester, Felix ja Magnus